Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
28.12.2009 - 10:30

Vietimme joulupäivää appiukon luona ja mieheni siskot toivoivat tarjolle banoffee-torttua. Kuitenkin oli tarvetta vielä laktoosittomalle kakulle, joten tein sitten kaksin kappalein torttuja/kakkuja...



Banoffeen tein tällä ohjeella




Laktoositon appelsiini-vadelmajuustokakku (n.20cm vuokaan)

pohja:

10 digestivekeksiä

50g laktoositonta margariinia

täyte:

200g laktoositonta maustamatonta tuorejuustoa

3 dl laktoositonta kermaa

1 appelsiinin mehu

5 liivatelehteä

n. 2 dl tomusokeria

2 rkl vaniljasokeria

päälle:

marjamehua

hyytelösokeria paketin ohjeen mukaan

(kermavaahtoa)


Laita liivatteet likoon. Murskaa keksit ja lisää joukkoon sulatettu margariini. Levitä murska lautaselle laitetun irtoreunanan sisälle ja painele kevyesti. Valmista täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto ja lisää joukkoon sokerit. Purista appelsiinin mehu. Kuumenna mehusta muutama ruokalusikallinen kiehuvaksi ja sulata puristetut liivatteet sekaan. Sekoita ja anna jäähtyä hieman ennen lisäämistä lopun appelsiinimehun joukkoon. Lisää appelsiinimehu-liivateseos tuorejuuston sekaan. Nostele lopuksi kermavaahto joukkoon ja kaada täyte keksipohjan päälle. Anna hyytyä kylmässä n. 4 tunnin ajan. Levitä hyytyneen kakun päälle marjoja ja lopuksi hyytelösokerista tehty kiille. Irroita kakku reunuksesta ja koristele kermavaahdolla halutessasi.


28.12.2009 - 10:20

Jouluaatoksi piti toki olla kahvin kanssa tarjolla myös jotain muutakin kuin torttuja ja pipareita... Tein tämän jo esikoisen syntymäpäiviä varten pakkaseen, mutta koska tarjolla oli kaikkea muuta niin paljon, en koskaan ottanutkaan tätä kakkua sulamaan. Nyt olikin sitten oiva hetki ottaa kakku tarjolle. Leipurikin pääsi tällä kertaa jouluvalmisteluissa hieman helpommalla Olen tehnyt aikaisemminkin melkein samalla ohjeella kakkua, mutta nyt jätin valkosuklaan kakusta pois. Kakku oli oikein maukas.




Appelsiini-vadelmakakku (n.20cm vuokaan)
Tein kukka/tähtivuokaan tuplasti ohjeen


Pohja:
10 digestive-keksiä
50g margariinia

Täyte:

200g appelsiini tuorejuustoa
3dl kermaa
n. 2 dl tomusokeria
n. 2 rkl vaniljasokeria
3 liivatetta
2 mandariinin mehu tai 1/2 appelsiinin mehu

Päälle:
(kotimaisia pakaste)vadelmia
hyytelösokeri + mehu/vesi

Laita liivatteet veteen likoon. Murskaa keksit pieneksi ja sulata rasva. Sekoita keksit ja rasva tasaiseksi massaksi. Laita irtoreuna tai irtopohjavuokan reunus tarjoilulautaselle ja levitä keksimuru reunuksen sisälle. Painele kevyesti. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto ja sokerit. Purista mandariinien tai appelsiinin mehu ja kuumenna tilkka mehua kiehuvaksi. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja lisää ne kuumaan mehuun. Lisää liivateneste ohuena nauhana koko ajan sekoittaen loppu mehuun. Lisää liivate-mehuseos tuorejuustomassaan. Lisää sekaan lopuksi kermavaahto. Kaada seos keksipohjan päälle ja anna hyytyä noin 3-4 tuntia ennen marjojen ja kiilteen lisäämistä.
Levitä (kotimaiset)pakastemarjat kakun päälle. Tee kiille ohjeen mukaan. Tee hyytelösokerilientä suhteutettuna marjojen määrään. Itse laitoin reilut 2 dl tähän (20 cm) kakkuun. Levitä lusikalla hyytelösokeriliemi marjojen päälle. Anna hyytyä hetki ennen vuokasta irroittamista. Jos haluat tehdä kakun etukäteen, niin laita marjat ja tee kiille vasta sulatuksen jälkeen.



22.12.2009 - 22:31

Tällaisia "muunneltuja" Arabialaisia maustekakkuja tein muutamalle ystäväperheelle ja kummeilleni joulutervehdykseksi. Jokainen kakuista oli koristelultaan erilainen.




Tein kakut aikalailla tällä ohjeella, jota kokeilin muutamia päiviä sitten. Tuon kuorrutuksen saaminen tasaisesti on melkeinpä mahdotonta, joten jätin sen suosiolla taiteellisen epätasaiseksi. Koristeeksi käytin sokerimassasta tekemiäni lumihiutaleita sekä nonparelleja. Pakkasin kakut sellofaaniin ja kiinnitin lahjanarulla sekä kauniilla joulukuusenkoristeella.


Näiden kuvien myötä toivotan kaikille blogissani kävijöille oikein maukasta ja rauhallista joulua!


22.12.2009 - 22:17

Veimme tyttäremme kerhon ohjaajille tällaiset lahjaurnukat. Idean poimin Amerikkalaisesta Bakerella-blogista.



Hieman ohjetta muuttelin ja muunsin ohjeen 1cup=2,4dl.

Suklaa cookies

3.2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1/4 tl suolaa
2.4 dl kaurahiutaleita

1.8 dl M&M´s karkkeja

1.8 dl cup suklaata rouhittuna
1.2 dl ruokosokeria
1.2dl  sokeria

Sekoita sooda, leivinjauhe, sooda ja suola keskenään ja kaada purkkiin. Mittaa muuta aineet ja kaada purkkiin yksi ainesosa kerrallaan niin, että saat kerrostettua kaikki omiin tasoihinsa. Tein kahta eri versiota tuon järjestyksen kanssa, koska nuo sokerit lähtivät valumaan m&m´s karkkikerroksen läpi.


Leivottaessa lisää edellisiin:

1 kananmuna

120g margariinia sulana


Sekoita taikina tasaiseksi. Pyörittele massa palloksi leivinpaperin päälle ja paista 175 asteessa n. 12 min ajan.

20.12.2009 - 22:08

Tein naapurin pojan sukulaissynttäreille pyynnöstä suklaisen Autot-elokuvakakun. Itse ehdottelin Piston cup-pokaalia kakkun koristeeksi, joka sopi ainakin sankarin äidille (ja toivottavasti myös sankarille itselleenkin) . Ainakin oma (melkein) saman ikäinen poikani oli pokaalista innoissaan. Pokaaliin kirjoitin laattaan pojan nimen ja iän.


Paistoin kakkua varten 7 munan sokerikakkupohjan säädettävässä irtoreunassa. Kakun väliin laitoin suklaatäytteen (hieman pienensin ohjetta), aprikoosimarmeladia. Kostutus appelsiinimehulla. Päällä suklaaganache (1,5dl kermaa, 300g suklaata-> Kuumenna kerma ja sekoittele paloiteltu suklaa joukkoon. Älä keitä.), johon lorautin liikaa kermaa, joten jäi hieman löysäksi. Onneksi jähmettyi jääkaapissa niin, että sain kuitenkin koristeen siihen päälle laitettua. Pursotukset laktoositonta vispikermaa kaakaojauholla, tomusokerilla sekä vaniljasokerilla maustettuna.

 

20.12.2009 - 09:50

Sain pyynnön yhdistetystä tupari- ja synttärikakusta. Kova oli toisen sankarin kanssa miettiminen, mitä koristeiksi laitetaan.  Lopputulos oli tälläinen.



 

Paistoin kakkua varten 7 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi toivottiin appelsiini-valkosuklaatäytettä, kostutus appelsiinimehulla. Päälle laitoin valkosuklaakermaa. Koristeet marsipaania. Tuparikoristeeksi tein avaimen sydämen muotoisella avaimenperällä sekä synttärisankarille punaisen ruusun.


18.12.2009 - 21:00

Tässä tämän viikon toinen Spiderman-kakku. Halusin saada kakuista hieman erilaisia,

jotta jokaiselle sankarille olisi omanlaisensa kakku.


Kakussa on 6 munan sokerikakkupohja. Täytteeksi toivottiin mansikkamoussea, kostutuksen tein appelsiinimehulla. Päällä marsipaani, jonka värjäsin mustaksi Eben ohjeiden mukaan muutamalla kick-pötköllä. Lisäksi jouduin kyllä laittamaan mustaa väriäkin. Värjäsin siis ruskeasta marsipaanista mustaa. Sivuilla keltaiseksi värjätyt vispikermapursotukset ja päällä sokericreme pursotukset, koska kakku ei päässyt vielä tänään juhlapöytään. Varoin siis kerman ja marsipaanin kosketusta toisiinsa vettymisen pelossa. Seitin pritsasin valkosuklaalla. Hämähäkkimiehen maalasin sokerimassalle. Myös marsipaanin alla sokericreme.  Päälle ennen hämähäkkimiehen laittamista laitoin vielä hieman helmiäistä.

 



18.12.2009 - 17:50

Löysin Mimmi Mutikaisen blogista monia ihania kahvikakkureseptejä. Nyt ensimmäiseksi piti kokeilla Arabialaista maustekakkua. Monet ovat tuon nimistä kakkua kehuneet, joten nyt päätin tällä reseptillä leipoa. Hyvää oli!




Tässä resepti Mimmin-blogista:

(lisäsin omat muutokseni punaisella)

Arabialainen maustekakku

kookas kakku, tarvitsee noin 2 litran vuoan

200 g rasvaa

250 g sokeria

3 munaa

2 dl kermamaitoa

4½ dl vehnäjauhoja

½ tl soodaa

½ tl leivinjauhetta

½ tl suolaa

1 tl kanelia

½ tl muskottia ( tai hieman vähemmän, jos et niin tykkää muskotin mausta, laita kuitenkin vähän! En laittanut ollenkaan, kun ei ollut )

3 rkl tummaa kaakaota

1 tl vanilliinisokeria

1 dl jauhettuja manteleita

Arabialaisen maustekakun kuorrutus:

50 g rasvaa

1 keltuainen (jätin pois)

6 dl siivilöityä tomusokeria

2½ rkl tummaa kaakaota

1½ tl kanelia

noin 2 rkl kuumaa kahvia (laitoin hieman enemmän)

Valmistaminen:

- vatkaa kakun rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää munat, neste ja keskenään sekoitetut kuivat ainekset vuorotellen kaikkia ja vatkaa tasaiseksi taikinaksi

- paista kakku kypsäksi ja jäähdytä (minä paistoin 165 asteessa/n.60 min.)

- kuorrutuksen valmistaminen: vaahdota rasva, lisää kaikki muut aineksetr ja sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi kuorrutukseksi.

- levitä kuorrutus epätasaiseksi kerrokseksi kakun pinnalle ja koristele kakku vielä esim. rouhitulla suklaalla tai suklaaströsseleillä tms...

- kuorrutuksesta tulee aika paksu kerros... jos et tykkää niin äkkimakeasta, tee vähän pienempi annos kuorrutusta

- muista säilyttää kakku kylmässä


17.12.2009 - 09:47

Naapuriin toivottiin kaverisynttäreille Spiderman-kakkua.


Tässä kakussa on 4 munan sokerikakkupohja ja toiveesta banaania, mansikkaa sekä kermavaahtoa. Päällä marsipaanilevy, johon tein sokerimassasta spiderman-hahmon. Pursotukset vispikermaa.


Tässä vielä lähempää kuvaa hahmosta



Onnea Joonalle!

15.12.2009 - 20:10

Kuoron juhliin lähti vielä nämä pienet voileipäkakut



Nämä ovat n. 10-15 hlön kakkuja.

Kreikkalaiset voileipäkakut

(ohjeesta kaksi pientä kakkua tai yksi iso kakku)


2 pkt ruis-paahtoleipää

laimeata kasvislientä kostutukseen

Täyte:

1/2 prk mustia kivettömiä oliiveja

1/2 prk aurinkokuivattuja tomaatteja

1,5 kurkkua

2 prk fetajuustoa

3 prk kreikkalainen valkosipulituorejuustoa

1 prk maustamatonta tuorejuustoa

3 prk (á 150g) creme fraishea

400g maitorahkaa

1 prk kermaviiliä

mustapippuria

Kuorrutus:

3 dl kermaa

400g mautamatonta tuorejuustoa

kurkkua, pisaratomaatteja, herneenversoja, oliiveja


Keitä laiha kasvisliemi ja jäähdytä. Raasta kurkku ja valuta siitä ylimääräinen neste pois. Mittaa ainekset monitoimikoneeseen ja hienonna täyte sekaisin. Leikkaa leivistä kuoret pois. Ota sopivan kokoinen vuoka tai säädä irtoreuna sopivan kokoiseksi. Vuoraa vuokan pohja leivillä. Kostuta ja levitä osa täytteestä. Lado uusi leipäkerros, kostuta ja levitä täytettä. Tee vielä yksi kerros samalla tavalla ja levitä päälimmäiseksi leipäkerros ja kostuta. Laita paino esim. lautanen kakun päälle ja vuoraa kakku hyvin. Anna tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Jos täytät kakun irtopohjavuokaan, niin kumoa kakku tarjoilualustalle seuraavana päivänä.

Tee kuorrutus vatkaamalla kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto. Levitä kakun päälle ohut kerros kuorrutetta ja pursota loput haluamallasi tavalla. Laita haluamasi koristeet (pisaratomaatteja, oliiveja, herneenversoja, kurkkua tmv.) kakun päälle.


 

15.12.2009 - 16:30

Sain pyynnön erään kuoron joulujuhliin tehtävistä tarjoiluista. Tässä ensin täytekakku, jonka juhliin tein. Kakussa tuli jollain tavoin näkyä musiikki ja joulu. No, mitä tein sitten nopeasti pienen tonttukuorotaulun.

 

Kakussa on 10 munan sokerikakkupohja. Täytteeksi toivottiin marjapiirakasta tuttu fariinisokeri-kermavaahto-creme fraishe-täyte sekä mustikoita ja vadelmia. Kostutus omenamehulla. Päällä kinuski (3 dl kuohukermaa, 1,5dl sokeria, 1,5dl fariinisokeria, 2 rkl voita/margariinia) ja sivuilla pursotukset vispikermasta.

Koriste marsipaania

 

 Mukavia juhlia!

 

13.12.2009 - 22:50

Tällaisilla herkuilla juhlistimme kuopuksen 1v. syntymäpäiviä sukulaisten ja kummien kanssa. Huomasin, että olen viime aikoina tarjonnut aika samoja herkkuja (sekä makeita että suolaisia) eri juhlissa. Siitä voi päätellä, että ne ovat olleet suosittuja ja hyviä. Banoffeen suosio on ollut suurta ja jopa erään vieraan sanojen mukaan "syntisen hyvää" !




Mustikkainen Ihaa-kakku




Banoffee




Hedelmäinen broileri-pastasalaatti




Kylmäsavulohipiirakka



Karjalanpiirakat ja munavoi





13.12.2009 - 22:25

Vietimme tänään kuopuksemme 1v. synttäreitä sukulaisten ja kummien kanssa. Kakkuaihetta pyörittelin päässäni ja lopulta loksahti aiheeksi Ihaa. Tällaiseksi muodostui rakkaudella tehty Ihaa-kakku minun käsissäni.


Paistoin kakkua varten suuren 10 munan sokerikakkupohjan pyöreässä vuokassa. Pohjaa sitten muotoilin hieman pisaran malliin. Täytteeksi laitoin mustikkamoussea, jolloin kakku oli myös sisätä Ihaan värinen. Päällä marsipaani, jonka alla sokericreme. Korvat tein etukäteen sokerimassasta ja kuivatin muotoon. Mustat osat myös sokerimassaa.



Tässä kakusta kuva juhlapöydässä



 

Onnittelun äidin omalle murulle! 

 

12.12.2009 - 22:20

Tänään vietimme isäni suvun vuotuisia puurojuhlia meillä. Tämä tapa on alkanut jo ennen minun syntymääni, joten on kunniatehtävä saada toimia juhlien emäntänä toista kertaa. Aika suuri homma on saada suku yhden pöydän ympärille. Tänä vuonna paikalle pääsi 13 aikuista ja 9 lasta. Puuron keittämisen aloitin aamulla klo 7.30 ja se sai valmistua ihan omassa tahdissaan (välillä toki sekoittaen) suuressa haudekattilassa. Puuroon laitoin 9 litraa maitoa ja 1,3 kg puuroriisiä.

 

Tässä hieman kuvaa kattauksesta.

Keksin laittaa erilaisia piparkakkumuotteja lautasliinarenkaaksi. Vieraat saivat viedä omansa mukanaan. 

Tarjolla meillä oli riisipuuron lisäksi:

 

Kylmäsavulohipiirakkaa

(ohjeen otin Kakkukatrin blogista)

Rahkavoitaikina

  • 250g voita tai margariinia
  • 250g rahkaa
  • 4dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

Nypi rasva, jauhot ja leivinjauhe. Lisää rahka, sekoita mutta älä vaivaa liikaa. Siirrä jääkaappiin.

Tai käytä valmista kaulittua voi-tai lehtitaikinalevyä 500g.

 

 

Täyte

  • kylmäsavulohta 200-300g
  • 1 keitetty kananmuna
  • 1 dl keitettyä riisiä
  • 1,5dl kermaa tai kermaviiliä
  • tilliä
  • pippuria ja muita mausteita maun mukaan

Pilko kylmäsavulohi ja kananmuna pieneksi. Lisää kaikki ainekset yhteen.

Kaulitse taikina neliön malliseksi, laita täyte taikinalevyn keskelle pitkittäin ja käännä reunat kanneksi. Käännä piirakka vielä toisinpäin niin, että saumakohta jää alaspäin. Koristele piirakka ja voitele kananmunalla. Paista 200 asteessa n. 25min.

Tein itse tuplaohjeella ja sain tehtyä 4 piirakkaa. Alkuperäisessä ohjeessa sanotaan kyllä, että tästä tulee vain yksi piirakka, mutta riippuu varmasti kuinka paksuksi taikinan jättää.

 

Banoffee

Tämä on kyllä niin hyvää että

Tätä on tullut nyt tehtyä moniin juhliin. Onneksi vieraat ovat olleet eri...

Näiden lisäksi oli tietysti suklaakonvehteja sekä piparkakkuja!

 

06.12.2009 - 16:00

Tuttava perheessä juhlitaan tänään uutta ylioppilasta! Sain kunnian tehdä heille täytekakun. Tällä kertaa kakun päälle toivottiin valkosuklaamoussea kuorrutteeksi ja mustikkamoussea täytteeksi. En ole ennen tuota valkosuklaata kuorrutteena käyttänyt, mutta vaikka en ole itse mikään suuri valkosuklaan ystävä, niin voisin kyllä käyttää tätä vaikka uudelleenkin - eli maistui!


Paistoin kakkua varten 11 munan sokerikakkupohjan. Täytteenä toiveiden mukaan mustikkamoussea, mansikkamoussen ohjetta mukaellen. Kakun kostutin omenamehulla. Kuorrutin kakun vatkatulla valkosuklaaganachella (ohje alla). Tein aika reilun määrän, jotta ei vaan loppuisi kesken. Tämä pitää nimittäin valmistaa vatkausta vaille jo edellisenä iltana, joten lisäsatseihin ei olisi ollut enää aamulla aikaa. Koristeet marsipaania ja sokerimassaa. 


Vatkattu valkosuklaaganache:

1l vispikermaa

500g valkosuklaata


Kuumenna kattilassa kerma, mutta älä keitä. Paloittele suklaa sekaan ja sekoittele niin, että suklaa on sulanut kerman joukkoon. Jäähdytä jääkaapissa yön yli (tai ainakin niin, että kylmenee hyvin). Vatkaa sähkövatkaimella vaahdoksi.

En laittanut suklaata aivan samoissa määrin, kuin erinäisissä suklaaganache ohjeissa neuvotaan. Tämä oli kuitenkin aivan riittävä määrä maustamaan tuota kermaa. Tuosta ganachemäärästä jäi kyllä ihan hyvin ylikin.


Koristeeksi toivottiin ylioppilaslakkia ja punaisia ruusuja sekä tuo onnitteluteksti.


05.12.2009 - 20:05

Mieheni perhepiirissä vietettiin syntymäpäiviä ja sain nopealla varoitusajalla pyynnön täytekakusta. Kala-aihetta pyörittelin ajatuksissani ja sain jo ideaa, johon koristetta lähdin tekemään. No, sitten kuitenkin käytännönasiat veivät ideaa yksinkertaisempaan suuntaan ja olinkin sitten jo kuivattanut kalan hassuun muotoon ensimmäistä ideaa varten... No, voi kai se kala noinkin olla jossain vaiheessa pyrstön heilutusta Myös kalalaji on hieman epäselvä, mutta kalaksi ehkä tunnistettava...


Paistoin kakkuun 7 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi toivottiin marjaisaatäytettä, joten mansikkamoussen tein. Kostutus omenamehulla. Päällä marsipaani, jonka alla sokericreme ja sivuilla vispikermasta pursotukset. Koristeet sokerimassaa.



02.12.2009 - 17:19

Tein tänään nopeasti kääretortun, jonka koristelua muffinssikirjan "Hello, Cupcake!" innoitti




Paistoin 5 munan sokerikakkuohjeella kääretorttupohjan uunipellillä. Kostutin omenamehulla. Täytteeksi laitoin n. 2 dl vispikermaa, 100g maustamatonta tuorejuustoa, 1/2dl fariinisokeria, 1 dl kinuskikastiketta (kaupan), vadelmia ja mustikoita. Päällä kermavaahtoa, maustamatontatuorejuustoa ja sulatettua valkosuklaata. Koristeet valkosuklaata ja marsipaania.



Lehdet on tehty valkosuklaasta sitruunamelissan lehdillä.

Sulata valkosuklaa. Sivele sitruunamelissan lehdet pensselin kanssa valkosuklaalla. Nosta kylmään jähmettymään. Parhaimman lopputuloksen saat temperoidulla suklaalla tai sitten kuorrutesuklaata käyttämällä. 

Kirjoittaja

Pullahiiren leivontanurkka

Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani!

Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   








 

























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullah @ suomi24.fi

(jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois)