Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
06.12.2009 - 16:00

Tuttava perheessä juhlitaan tänään uutta ylioppilasta! Sain kunnian tehdä heille täytekakun. Tällä kertaa kakun päälle toivottiin valkosuklaamoussea kuorrutteeksi ja mustikkamoussea täytteeksi. En ole ennen tuota valkosuklaata kuorrutteena käyttänyt, mutta vaikka en ole itse mikään suuri valkosuklaan ystävä, niin voisin kyllä käyttää tätä vaikka uudelleenkin - eli maistui!


Paistoin kakkua varten 11 munan sokerikakkupohjan. Täytteenä toiveiden mukaan mustikkamoussea, mansikkamoussen ohjetta mukaellen. Kakun kostutin omenamehulla. Kuorrutin kakun vatkatulla valkosuklaaganachella (ohje alla). Tein aika reilun määrän, jotta ei vaan loppuisi kesken. Tämä pitää nimittäin valmistaa vatkausta vaille jo edellisenä iltana, joten lisäsatseihin ei olisi ollut enää aamulla aikaa. Koristeet marsipaania ja sokerimassaa. 


Vatkattu valkosuklaaganache:

1l vispikermaa

500g valkosuklaata


Kuumenna kattilassa kerma, mutta älä keitä. Paloittele suklaa sekaan ja sekoittele niin, että suklaa on sulanut kerman joukkoon. Jäähdytä jääkaapissa yön yli (tai ainakin niin, että kylmenee hyvin). Vatkaa sähkövatkaimella vaahdoksi.

En laittanut suklaata aivan samoissa määrin, kuin erinäisissä suklaaganache ohjeissa neuvotaan. Tämä oli kuitenkin aivan riittävä määrä maustamaan tuota kermaa. Tuosta ganachemäärästä jäi kyllä ihan hyvin ylikin.


Koristeeksi toivottiin ylioppilaslakkia ja punaisia ruusuja sekä tuo onnitteluteksti.


26.11.2009 - 11:50

Mieheni mummi eli lastemme isomummi täyttää tänään vuosia. Vein hänelle lahjaksi tämän mansikkaisen kermakakun.




Kakkussa on pohjana 7 munan sokerikakkupohja ja täytteenä mansikkamousse. Kostutus omenamehulla. Päällä pursotukset vispikermaa. Koristeet sokerimassaa, marsipaania ja brumbergin tummaa.

Koristeesta tässä vielä lähikuvaa


Tässä hieman näkyy lehtien ja ruusun kimaltavuus.

14.11.2009 - 21:09

Sain pyynnön tehdä ristiäisiin pikku prinsessalle täytekakun. Toiveina on kermapäällysteinen kakku, jossa olisi kukka, jonka sisällä vauva. Väritoivomuskin oli oletetusti tyttömäinen vaaleanpunainen.



Paistoin kakkua varten 7 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi tuli mansikkamousse. Kuorrutus vispikermaa, koristeet sokerimassaa ja marsipaania. Laitoin ruusukoristeen alle sokerimassasta alustan, jotta halutessaan vanhemmat voisivat irroittaa ruusun vauvoineen muistoksi.

 


Tässä vielä lähikuvaa vauvakoristeesta


Onnea Usva Emilialle ja vanhemmille!

14.11.2009 - 19:06

Emma toivoi synttärikakkukseen Petshop pupu-aiheista kakkua aikaisemmin tekemäni Petshop-kakun mukaan. Toiveena oli harmaa pupu (pet nook bunny) vaaleanpunaisella rusetilla.



Paistoin kakkua varten 7 munan sokerikakkupohjan. Täytteeksi toivottiin mansikkamoussea. Kostutus omenamehulla. Päällä marsipaani. Hahmo tehty sokerimassasta. Marsipaanin alle laitoin aivan ohuen kerroksen sokericremeä. Pursotukset vispikermaa. Ruusut ja lehdet marsipaania.



 

Emmalle oikein paljon onnea!

 

11.10.2009 - 21:13

Kummipoikani on innostunut kovasti golfista.

Tänään vietimme hänen syntymäpäiviään ja äitinsä ehdottikin synttäreille golf-aiheistakakkua.

 


Leivoin 5 munan sokerikakkupohjan hieman normaalia pienemmässä vuokassa. Sankarin toiveesta täytteenä mansikkamousse. Kostutus omenamehulla. Päällä marsipaania ja sokericremeä (vesieste ja pursotukset). Marsipaanin alla ohut kerros sokericremeä. Koristeet sokerimassaa ja spagettia.



 

Leikkasin kakun neljään osaan. Laitoin kaksi täytekerrosta ja yhdestä pohjakerroksesta täytin tuon pyöreän kakun ulkopuolisen osan. Seuravana päivänä laitoin ohuen kerroksen sokericremeä ja päällystin kakun vihreät osat marsipaanilla. Vesiesteosuuden tein siniseksi värjätystä sokericremestä ja aaltoihin käytin vielä sinistä kimallekoristelugeeliä (ihan tavallisesta marketista ostettua).



 

Koska sankari sai lahjaksi oman golfbägin mailoineen, piti sellainen tehdä sokerimassasta. Mailojenvarret ovat sokerimassalla päällystettyjä spagetteja.

 

 

Kuvia tuli nyt laitettua joka suunnasta, kun kakku on hieman eri näköinen eri kuvakulmista :o)

 

 

19.09.2009 - 16:12

Kaverini sai tuossa kesällä esikoisen ja tänään vietettiin vauvan ristiäisiä. Toiveena kakkuun oli, että se liittyisi jalkapalloon ja kakussa näkyisi tietyn jalkapallojoukkueen logo. Pitkään mietin miten saisin nämä toiveet yhdistettyä niin, että kakku olisi kuitenkin tilanteeseen sopiva. Poimin värit kakkuun tuosta halutusta logosta.



Kakkupohjana on 8 munan sokerikakkupohja ja täytteenä mansikkamousse, johon lisäsin Lidl:in mansikka-valkosuklaata. Kostutus omenamehulla. Kuorrutin kakun marsipaanilla, jonka alla ohut kerros sokericremeä tarttumispintana ja tasoitteena. 



Kakkukoriste on tehty sokerimassasta sekä marsipaanista.

 

Onnea pienelle prinssille mahtavasta nimestä

ja onnea elämään!

 

 

01.08.2009 - 20:46

Tuttavaperheen tyttären syntymäpäiviä vietettiin Prinsessa teemalla. Toiveena oli aiheeseen sopiva kakku, mielellään linna-aiheinen... Paljon oli ideoita mielessä ja on vieläkin, koska mahdollisuuksia on niin monia...



Kakkupohjana on 9 munan kakkupohja, jonka muotoilin. Täytteenä hedelmämousse. Kostutuksena omenamehu, päällä Flora vispi pursotukset. Hiekkatie on tehty murustetusta digestive-keksistä.



Paistoin pohjan ja täytin kakun vuokaan. Seuraavana päivänä leikkasin terävällä veitsellä tuon hiekkatien tuohon kakun yhteen reunaan viistosti.




Tässä vielä pelkkä koriste. Koriste on tehty sokerimassasta, samoin kaikki kukat ja lehdet.

07.06.2009 - 20:14

Harjoittelin tekemään suuria sokerimassaruusuja. Onneksi nämä onnistuivat ihan hyvin ja pääsivät koristamaan ristiäiskakkua.

 

 

Ruusu on tehty valmiiksi värjätystä pinkistä sokerimassasta. Halkaisija ehkä noin 5 cm.

 

 

Yhdestä ruususta kääriytyy pieni vauva...

30.05.2009 - 18:11



Kakkupohjana on 10 munan sokerikakkupohja. Täytteenä hedelmämousse suhteutettuna kakun kokoon ja hieman "notkeampana" eli yksi liivate vähemmän. Kostutus appelsiinimehulla. Päällä hedelmiä ja vispikermaa. Koriste marsipaania.

 


12.05.2009 - 11:57

Tällaisen kakun vein tänään kiitokseksi perhekerhoon, kun kerhosta kaksi ihanaa ohjaajaa jää eläkkeellä tänä keväänä. Kerhotädit ja kerhotalo on tullut meille hyvin tutuksi vuosien aikana, kun melkeinpä joka arkipäivä siellä vierailemme :o)


 


Kakkupohjana on 11 munan sokerikakkupohja ja täytteenä mansikkamousse (1 litrasta kermaa). Kostutus laimennetulla omenamehulla. Päällä vispikermaa ja koristeet muuten marsipaania, mutta nuo gerberat sokerimassaa. Ensimäistä kertaa käytin tuota ihan tavallisesta markerista ostamaani Lillifee-kimallegeeliä.  Teksti on valkosuklaalla pursotettu ja lopuksi (elintarvike)pronssisprayllä värjätty.


Tässä elämäni ensimmäinen sokerimassagerbera.

 

Meidän perheemme kiittää kaikkia kerhotätejä kuluneesta keväästä!

 


03.05.2009 - 11:18

Sain pyynnön tuttavalta joutsen/joutsenlampikakusta. Heti tuli mieleeni tällainen epäsymmetrinen "lampi", jossa joutsenpari uiskentelee. Lumpeenkukat vastaavat perheen lapsien ja lastenlapsien määrää. Tämän ajatuksen jälkeen näin melkein ajatustani vastaavan koristeen Eben blogissa...


Joutsenet on tehty omatekemästäni sokerimassasta. Lumpeenkukat ja -lehdet sokerimassan ja marsipaanin sekoituksesta. Lampi on marsipaania. Joutsenet tein silikonimuottia apuna käyttäen.




17.04.2009 - 18:40

Tänään vihdoin sain hetkisen aikaa rauhassa askarteluun, kun pienemmät lapset nukkuivat samaan aikaan ja isoin oli omissa leikeissään. Ajattelin tehdä sokerimassasta jonkinlaista harjoittelujuttua ja Maisie Parrishin kirjasta The cakes new dress löysin ohjeet tytön tekoon. Ihan sellaista ei tullut kuin mallissa. Kannattaisi nimittäin aina lukea teksti ensin eikä rynnätä suinpäin tekemään...

Kyllä sitä aina oppii uutta :o)


Tytön naama

Koriste on kokonaisuudessaan sokerimassaa ja marsipaania elintarvikeväreillä värjättynä.



Koko tyttö kukkiensa kanssa

Yksi sormista irtosi jo kuvausjärjestelyissä:o(

Kannattaa siis olla todella varovainen kuivuneen koristeen kanssa!




29.03.2009 - 17:08

Sain kunnian viettää tänään päivää kakkujen koristelun parissa itse Maisie Parrishin opissa. Tässä oppituntien ja monen "oh, what have you done"-lausahdusten lopputulos. Tosiaan Maisie sai tämän oppilaan kanssa huokailla monet kerrat, koska tuo sokerimassan käsittely oli minulle aika vierasta ;o) Muutamia koristeita olen siitä aikaisemmin tehnyt.


Kakun aiheena vauva/taapero vaahtokylvyssä...


Kakku on koottu styroxpohjalle, joten tällä kertaa kakku ei ole syötävä. Kaikki koristeet ja kuorrutus on sokerimassaa.


Sokerimassan kanssa on omat konstinsa ja työskentelyssä aika paljon eroja marsipaanin kanssa. Tuo kuivuminen on mahdottoman nopeaa, jos ei ole juuri sopivaa määrää tomusokeria. Niin ja jos tomusokeria on liian vähän tarttuu massa alustaan kiinni... Tämä ainakin oli yksi niistä asioista, jotka minulle tuotti ongelmia. Luulen, että kuitenkin tuota sokerimassaa tulen käyttämään marsipaanin kanssa sekaisin. Silloin massasta tulee aika ihanteellinen muovauksen ja kuivumisen suhteen.


Ja vielä lähikuvaa koristeesta

Tuo vihreä tuossa on sammakon takapuoli eli sammakko on pudonnut tuonne kylpyyn...

 

Kiitos kaikille mukaville kurssikavereille ja järjestäjille mukavasta päivästä!

 

 


01.03.2009 - 23:29

Kukkaharjoitteluja


Massana sokerimassan (ostettu) ja marsipaanin sekoitusta (50/50). Ihanaa muotoiltavaa. Toivottavasti nämä päätyisivät huomiseen kakkuun. Saa nähdä:o)

 

 

Harjoitella pitäisi vielä paljon, jos vaan löytäisi luppoaikaa jostain...


04.08.2008 - 17:22
Tuttava perheen nyt jo 3-vuotias tyttö on innostunut tanssimisesta ja oli juuri käynyt vieläpä Muumimaassa kyläilemässä. Niinpä synttärikakkuun tuli yhdistelmä Muumeista ja tanssimisesta.Minun oli tarkoitus tehdä koko kakku, mutta sitten mutkien kautta juhlasuunnitelmat muuttuivat ja teinkin vain kakkupohjan ja tuon koristeen.



Tuosta kuvasta ei nyt ihan selkeästi eroitu, että tuo edessä oleva vaaleanpunainen on niiskuneidin balettitossua:o)


02.03.2008 - 14:22
Naapurissa vietetään tänään 2-v. synttäreitä ja minä sain tehdä kakun. Jutellessamme asiasta ajatuksena nousi muumi-kakku. No, minä sitten ryhdyin koristeita miettimään ja tämä nyt oli yksi jonka tein, mutta totesin sen olevan ehkä hieman aikuismainen, joten tämä ei kakkuun sitten päätynyt.



Koriste on tehty marsipaanista. Merenelävät on tehty silikonimuotilla ja muumit tein käyttäen apuna lasten muumiaskartelupaketin muotteja. Niitä ei siis ole koskaan käytetty askarteluun vaan ostin ne ihan näitä koristeluja varten aikoja sitten. Ei vaan ole tullut käytettyä aikaisemmin:o)

Nuo muumit hieman lässähti (=tuore marsipaani) ja huomasin tässä kuvia koneelle laittaessani, että molemmilta puuttuu suut :o)



11.01.2008 - 22:16
Olen taistellut tuon marsipaanin kuivattamisongelman kanssa. Minä en vaan saa siitä tehtyjä koristeita nopeasti kuivatettua ja sitten ne nuokahtavat nopeasti kakkujen päällä. No, Marien blogista lähdin sokerimassan ohjetta etsimään ja sieltä löysinkin todella helpon ja hyvän ohjeen. Osa tarvikkeista pitää käydä kyllä apteekista ostamassa, mutta sen suurempia ponnistuksia ei sitten tarvitsekaan.



Minä tein  sen verran muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen, että käytin liivatejauhon sijasta suhteessa saman verran liivatelehtiä (1 tl = 1 lehti).

Tässä ohje minun mukaan:

5 rkl vettä

4 liivatelehteä

2 rkl nestemäistä glukoosia (rakettiglukoosia - apteekista)

1 tl glyseriiniä

500g tomusokeria (varaudu myös toisella paketilla)

Kaulintaan tomusokeria tai maissitärkkelystä

elintarvikevärejä

Laita liivatelehdet likoon kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Kuumenna 5 rkl vettä ja liota liivatteet siihen. Anna jäähtyä hetken ja lisää glukoosi. Noin minuutin päästä lisää glyseriini. Sekoita. Siivilöi tomusokeri kulhon pohjalle ja kaada liivateseos siihen. Vaivaa taikinaa, kunnes se ei ole enää tahmeaa. Tarvittaessa lisää tomusokeria. Jos öljyät kädet, massa ei tartu käsiin. Kääri valmis sokerimassa parin kelmun sisään tiivisti, koska massa kovettuu nopeasti ilman käärimistä. Ota vain tarvittava määrä massaa esiin kerralla koristeita tehdessäsi. Kuivuneesta massasta saat notkeampaa muutamalla vesitipalla. Tällä ohjeella tulee n. 660g sokerimassaa koristeiden tekemiseen.

Voit värjätä massan tekovaiheessa tai sitten jälkikäteen tarvittavan määrän kerralla.



Nämä koristeet on tehty sokerimassalla sandaaleja lukunottamatta.

Sokeri massa on helposti kuivuvaa, välillä jopa liian helposti jo työstövaiheessa, jolloin muuttuu murenevaksi. Ruusun yritin tehdä ja onnistuinkin, mutta nopea pitää olla. Katso lisää ohjeita tuolta alkuperäisestä ohjeesta!!

Teen tätä kyllä toistekin.


10.08.2007 - 15:57
Olen aina silloin tällöin kokeillut noita marsipaanikoristeiden tekoa. Tässä harjoituskappaleita. Ehkäpä harjoittelu tekisi tässäkin lajissa terää:o)



Tässä jo aikoja sitten tekemäni vauva ja kukkanen





Ja tässä hieman tuoreempi tekele, kukka ei kerinnyt kuivua, joten käytän tästä vaun pelkän vauvan yhden kakun päällä. Tämän vuoksi myös kuvassa nuo terälehdet lörpöttävät. Vauvalla on selässä pikeeriperhonen.


16.07.2007 - 12:18
Tänään kokeilin edelleenkin tällä merenneito teemalla suklaakuviota. Tällaisen sain Hansun höperrykset-blogin ohjeella aikaiseksi.



Kuvassa merenneito on käännetty nurinpäin, kun silmät menivät piloille...
No, nyt ne puuttuvat kokonaan :o)

Tässä siis maitosuklaalla (käytin Pandan suklaata) reunat ja
värjätyllä valkosuklaalla (block) sisukset. Värjäämiseen
 käytin Wiltonin geelivärejä.

12.11.2006 - 13:14
Tällaiset kukkakoristeet olin tehnyt nopeasti marsipaanista tätini syntymäpäiväkakkuihin, mutta kuljetushässäkässä unohdin koristeet kotiin... No, nyt pitäisi löytää niille käyttöä...



Kirjoittaja

Pullahiiren leivontanurkka

Sivut sisältävät lähinnä omia leipomuksiani. Olen ihan tavallinen kotiäiti ja rakastan kovasti leipomista. Välillä onnistun hyvin ja välillä uunissa käryää... Reseptit ovat vapaassa käytössä, mutta ethän kopioi kuvia blogistani!

Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen: pullah( a )suomi24.fi

Kävijälaskuri

Ilmainen www-laskuri

11.12.06 lähtien
Ja kävijälaskuri taas sekoilee
16.6.2007
Kurkistus blogiini

 

 

 

 

 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 
 
 
 
 

 

   

 



 
   














 





























 

Tällaisen hienon tunnustuksen sain Kattimatikaisen blogista! Kiitos!!


Yhteystiedot

Pullahiiri

sähköpostiosoite

pullah @ suomi24.fi

(jätä nuo tyhjät paikat tuosta @-merkin molemmin puolin pois)