|
21.01.2010 - 10:25
Järjestimme anopilleni yllätyssyntymäpäiväjuhlat muiden sukulaisten kanssa. Hänellä on koiria ja kissoja, joten jotain niihin liittyvää yritin keksiä. Lopulta pädyin tekemään tällaisen koira-aiheisen kakun. Täysin tyytyväinen koiran ulkonäköön en ollut, mutta taas nähdessäni koirista vanhimman tulin siihen lopputulokseen, että kyllä niissä jonkinlaista yhdennäköisyyttä sentään oli.
Paistoin kakkua varten 7 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi laitoin vadelmamoussen, jonka olen tehnyt Valion vadelma pyrestä. Se on aika kirpeää ja maukasta, joten sitä kovin suuria määriä mousseen tarvita (n.2dl vadelma pyretä olen laittanut 6 dl kermaa -> tarkempi ohje löytyy tuosta linkistä. Vaihda vaan mansikat vadelmiin tai muihin marjoihin. Sokeria pitää lisätä maun mukaan.) Itse olen pakastanut loput soseet annospusseissa, joten niitä on helppo käyttää pakastimesta. Kostutin kakun appelsiinimehulla. Pursotukset vispikermaa, kuten myös marsipaanin alla. Koristeet marsipaania pienellä pronssisuihkauksella.
Kakkujen lisäksi tarjolla oli kinkkupiirakkaa, sulhaspiirakoita munavoilla, pullaa, keksejä, jäätelöä... Ja taisimme tosiaan yllättää sankarin
Kati kirjoitti 25.01.2010 - 11:54
Ihana hauvakakku!:)
|
Kirjoittaja
Pullahiiren leivontanurkka Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani! Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006
Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullah @ suomi24.fi (jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois) |