25.03.2010 - 09:03

Mieheni täyttää tänään vuosia ja pitihän sitä työkavereille kakkua tehdä tarjottavaksi...

Ajatukset olivat kyllä ihan jumissa, kun aiheita mietin. Lopulta olin jo päätymässä ihan normi hyydykekakkuun, kun tissi, peppu ja viinipullokakut on jo aikaisempina vuosina tullut tehtyä... No, sitten eilen viime metreillä mieleeni tuli kuva tällaisesta alusvaatekakusta... Pitihän sitä sitten kokeilla. Hieman tuo koristeiden kuivattaminen jäi kun eilen illalla myöhään nuo alusvaatteet tein, mutta ainakin ennen laatikkoon pakkaamista koristeet olivat vielä ehjinä Hieman jouduin siirtäessä paikkailemaan koristeita, mutta aika hyvin sain kaiken korjattua... Tuo sokerimassa murtuu niin helposti, jos ei ole kokonaan kuiva...

 

 


Paistoin kakkua varten 7 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi laitoin mango-mandariinimoussen tätä hedelmämoussea mukaillen. Kostutus appelsiinimehulla. Päällä punainen osa marsipaania, musta sokerimassaa. Alla tarttumapintana sokericremeä. Alusvaatteet on tehty kokonaan sokerimassasta.

Tässä vielä yksityiskohdasta pieni kuva. Kuten näkyy, niin tässä kakussa pääsin "tikkaamaa" oikein urakalla

 



Onnea


Sari LAHJA-AITASTA kirjoitti 25.03.2010 - 09:09
Upeat, äkkisestään kuin aidot ;)!
Pirjo ja Purjo kirjoitti 25.03.2010 - 09:14
WAU! Upea idea ja täydellinen toteutus!
Askartelua&Elämänmakuja kirjoitti 25.03.2010 - 09:18
Hienosti olet "ompelukonetta" käyttänyt:-))
Taava kirjoitti 25.03.2010 - 09:18
Siis suorastaan loistava suoritus, eikä ihme, että vuosi vuodelta vaikeampaa keksiä uutta ideaa.
Rita kirjoitti 25.03.2010 - 09:46
Jälleen kerran olen mykistynyt :)
Tiia/Tigen keittiössä kirjoitti 25.03.2010 - 11:08
Nopealla vilkaisulla näytti ihan aidoilta, miten keksitkään nämä kaikki kakkuideasi :D
Johanna kirjoitti 25.03.2010 - 11:24
Wau! Niin pikkutarkkaa jälkeä! Upeasti "ommeltu" :o)
MinnaT/Makiaa Minnalta kirjoitti 25.03.2010 - 12:06
Mahtava kakku! Äkkiseltään kyllä voisi katsoa, että oikeat alusvaateethan ne siihen päälle on nakattu :D
Ewelyn kirjoitti 25.03.2010 - 12:31
Ihan törkeen upea!!!!! Mahtava taideteos =)
PuolukkaPoski kirjoitti 25.03.2010 - 12:48
Täähän on pähee :D Tosi hieno, kyllä on saanut saumuri laulaa ;)
Valkosuklaa kirjoitti 25.03.2010 - 12:54
Ei voi muuta sanoa kuin että todella upea!
KakkuKatri kirjoitti 25.03.2010 - 13:54
Vau mikä kakku :D Loistoidea!
Tiina/TastyCake kirjoitti 25.03.2010 - 13:57
Aivan upea kakku ja mahtava idea!
Seliina kirjoitti 25.03.2010 - 14:02
Ohoo, onpas siisti, ihan kun olis aidot alusvaatteet nakattu kakun päälle :)
Niina/Kakku-Unelma kirjoitti 25.03.2010 - 15:18
Vautsi vau! Sinulta ei ideat lopu, kyllä on aidonnäköiset.
Sirpa kirjoitti 25.03.2010 - 15:51
Upea kakku ja upeat vermeet.
Marina kirjoitti 25.03.2010 - 17:39
Mahtava!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
:)
Kati kirjoitti 25.03.2010 - 17:39
Aivan mahtava!!!Wau!!:)
Maija kirjoitti 25.03.2010 - 19:13
Wautsi Wau vähä oot taitava!!!!
Pullahiiri kirjoitti 25.03.2010 - 20:17
Oi miten paljon olette kakkua ylistäneet - suuri kiitos kommenteistanne!
Tätä(kin) kakkua oli hauska tehdä, mutta toivoisin vaan, että nämä ideat tulisivat hieman aikaisemmin eikä vasta viimeisenä iltana :o)Tällä kertaa tuo musta sokerimassa käyttäytyi kuin unelma, vaikka ei nyt vieläkään parhaimpia ystävyksiä olla...
Eveliina/LeivinLiina kirjoitti 25.03.2010 - 21:03
Ylistäviä sanoja tulee täältäkin :) Todella upea ja hienoja yksityiskohtia!
tärpätti kirjoitti 31.03.2010 - 09:47
vautsi mikä kakku :D
noora kirjoitti 03.08.2010 - 19:13
paljonko velottaisit tälläsesta kakusta?
Pullahiiri kirjoitti 04.08.2010 - 09:41
Noora: Ikävä kyllä en pysty tällä hetkellä kakkuja tilauksesta tekemään, joten hinnastoakaan ei ole.
Tyyppi kirjoitti 07.12.2010 - 22:17
Waau!Katoin noit alusvaatteit aluksi aidiks ;D Tosi hieno.:))
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

www.pullahiiri.com

Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan!

Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun.

Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien.

Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com.

Taru Vihavainen

NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA!
KLIKKAA KUVAA LUKEAKSESI LISÄÄ!




Pullahiiren leivontanurkka nyt myös facebookissa!

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

  


  
 
 

   




 









 
 

 






 

 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!

 


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois)

(Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012)

})();