|
16.01.2011 - 08:41
Vietin eilen syntymäpäivääni kahvitellen sukulaisten kanssa. Ihan en kerinnyt vuosi sitten syntymäpäivilleni tekemääni lempikakkua tarjolle tehdä, mutta tein kuitenkin kinuskikakun eri täytteellä. Olin juuri kaksi edeltävää iltaa vetämässä kakunkoristelukursseja, joten aika oli hieman rajallista. Illalla kakkua täyttäessäni en enää jaksanut keitellä kinuskia sekä täytettä... Kakun lisäksi tarjolla oli feta-tomaattipiirakkaa sekä tuoreita pullia.
Paistoin kakkua varten 6 munan sokerikakkupohjan säädettävässä neliskanttisessa irtoreunassa. Täytteeksi tein nopean "kinuskitäytteen", joka on muunnelma tämän marjapiirakan täytteestä. Päälle murskasin omia kotimaisia pakastevadelmia. Kostutin kakun marjamehulla. Päälle keittelin kinuskin ja reunapursotukset on vispikermaa. Sainkin tällä kertaa ihan optimaalisen kermavaahdon!! Koristeet sokerimassaa sekä marsipaania. Reseptit sekä täytteeseen että kinuskiin löytyy tuosta alta. Tällä kertaa kasasin kakun peililevyn päälle, sopivan kokoisen ja mallisen lautasen puuttuessa.
Nopea "kinuskitäyte"
|
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen
NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA! Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |
Makealta vaikkuttava kaunis kakku !
Kiitos vain viimeisimmästä kurssista. Minäkin pääsin julkisilla kotiin, vaikka aikaa tuhraantui 2 tuntia suuntaansa. Sitä se on, kun asuu "maalla". ;)
Mullakin on tuo säädettävä vuoka ja ajattelin tehdä siinä esikoisen synttärikakun. Mietityttää vain se, että pursuaako taikina alareunasta, katselin, että kun vuoan laittaa pellille, alareuna ei ole tiivis?
Miisuli:Minut saa linkittää. Tosiaan kerrankin kerma vatkautui ihan täydelliseksi pursotuskermaksi :o)
Kirsi: Kun vatkaat munat ja sokerin hyvin, niin ihan hieman voi tulla pientä valumaa, mutta taikinan ei tosiaankaan pitäisi enempiä valua. Huomioi myös, ettei pelti saa olla epätasainen!