Gluteeniton ja laktoositon vadelma-sitruunahyydykekakku, ohjeet kauniiseen kakun reunaan

Tämän kakun suunnittelin erilaisten erikoisruokavalioiden vuoksi gluteenittomaksi sekä laktoosittomaksi. Erityisruokavalioita usein pelätään ihan turhaan. Tässäkin kakussa on ihan tavallinen hyydytetyn juustokakun täyte, mutta pohja on rakennettu gluteenittomista kekseistä. Laktoosittomuus ei ole enää nykyään vaikea toteuttaa, koska lähes kaikille maitotuotteille löytyy myös laktoositon vaihtoehto. 

Olin alunperin ajatellut maustavani keksipohjaa pienellä määrällä kanelia tai muulla ihanalla mausteella, mutta näissä käyttämissäni kekseissä oli niin hyvä mantelin tuoksu ja maku, etteivät ne kaivanneet mitään ekstramakua.  

Vadelma-sitruuna hyydykekakku

(noin 15-18 hlöä)

Pohja

200g Cantucci manteli-keksi (Semper, gluteeniton)

40 g voita (laktoositon)

2 rkl ruokaöljyä

Täyte

6 dl vispikermaa (laktoositon)

4 liivatelehteä

400 g sitruuna tuorejuustoa (laktoositon)

1/2 dl tomusokeria

1/2 dl vettä

Koristeluun

vadelmia

1dl hyytelösokeria

2 dl punaista mehua

2 dl vispikermaa (laktoositon)

1 rkl tomusokeria

1 tl vaniljasokeria

Murskaa keksit teholeikkurissa. Keksit ovat kovia, mutta ne menevät hienoksi murskaksi ainakin koneella. Sulata voi ja sekoita öljy voin joukkoon. Lisää voiseos keksimurskan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Nosta irtopohjavuoan reunus (noin 26 cm) tarjoiluastialle (kts. alta ohjeet vuoan valmisteluun) ja painele keksimurska vuoan sisälle kerrokseksi. 

Vatkaa kerma vaahdoksi. Laita liivatteet vähintään viiden minuutin ajaksi likoon kylmään veteen. Notkista tuorejuusto tomusokerin kanssa kulhossa. Kuumenna neste liivatteita varten kiehuvaksi ja nosta liotetut liivatteet kiehuvan veden joukkoon. Muista puristaa ylimääräinen vesi liivatteista ennen niiden sulattamista veteen. Anna liivatenesteen jäähtyä hetki, koko ajan sekoitellen. Lisää hieman jäähtynyt liivateneste tuorejuuston joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Nostele lopuksi kermavaahto joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle ja nosta kylmään hyytymään ainakin neljän tunnin ajaksi, mielellään seuraavaan päivään. 

Levitä vadelmat keskelle kakkua. Voit käyttää joko tuoreita tai pakastettuja vadelmia. Valmista kiille hyytelösokeripaketin mukaisesti kuumentamalla mehu kiehuvaksi ja lisäämällä hyytelösokeri joukkoon. Kiehauta vielä, älä keitä. Anna seoksen jäähtyä hetki, koko ajan sekoitellen. Lusikoi kiille marjojen päälle ja lopuksi levitä kerros kiillettä vielä pullasudilla kaikkien marjojen päälle. Vatkaa kerma yhdessä sokereiden kanssa vaahdoksi. Laita kermavaahto pursotuspussiin yhdessä tähtikuvioisen pursotusterän kanssa ja pursottele kakun reunalle. 

Vinkki! Halutessasi (jos et tarvitse gluteenitonta kakkua) voit vaihtaa keksit muihin mantelikekseihin tai vaikka vaniljatäytteisiin kaurakekseihin. Nuo käyttämäni keksit ovat kyllä niin herkullisen makuisia, että suosittelen etsimään paketin tätä kakkua varten kaupan hyllystä. 

Vuoan valmistelu hyydykekakkua varten

Jos haluat hyydykekakkuun kauniit ja tasaiset reunat, niin alla on kaksi eri vinkkiä:

1) Öljyä ja tomusokeroi vuoan reuna ennakkoon, jolloin kakun reunasta tulee kauniin tasainen. Tämän jälkeen painele keksimurska pohjalle ja lusikoi täyte päälle.

2) Käytä kakun valmistukseen reunakalvoa. Laita reunakalvo ennen pohjan valmistusta vuoan sisäpinnalle. Painele keksimurska pohjalle ja lusikoi täyte päälle. Reunakalvo on näkyvissä myös näissä kuvissa, koska tämä kakku kulkeutui kahvipöytään tarjolle. Reunakalvo suojaa hyvin kakkua, jos kakkua tarvitsee liikutella juhlapaikalle. 

Kakku kannattaa valmistaa aina suoraan tarjoiluastialle (lautanen tai kakkupahvi), ilman irtopohjavuoan pohjaa. Näin sinun ei tarvitse jättää vuoan pohjaa tai leivinpaperia kakun alle tarjoiluhetkeen. Kakku on näin kauniisti esillä. 

Kommentoi

  1. Anne Hagman-Niilola says:

    Kaunis on kakku, ja varmaan hyvän makuinen. Osaisitko neuvoa maidottoman ja soijattoman version?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Nyt pitää kyllä sanoa, että minun pitäisi tutustua raaka-aineisiin tarkemmin, jotta pystyisin reseptissä ottamaan huomioon myös soijattomuuden. Tekisin kyllä aivan eri reseptillä tämän, jos nuo kaikki ruokavaliot pitäisi huomioida. Mieleeni tuli sellainen yhdistelmä kuin: itsetehdystä lemon curdista (sitruunatahna), kananmunan valkuaisesta ja kookoskermavaahdosta (sekä liivatteesta) tehty täyte. Toisaalta tuon sitruunan tilalla voisi käyttää myös anasta, koska ananas on ihanan makupari kookokselle. http://www.pullahiiri.com/2015/03/kookoskermavaahto-helppo-maidoton.html

    2. Anne Hagman-Niilola says:

      Kiitos neuvoista. Pitää katsoa ohjeita, ja kokeilla aineista joita voin käyttää. Turhauttavaa ja hankalaa, keksiä mistä tekisi leivonnaisia. Tulee yleensä tehtyä aina samoista aineista. Valmiita herkkuja on turha edes haaveilla.

    3. Pullahiiri/Taru says:

      Jos tuo tulee itselle, niin voit myös laittaa minulle listaa aineista jotka sinulle käyvät ja voimme niistä pohtia sopivan yhdistelmän yhdessä. Tämä pohjakaan ei taida käydä, mutta miten olisi sitten sokerikakkupohja?

    4. Anne Hagman-Niilola says:

      Voisin kokeilla sokerikakkupohjan kanssa. Sitruunatäytettä voisin tehdä, kun ei ole siitepölyaika. Vadelmia tai mustikoita voin käyttää päälliseen. Punaisen mehun tilalle, voin käyttää puhdasta vadelmamehua. Monta kertaa mehuihin sotketaan sekaan mm. rypälemehua.

  2. Nimetön says:

    Mitä öljyä käytät vuoan reunassa?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Ihan tavallista rypsiöljyä tai vaikka vuokasuihketta (vuokaspray).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close