Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
15.02.2009 - 22:37

Tässä ohje kasvispiirakkaan, joka sisältää pääosin paprikaa ja purjoa.


Pohja:


200g margariinia

4 dl vehnäjauhoja

4 rkl vettä (kylmää)

2 tl suolaa


täyte:


1 punainen paprika

1 keltainen paprika

n. 5 cm pala purjoa

200g paprika-chili tuorejuustoa

200g juustoraastetta

5 dl ruokakermaa

5 munaa

mustapippuria ja suolaa


Nypi pehmeä margariini ja jauhot sekä suola sekaisin. Lisää joukkoon vesi ja sekoita käsin tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina n. 30 cm vuokan pohjalle ja reunoille.

Kuullota pienessä rasvamäärässä pieniksi paloitellut paprikat ja purjo. Ota kattila pois liedeltä ja lisää joukkoo tuorejuusto. Anna juuston sulaa ja lisää joukkoon kylmä kerma ja munat sekä juustoraaste, mustapippuri ja suola. Kaada täyte pohjan päälle ja paista n. 175 asteessa 40 min. 


tikkunekku kirjoitti 17.02.2009 - 11:18
Onpa komea piirakka!
Aivan ihana idea tehdä piirakka tuohon kukkavuokaan! Tämän idean nappaan mukaan tulevaa varten, sillä suolaisiakin piirakoita tulee tehtyä aika paljon. Mikähän siinä on, että olen aina ne tehnyt vain tylsästi pellille...
huopatossu kirjoitti 17.02.2009 - 17:50
NAMI! Kröh, tosin löytyykö sulta ohjetta kuitenkin ei näin tuhtiin kasvispiiraaseen? On nimittäin melkosesti kermaa ihan viikonloppu iltapalana ajattelin.. =)
Pullahiiri kirjoitti 17.02.2009 - 19:25
Tikkunekku: Tämä oli ihan pakko juttu, koska alkoi nuo irtoreunat loppumaan meidän taloudesta tässä kokoluokassa. Yksi meni täytekakkuun ja yksi tuohon kinkkupiirakkaan... Mutta oli ihan kiva saada hieman erilaista muotoa piirakkaan. Nyt kun vielä hieman koristelin piirakkaa tuli siitä hieman eri näköinen kuin tavallisesti.

Huopatossu: Onhan tuossa kermaa ja rasvaa, mutta tämä on iso piirakka eli kokonsa lisäksi aika korkea. Ja kerma, jota minä käytin oli tuollaista ruokakermaa (eli kevyempää versiota). Tee puolet pienempänä, jos pienelle porukalle teet esim. 24 cm piirakkavuokaan. Piirakkaanhan voi laittaa ihan mitä tahansa melkein eli paprikaa, tomaattia, herkkusieniä yms. Itse kyllä aina käytän tuota samaa kerma-munaseosta suhteutettuna piirakan kokoon. Tein eilen vielä kasvispiirakan periaatteella "mitä kaapista löytyy". Tein puolikkaan pohjataikinan ja täytteeksi keltaista paprikaa, purjoa, minitomaatteja, pippurituorejuustoa, 2,5 dl kermaa, 0,5dl maitoa, 3 munaa, 100g juustoraastetta. Noita kevyttuotteita on kaupat pullollaan ja sillä saa hieman piirakkaa kevennettyä ja tuorejuustonhan voi jättää pois. Tuorejuusto vaan antaa mukavasti koko piirakalle makua:o) Toivottavasti sait tästä jotain irti...
huopatossu kirjoitti 23.02.2009 - 18:47
Kyllähän tuo avustusta toi=) Yleensä teen itse just et kermaviiliä, kaks munaa ja juustoraastetta. Kerran tein jotain painovartijoiden porkkanapiirakka johon tuli valkosipulituorejuustoa..ei kyllä tarttunut kokkivihkoni väliin se ohje :( no täytyy vain harvoin herkutella =)
Mia kirjoitti 02.09.2009 - 23:13
Hei!
Itselläni on tuo sama tähti vuoka. Uskaltaako sen laittaa uuniin? olen luullut, että sitä saa käyttää vain hyydykekakkujen kanssa?!?
Pullahiiri kirjoitti 03.09.2009 - 11:39
Mia: Minä olen ainakin laittanut:o) Ihan hyvin on toiminut. Miksiköhän ei saisi laittaa uuniin??
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Pullahiiren leivontanurkka

Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani!

Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullah @ suomi24.fi

(jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois)