Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
05.06.2007 - 19:52
Kiitokset Sekasopan Marielle ihanasta jäätelökakkuvinkistä. Kotoa ensimmäisenä tarttui käteeni tänä Puuha Petestä tuttu Anni-silikonivuoka. Hyvin onnistui silläkin, vaikkakin ensin hieman epäilin!


(kuva on äärimmäisen kehno...)

175g valkosuklaata
2 tl öljyä
(+ öljyä vuokan voiteluun)

2,5 vartta raparperia
1dl (pakaste) mansikkasosetta
n.1 dl sokeria

1 l mansikkajäätelöä
n. 0,5l vaniljajäätelöä

Tee ensin hilloke. Pitko raparperit ja laita mansikkasoseen sekä sokerin kanssa kattilaan. Kiehauta ja anna hetki hautua. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Anna jäähtyä.
Pilko valkosuklaa ja sulata se yhdessä öljytilkan kanssa. Voitele silikonivuoka öljyllä ja kaada valkosuklaa siihen. Levitä suklaa joka puolelle tasaisesti. Laita pakastimeen noin 5 minuutiksi. Tarvittaessa lisää suklaata vielä kohtiin, joissa sitä ei ole ja pakasta uudelleen hetken aikaa. (Itse levitin ensin kerroksen joka puolelle ja koska vuoka oli haastava noiden korkeuserojen suhteen jouduin levittämään joihinkin kohtiin vielä uudelleen suklaata)
Anna jäätelön ihan hetki pehmentyä. Ota vuoka pakkasesta ja laita ensin kerros mansikkajäätelöä. Mansikkajäätelön päälle kerros hilloketta ja sitten vaniljajäätelöä ja taas hilloketta ja mansikkajäätelöä niin, että vuoka tulee täyteen. Laita vuoka pakastimeen ja tarjoile seuraavana päivänä. Irroita vuoka varovasti irti, niin että suklaan ja vuokan väliin pääsee ilmaa jokapuolelle. Kumoa vuoka lautaselle ja käännä vuoka kokonaan pois jäätelökakun päältä. (Anni koki kolauksen vain tuon toisen korvan kohdalla, kun se murtui irroituksessa)

Koristele haluamallasi tavalla, meillä ei keritty koritelemaan, kun jo oltiin paloja leikkaamassa. Kuvakin piti nopeasti ennen syöntiä ottaa. Tämä Anni-vuoka oli niin pitkä, ettei meillä ollut edes tarpeeksi suurta lautasta. Kuvassakin Anni on kovin "jännittyneen" oloinen, kun jalat on reunan päällä :o)

Kirsi kirjoitti 05.06.2007 - 21:35
Siis vau!!! Mä itsekkin lueskelin Marien ohjetta ja aattelin, että pitäis kokeilla, mut vähän epäröin, että jos en onnistu! Oliko vaikee tehdä? Tämä sun kakku on kyllä ihana!!!
Pullahiiri kirjoitti 05.06.2007 - 22:26
Kirsi: Ei todellakaan ollut vaikea toteuttaa. Tämä oli todella yksinkertainen ja nopea tehdä. Saa vaikka kuinka näyttäviä kesäherkkuja. Eipä tarvitse nyt kesälläkään aina kakkuja leipoa, kun tällaiset kylmät herkut on paljon nautinnollisempia kuumalla ilmalla!
marie kirjoitti 05.06.2007 - 22:44
VAU! Kakusta tuli tosi hieno!
Hih, tää vuoka on kyllä mainio! :) Näin joksu näitä vuokia Lidlissä mutta en ostanut. Jälkeenpäin olen katunut monta kertaa!
Kirsi: Rohkeasti vaan kokeilemaan. Kyllä sä onnistut, ihan varmasti! =)
marie kirjoitti 05.06.2007 - 22:44
VAU! Kakusta tuli tosi hieno!
Hih, tää vuoka on kyllä mainio! :) Näin joksu näitä vuokia Lidlissä mutta en ostanut. Jälkeenpäin olen katunut monta kertaa!
Kirsi: Rohkeasti vaan kokeilemaan. Kyllä sä onnistut, ihan varmasti! =)
tikkunekku kirjoitti 05.06.2007 - 23:53
Näyttää kyllä tosi hauskalta!!
Ja maistuu varmasti ihanalta =P
Herkkusuu kirjoitti 06.06.2007 - 08:58
Minäkin sanon että VAU ja NAM. Tosi hienosti onnistunut. Täytyy varmaan itsekin kokeilla.
Hanna kirjoitti 06.06.2007 - 13:46
Kivan näkönen tulee tollasessa vuoassa! ;-)
Meillä kumotaan ja maistellaan kyseistä kakkua myös illalla :-)
vilijaana kirjoitti 06.06.2007 - 22:26
Hauska jätskikakku =)
Pullahiiri kirjoitti 06.06.2007 - 23:32
Marie: Kiitos sinulle hyvästä keksinnöstä! Tänään piti käydä ostoksilla etsimässä noita silikonivuokia ja yhden ostinkin. Nyt on uusi jäätelökakku huomiseksi jäätymässä pakastimessa. Saa nähdä onnistuinko. Tein hieman vaikeamman version, kun tein kuorrutteen valkosuklaasta ja maitosuklaasta. Ehkäpä kuvia huomenna ilmestyy!
Tikkunekku, Hanna, Herkkusuu ja Viljaana: Kiitokset kommenteista. Hyvää oli ja juuri äsken nautiskelin viimeisen otsapalan:o)
Suklaahiiri kirjoitti 07.06.2007 - 13:32
Vitsit, munkin pitää kokeilla tuota kakkua. Mulla olis vastaava PuuhaPete vuoka ja en ole sitä koskaan käyttänyt, mutta josko sun mallin mukaisesti kokeilisin tätä... Tää on niin hieno. Sitä 2-väristä luomusta odotellessa ;)
Lallatilaa kirjoitti 07.06.2007 - 23:24
Tosi hieno! Mulla on vaan silikoninen muffinssivuoka, eli pikkukakkuja voisi kokeilla, mutta ehkäpä pitäisi ostaa joku kiva silikonivuoka..
Pullahiiri kirjoitti 08.06.2007 - 09:22
Suklaahiiri: Kokeile ihmeessä tuota Puuha Pete vuokaa. Tulee todella kiva. Nyt on näkyvillä tuo kaksi-värinen...
Lalatilaa: Tosiaan, tähänhän käy kaikki silikonivuokat eli kokeile ihmeessä sitä muffinssivuokaa. Saat jokaiselle syöjälle oman annoksen.
Vilja kirjoitti 08.06.2007 - 16:27
Moi. Jäätelökakkuja on myös tehty iät ja ajat myös ihan tavallisiin (ei-silikoni) vuokiin! Onnistuu myös niillä ihan hyvin. Irrotus voi olla inasen vaikeampaa, mutta siinä se ainoa vaikeus. Kokeilkaa. :)
Marie kirjoitti 08.06.2007 - 19:22
Vilja: olen kokeillut tuota suklaakuorrutetta tavalliseen vuokaan eikä se lähde irti, vaan jäätyy vuokaan kiinni! Jäätelökakku ilman suklaakuorrutetta onnistuu kyllä tavallisella vuoalla! :)
Pullahiiri kirjoitti 11.06.2007 - 19:41
Vilja ja Marie: Olen kyllä Marien kanssa samaa mieltä. En kylläkään ole tavallisella vuokalla suklaakuorrutteista jäätelökakkua kokeillutkaan, mutta veikkaan, ettei suklaa irtoisi ainakaan kovana kuorena vuokasta. Oletko Vilja kokeillut suklaa kuorrutteella?? Kerro miten olet saanut irroitettua.
minä kirjoitti 13.12.2008 - 15:37
Minä olen kokeillut tavallisella vuualla suklaakuorutteista jätskikakkua. Ei irronut siitä! :(
Pullahiiri kirjoitti 19.12.2008 - 20:10
Minä: Uskon ettei tavallisesta irtoakaan. Kokeile silikonivuokaa!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Pullahiiren leivontanurkka

Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani!

Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullah @ suomi24.fi

(jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois)