|
09.01.2012 - 20:13
Meillä on keittiökoneet saaneet viime aikoina kyytiä eli ovat hellaa lukuunottamatta vaihtuneet. Huomasin jääkaappia siivotessani, että kaksi kermaviilipurkkia oli juuri ylittäneet parasta ennen päiväyksen. Lapsethan heti toivoivat niistä jotain herkkua... Tällainen nopea leivonnainen niistä syntyi :o) Tämä on hyvä resepti juuri tuollaiseksi jämä piirakaksi, johon voi laittaa lähellä parasta ennen päiväystä olevat maitotuotteet. Uskon, että kermaviilin ohella tuossa voisi käyttää rahkaa tai vaikka maustamatonta jougurttia tai miksi ei vaikka "maustettuakin" jougurttia. Valmiiksi makeaa jougurttia käytettäessä kannattaa muistaa, ettei sokeria tarvita yhtä paljon.
![]() Mehevät marjapalat
Pohja
2 munaa 2 dl sokeria 2 dl vettä 100g voita 4 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta täyte
2 prk (á 200 g) kermaviiliä
4 kananmunaa
2-3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4-5 dl vadelmaa
(tomusokeria)
Sekoita kananmunat ja sokeri keskenään. Kiehauta vesi ja anna hetken jäähtyä. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sulata voi. Lisää kanamuna-sokeriseokseen kuivat aineet sekä vesi vuorotellen koko ajan sekoitellen. Lisää lopuksi voisula. Kaada voideltuun 30 x 20 cm vuoan pohjalle. Sekoita täytteen aineet ilman vadelmia keskenään. Laita sokeri oman maun mukaan. Ripottele noin puolet vadelmista pohjan päälle. Kaada täyte marjojen päälle ja lopuksi vielä ripottele loput marjat täytteen päälle. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa annospaloiksi. Ripottelin vielä päälle hieman tomusokeria koristeeksi, mutta ei sitäkään välttämättä tarvitse.
Nyt on muuten ainakin nämä muutamat päivät nuo uudet laitteet tuntuneet ihan mahtavilta. Hankimme kaksi jääkaappi-pakastinta, joissa molemmissa päällä on jääkaappi ja alla pakastin vetolaatikkoina. Jääkaapissa on myös 0 asteen lokero lihoille yms. Saa nähdä miten tulevaisuudessa nuo kaksi jääkaappia toimii käytännössä. Nyt ainakin vaikuttavat todella ihanilta - niin kuin kaikki uusi aina :o) Tiskikonekin pesee mahtavasti ja hiljaisella äänellä!
Herkkusuu kirjoitti 10.01.2012 - 21:27
Kiitos herkullisesta ohjeesta. Kunhan reissusta kotiudun niin jospa sitten leipoisin näitä :=)
EssuLiina kirjoitti 12.02.2012 - 13:47
Tuunasin tätä reseptiä vähän sillä perusteella mitä kaapeista löysin; kermaviilin tilalle laitoin 1prk maitorahkaa+1prk puolukka-vanilja jogurttia ja kun ei vadelmia riittänyt 5desiä, heitin joukkoon hiukan punaviinimarjoja. Päälliseenkään ei riittänyt kuin 2kananmunaa mutta aivan kelpoa marjapiirasta tuli, mukavan kirpsakkaa mutta ei liian! :)
Pullahiiri kirjoitti 12.02.2012 - 14:40
EssuLiina: Hienoa! Näin juuri pitää toimia. Mielestäni tällaiset jääkaapin "aarteet" sisältävät piirakat ovat herkkuja ja niitä voi tuunailla omien makujen mukaan!
Anonyymi kirjoitti 25.03.2012 - 15:01
Tällä reseptillä tein ja mielestäni jäi liian löysäksi, vaivoin pysyy kasassa ja täyte sotkeutui pohjan kans sekaisin, niin ei tullu topakoita.
Pullahiiri kirjoitti 25.03.2012 - 19:54
Kyllä tuon munamäärän pitäisi pitää piirakka kasassa. Hieman tuo täyte meneekin paistaessa taikinan kanssa sekaisin (aaltoilevasti) eli kuulukin olla juuri noin, kuten kuvistakin voi huomata.
Anonyymi kirjoitti 29.03.2012 - 14:21
Noissa kuvissa pohja on kova, minun leivoksissa se täyte meni alimmaiseksi. Kerrokset saavat mennä sekaisin ylempänä. Tein toisenkin erän ja puolitin täytteen, kävi samallalailla mutta pysyvät kasassa ja eivät ole samallalailla löysiä.
|
Kirjoittaja
www.pullahiiri.com
Tervetuloa Pullahiiren leivontanurkkaan! Blogista löydät paljon herkullisia makeita ja suolaisia reseptejä niin juhlaan kuin arkeenkin. Lisäksi blogissa on monia ideoita ja vinkkejä kakkujen koristeluun ja muotoiluun. Olen pitänyt erilaisia kakku- ja koristelukursseja vuodesta 2010 lähtien. Toivottavasti viihdyt blogissani! Jos jokin asia herättää kysymyksiä tai sinulla on joku leipomiseen tai koristeluun liittyvä ongelma, niin voit kysyä asiasta blogikirjoitusten kommenttilaatikoissa tai lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen pullahiiri@pullahiiri.com. Taru Vihavainen
NYT VOIT TILATA PULLAHIIREN MAKEAT KAKUT-KIRJAN SUORAAN KUSTANTAJALTA ILMAN POSTIKULUJA! Kategoriat
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Tällaisen tunnustuksen sain Bella baie blogista kauniiden sanojen siivittämänä! Kiitos!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullahiiri @ pullahiiri.com (välit pois) (Sähköpostiosoite muuttunut 9.2.2012) |