|
08.10.2009 - 16:25
Leivoin tänään kokeeksi huomista varten mokkapalamuffinseja. Kokeeksi siksi, etten ole aikaisemmin leiponut mokkapaloja muffinseiksi. Tässä yhdistyy kaksi käyttämääni mokkapala-/suklaakakkureseptiä. Hyvin onnistuivat, koska tyttäremme olisi halunnut ensimmäisen jälkeen lisää... Mokkapalamuffinssit: (12 kpl)
2 munaa 2 dl sokeria 3 dl vehnäjauhoja 2 rkl kaakaojauhoa 1 tl leivinjauhetta 1 rkl vaniljasokeria 1 dl kiehuvaa vettä 100g margariinia / voita
kuorrute
150g margariinia / voita 3 rkl kaakaojauhetta 1,5 dl tomusokeria 3 rkl vahvaa kahvia 1 rkl vaniljasokeria
Vatkaa munat ja sokeria vaahdoksi. Sekoita kuivataineet keskenään ja lisää ne vuorotellen kiehuvan veden kanssa vaahdon sekaan. Lisää lopuksi sulatettu margariini joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja annostele taikina 12 muffinssivuokaan. Paista n. 15-20 min. 175 asteessa. Anna jäähtyä ritilän päällä. Tee kuorrute. Mittaa kulhoon pehmennyt rasva ja muut aineet. Vatkaa vatkaimella voimakkaasti ainekset sekaisin. Pursottele tai levitä kuorrute jäähtyneiden muffinssien päälle. Koristele haluamallasi tavalla esim. nonparelleilla.
Kuvan Hello Kitty-koristeet ovat ulkomaanreissusta ostamiani muovisia muffinssikoristeita. Nyt ensimmäistä kertaa käytössä.
|
Kirjoittaja
Pullahiiren leivontanurkka Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani! Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006
Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullah @ suomi24.fi (jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois) |
Hauska oli nähdä sinut tänään telkussa, hieno juttu ja onnittelut!!
Terhi: Samoilla linjoilla ollaan sitten menty :o)
Lumiomena: Itse olen ostanut tämän telineen amerikan reisulta vuosi sitten, mutta paljon erilaisia muffinssitelineitä tosiaan on noissa leivontakaupoissa ihan kotimaassakin myynnissä nykyään. Mukavia leivontahetkiä!
Näkykös siellä telkussa ne blogiosotteet??? Mä en ainakaan bongannut!
Ne on varmasti tosi tosi tosi hyviä!
Mää tykkään muutenkin ihan kauheesti Hello Kittystä! T:Sara9.Vuotta
Saat Tiia linkittää. Kiitos sanoistasi!