|
16.01.2010 - 13:26
Eilen vietimme minun syntymäpäiviäni. Kinuskikakku on lempikakkuni, joten sitä sitten leipomaan.
Leivoin 7 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi laitoin kinuskia ja vaniljatäytteen (linkin takaa löytyy sekä kinuskin että täytteen ohjeet, jotka tein kaksinkertaisina). Kostutin kakun omenamehulla. Päälle tein kinuskista pienen ympyrän laittamalla pienen (18cm) irtopohjavuokan reunan kakun päälle ja kaadoin kinuskin siihen. Tämän jälkeen annoin sen jähmettyä jääkaapissa, kunnes nostin veitsen avulla reunuksen pois kakun päältä. Täytin kakun päälliosan muuten kermavaahdolla, jonka päälle tein suklaalla ristikkoa. Vinkkiä koristeluun katsoin Aholaita-blogista. Pursotukset ovat vispikermaa, kukat sokerimassaa ja lehdet marsipaania.
Kakun lisäksi syntymäpäivilläni tarjoiltiin Tuplasuklaakakkua, Caesar-salaattia, kylmäsavulohipiirakkaa sekä kinkkupiirakkaa.
|
Kirjoittaja
Pullahiiren leivontanurkka Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani! Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006
Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullah @ suomi24.fi (jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois) |
Onnea nuorelle rouvalle!;)
Johan täs tuntee ittensä vanhaks ;)
Nätti kakku, väritys on loistava ja toi alla oleva suklaakakku uppois munhun tälleen kerta istumalta =)
Rouva V: :o) Vai että nuori neito... :o) Toivottavasti on vielä paljon makeita vuosia edessä - Nami-hiiren sanoin :o)
Pioni: Kiitos! Nämä ruusut ovat vanhoja tekemiäni sokerimassaruusuja. Voi kun saisi aikaa lisää ja itseänsä niskasta kiinni, niin pitäisi taas varastoon hieman tehdä koristeita kuivumaan. Tyhjäksi alkaa varastolokerot käymään:o)
Tosi kaunis koristelu tässä kakussa. Tykkään tuosta kinuskirinkulasta tuossa kakun päällä!