|
16.06.2007 - 21:11
Löysin tämän ohjeen netistä etsiessäni jonkinlaista kylmää lisäkettä grilliruualle. Taas tuli hieman muunneltua:o)
![]() Ohje (noin 20 hlölle) n. 2 kg uusia perunoita 1 kurkku 8 tomaattia 100-200g fetajuustoa purkillinen mustia oliiveja kevätsipulia varsineen 5 kananmunaa 2 ruukkua jääsalaattia kastike: 4 rkl etikkaa 1,5 dl öljyä mustapippuria suolaa Sekoita kastikkeen ainekset ja kaada jokaisen ladotun kerroksen päälle kastiketta. Keitä perunat ja kananmunat. Pilko molemmat jäähtyneinä paloiksi (munat lohkoiksi). Paloittele myös tomaatit ja kurkku. Laita pestyt salaatinlehdet astian reunoille. kaada päälle 1/3 osa perunoista, kurkuista, tomaateista, kananmunista, oliiveista, fetajuustosta ja sipulista. Toista tämä niin, että kaikki ainekset on ladottu vuokaan. Tarjoillaan viileänä tai huoneenlämpöisenä. Minä laitoin fetat tarjolle eri astiaan, koska vieraissa oli allergisia ihmisiä.
|
Kirjoittaja
Pullahiiren leivontanurkka Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani! Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006
Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!
Yhteystiedot
Pullahiiri sähköpostiosoite pullah @ suomi24.fi (jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois) |