|
19.04.2011 - 08:10
Halusin kokeilla pitkästä aikaa uunissa paistettavan juustokakun leipomista. Etsin paljon tietoa, jotta välttyisin mm. kakun keskelle helposti tulevasta repeämästä sekä reunojen painumisesta keskelle päin. Ainakin tuolta repeämältä vältyin, kun paistoin matalassa lämmössä kakkua pitkään. Tuo paistaminen alhaisessa lämpötilassa ja vesihauteessa taitaa olla juustokakkujen paiston salaisuus. Vaikka paistoaikaa menee hieman kauemmin, kannattaa se kuitenkin. Kakku voi hieman vetäytyä vuoassa, mutta se ei haittaa.
NY Cheesecake
Pohja: 200g digestive-keksejä 2 rkl kaakaojauhetta 4 rkl voita 2 rkl sokeria
Täyte: 600g tuorejuustoa 300g creme fraishea 2,5 dl sokeria 3 tl vaniljasokeria 4 kananmunaa 1 appelsiinin mehu
Koristeluun: Kermavaahtoa mansikoita
Murskaa keksit tasaiseksi muruksi. Lisää joukkoon pehmeä voi, sokeri sekä kaakaojauhe. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat. Painele keksi n. 20-26 cm irtopohjavuoan pohjalle. Itse käytin 26 cm vuokaa, mutta vuoka olisi hyvin voinut olla pienempikin, jotta kakku olisi jäänyt paksummaksi. Notkista tuorejuustoa muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon sokeri ja vatkaa, kunnes sokeri on kunnolla sekaisin. Lisää joukkoon creme fraishe ja vaniljasokeri. Sekoita täyte kunnolla sekaisin. Lisää vielä appelsiinin mehu joukkoon. Lisää lopuksi kananmunat ja vatkaa nopeasti massa tasaiseksi. Kaada täytemassa keksipohjan päälle. Vuoraa kakkuvuoka tuplafoliolla joka puolelta, jotta kakkuun ei pääse kosteutta. Nosta kakkuvuoka folioineen suureen uunivuokaan ja kaada sen ympärille kiehuvaa vettä. Kaada vettä ainakin kakkuvuokan puoleen väliin. Paista kakkua 170 asteessa 45 min. ajan. Laske lämpöä noin 100 asteeseen ja paista vielä 30 min. Laita uuni kokonaan pois päältä ja anna kakun olla uunissa vielä noin 20 min. ajan. Nosta kakku pois uunista ja vesihauteesta ritilän päälle jäähtymään vuoassa. Irroita vuoka vasta täysin jäähtyneestä kakusta seuraavana päivänä. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen kuin nostat jääkaappiin. Laita kakku jääkaappiin ja suojaa foliolla. Tajoile juustokakku tomusokerilla ja vaniljasokerilla makeutetun mansikkasoseen kanssa seuraavana päivänä. Koristele ennen tarjoilua kermavaahdolla ja tuoreilla mansikoilla.
Itse laitoin kakun liian aikaisen jääkaappiin ja kakku keräsi heiman turhan paljon kosteutta kakun päälle ja pohjalle. Suosittelen siis odottelemaan, että kakku jäähtyy kunnolla ennen jääkaappiin laittamista. Jos kakku tummuu paljon päältä, niin voit hyvin suojata kakun paiston aikana esim. foliolla. Itse en suojaillut, joten kakku sai hieman väriä. Tuosta voi myös mielestäni päätellä hyvin, kuinka epätasaisesti uunimme paistaa. Kotimaisen yrityksen mukaan kiertoilmauunissa paistettavia piirakoita yms. kuuluukin käännellä kesken paiston, jotta paistulos olisi tasainen... Eipä tule jatkossa enää meidän talouteen kyseisestä firmasta enää yhtään keittiökonetta!
|
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen
NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA! Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |
Anonyymille: Tosiaan tuolla tekstissä jo mainitsin tuosta tummumisesta ja ajattelikin seuraavan kerran päällystää vuoan kokonaan foliolla. Luulisin, että sillä estäisi tuon tummumisen kokonaan. Monessa kuvassa olen nähnyt ja Cheesecakefactoryssä syönytkin juustokakkua, johon tulee päälle jonkinlainen ohut kuorrute, joka sitten peittää tuon paistopinnan.