Isänpäiväkeksit

Nyt on menty niin tohinalla viime viikko ja viikonloppu, että blogissa olen kerennyt käydä vain nopeasti pyörähtämässä ja vastailemassa joihinkin kommentteihinne. Nyt tällä hetkellä otetaan hieman aikaa joulutohinoihin, joihin blogin suunnalta kuuluu joulukalenterin valmistelu. Tällä hetkellä näyttää, että joulukalenterin saan kuin saankin kasattua tänne blogiin, joten nyt niitä päivityksiä sitten vain odottamaan. Luvassa on erilaisia syötävistä aineksista kasattuja joululahjoja sekä esimerkiksi hieman ideoita pikkujoulutarjoiluihin.

 

Tässä nyt kuitenkin kaiken kiireen keskellä lasten leipomat laktoosittomat suklaakeksit isoisille isänpäivänä. Kyllä nuo lapset osaavat jo tuon leipomisen. Niin herkullisia tuli näistäkin. Näissä on käytetty jo aikaisemmin hyväksi havaitsemaani reseptipohjaa. Tuttua ja turvallista 🙂




Laktoosittomat suklaakeksit


225 g laktoositonta margariinia tai voita

2 dl sokeria

1,5 dl ruokosokeria

2 kananmunaa

7 dl vehnäjauhoja

4 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

1/2 tl soodaa

120 g laktoositonta suklaata

Vatkaa
pehmeä voi ja sokerit hyvin sekaisin. Lisää munat yksitellen joukkoon
vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne edellisiin. Rouhi suklaa ja lisää se joukkoon. Sekoita massa tasaiseksi. Pyörittele keksimassa palloiksi ja nosta pellille. Paista 200 asteessa noin 12-15 minuuttia. 


Vinkki! Seuraile keksejä paistoin
aikana, jotta ne eivät pääse paistumaan liian kauan. Nämä ovat ihanan
pehmeitä, joten jos paistoaika on liian pitkä tai uuni liian kuuma,
keksit paistuvat liikaa ja ihana pehmeys katoaa.

 

  Neiti 6v. työssään 🙂


 

Pakkasimme jäähtyneet keksit sellofaanipusseihin ja lapset tekivät etiketit omin kätösin pusseihin.

 

  

Suosittelen kokeilemaan keksien leipomista. Ne ovat nopeita ja helppoja valmistaa vaikka yllätysvieraille. Muistakaa vaan, että niitä ei sitten saa paistaa liian kauan aikaa, koska ne kovettuvat!


Maukasta viikkoa kaikille lukijoille!


Kommentoi

  1. Laura says:

    Ihanan näköisiä :)♥

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos. Ihanaa, kun nämä ovat niin helppoja, että lapset pärjäävät lähes yksin näiden teossa.

  2. Nimetön says:

    Tein näitä ja onnistuivat kyllä hyvin! Hieman jouduin soveltamaan ruokosokerin ja soodan kanssa, kun niitä ei kaapistani löytynyt, mutta eipä tuo juuri haittaa. Teen uudelleenkin ja ehdottomasti joulupukin konttiin 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Olitpa nopea ja kerkesit jo jättää kommenttiakin – hienoa 🙂 Tosiaan olisinkin voinut tuohon kirjoittaa, että tuon ruokosokerin voi hyvin korvata esimerkiksi fariinisokerilla, joka antaa ihanan maun kekseille. Soodaakaa ei välttämättä kaipaa eli onnistuu myös ilman. Kaikki eivät edes soodasta pidä. Olen tehnyt soodalla ja ilman samalla reseptillä, koska tämä on yksi meidän vakkariresepteistä ja käytetty usein.

  3. Kuinka monta keksiä noin suunnilleen tällä ohjeella tulee? Täytyykin ottaa ohje talteen, niin voimme joskus kerhossa leipoa näitä isälle tai äidille lahjaksi 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Näistä tulee 1 1/2 – 2 pellillistä, ihan tarkkaa lukumäärää en näistä kekseistä muista. Täällä kun on leivottu lähes joka päivä jotain ja erilaisia keksejäkin on tullut tehtyä useaan otteeseen jo isänpäivän jälkeenkin 🙂

  4. Nimetön says:

    Kiitos hyvästä reseptistä. Teimme näitä lasten kanssa ja herkullisia ja ihanan helppoja olivat! 🙂
    Saanko kysyä, mistä olet hankkinut noita pieniä sellofaanipusseja?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Mukava kuulla, että maistuivat 🙂 Nämä ovat todella helppoja tehdä lasten kanssa. Nuo sellofaanipussit ovat tukustahankittuja karkkipusseja. En osaa tarkalleen sanoa sopivatko nuo askarteluliikkeen pussit elintarvikekäyttöön. Jos jollain tutullasi olisi tukkukortti, niin ainakin sieltä löytyy tai kysele vaikka jostain karkkikaupasta.

  5. Nimetön says:

    Tuli hyviä keksiä 🙂 Tosin näin erittäin harvoin leipovana, en hoksannut että keksien väliin olisi pitänyt jättää suurempi väli uunipellille, joten kekseistä tuli yksi kokonainen "keksilevy" 😀

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kyllä noihin pitää hieman väliä jättää, mutta ei keksien pitäisi ihan kamalasti kuitenkaan levitä edes paiston aikana, vaan jävät enemmänkin paksuiksi myös paiston jälkeen. Jos nuo keksit ovat kovasti levinneet (en siis tiedä kävikö sinulla näin), niin silloin on rasva voinut olla liian löysää. Toisaalta keksilevystä voi sitten taittaa juuri sopivan kokoisen palan itselleen 🙂

  6. Kirsi says:

    Taidanpa tehdä lasten hoitotädeille näitä joululahjaksi. Pitääköhän nämä säilyttää jääkaapissa vai huoneenlämmössä?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Itse ainakin säilyttelen keksipurkissa huoneenlämmössä. Hyvin ovat säilyneet – tai siis sen muutaman päivän… Yleensä meillä cookies-keksit häviää nimittäin nopeasti!

  7. Nimetön says:

    Mmm, herkun näköisiä! 🙂 Tuleeko muuten joulukalenterin luukku kuinka usein, kun ei vissiin ihan jokapäivä, vai? Odottelen innolla! 😀

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kyllä nuo joulukalenterin luukut avautuvat joka päivä. Jotain mukavaa, herkullista ja ehkäpä hieman uutta ideaa on tulossa. Voi olla, että kaikista luukuista ei paljastu syötävää, mutta jotain blogin aiheeseen liittyvää kuitenkin 🙂 Nyt pitää vaan lauantaihin odotella!

  8. Nimetön says:

    Voiko taikinan tehdä etukäteen (päivää ennen leipomista) ja kannattaako keksit tehdä huoneenlämpöisestä vaan jääkaappikylmästä taikinasta? 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Voit varmasti tehdä vaikka etukäteen. Jos saat hyvin jääkkaapikylmästä massasta pallot muotoiltua, niin varmasti onnistuu siitäkin. En osaa taas tarkkaa vastata, kun en ole itse tällä reseptillä sillä tavoin kokeillut.

  9. Natsu says:

    Kokeilin lapseni kanssa tehdä ja siitä tuli pojan lempi keksi! On helppoja hyvän makuinen. Työkaverikin hylkäsivät! Kiitos!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Mukava kuulla. Eivätkö olekin helpot tehdä? 🙂

  10. Natsu says:

    Siis, pitivät. Anteeksi… Kone käänsi…

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Hyvä, että pitivät eivätkä hylänneet 🙂

  11. Nimetön says:

    Tein näitä, mut vaan sitruunamehulla (tai siis puristus sitä taikinaan) ja hyviä tuli! 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kuulostaa herkuilta nuo sitruskeksit myöskin 🙂

  12. Nimetön says:

    Monta tästä reseptistä tulee?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Hieman riippuu minkä kokoisiksi nämä pyörittelet, mutta kuvista päätellen noin 25 kpl.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close