Luukku 21: Pähkinäsuklaiset macaron-leivokset



Macaron-leivokset olivat viime vuoden kalenterissa piparkakun makuisina, mutta tänä vuonna joulusta muistuttaa enemmän tuo väritys. Sellainen pieni moka minulla kävi, että olin käyttämässä tuota aikaisemmin hyväksi havaittua reseptiäni, mutta tehdessä huomasinkin mantelijauhoa olevan liian vähän. Korvasin siis loput 20 g mantelijauhetta perunajauhoilla. Hyvin onnistuivat näinkin, mutta pienet huiput kyllä jäivät. Niistä pientä pohdintaa päivityksen alaosassa…




Macaron-leivokset 

(noin 30 kpl)


95 g valkuaista


75 g kidesokeria


150 g tomusokeria

120 g mantelijauhoa 

(itse käytin 100g mantelijauhoa + 20 g perunajauhoa)

(elintarvikeväriä)




Pähkinäsuklaalevitettä




Vatkaa
valkuaiset ja sokeri paksuksi vaahdoksi. Vaahdon tulee olla niin
jämäkkää, ettei kulhoa kääntämällä vaahdolle tapahdu mitään vaan se
pysyy kulhossa ja pitää muotonsa. Mittaa mantelijauho ja tomusokeri keskenään ja sihtaa
jauhoseos kulhoon. Sihtaa vielä uudelleen seos valkuaisvaahdon sekaan muutamassa erässä. Halutessasi värjää macaron-leivokset elintarvikeväreillä (käytin Redred/holly green/sky blue-sävyjä). Laita massa
pursotuspussiin ja leikkaa joko pussin päähän sopivan kokoinen reikä tai
laita pyöreäpäinen tylla pursotuspussiin ja pursota leivinpaperille
kolikon kokoisia ympyröitä massasta. Kopauta muutamaan otteeseen
valmista peltiä pöytää vasten, jotta macaronien pinta tasoittuu. Anna
levätä ennen paistamista noin 1/2-1 tunti. Paista 140 asteessa noin 15-20
minuuttia, macaronien suuruudesta riipuen. Siirrä paiston jälkeen
leivinpaperin kanssa macaronit ritilän päälle ja annan jäähtyä kunnolla. 


Lusikoi
tai pursota täytettä puolelle macaron-kuorista ja nosta toinen puolisko
päälle. Älä laita täytettä liikaa, jotta pähkinäsuklaalevite ei tule reunoilta ulkopuolelle. Nämä ovat todella makeita herkkuja ja olisivat jopa voineet olla vielä hieman pienempiä, äkkimakeina herkkuina.

Luulen, että minulla tuo perunajauho teki massasta hieman tuhdimpaa ja nuo pienet nypyt jäivät tuohon macaron-leivosten pintaan. Jos näin käy, ne voi hyvin painaa kevyesti tomusokeroidulla sormella tasaiseksi. Pelkällä mantelijauheellatehtynä ei noita huippuja ole tullut. 



Yllä olevassa kuvassa leivokset ovat täyttövaiheessa.

Osan macaron-leivoksista koristelin sokerimassahiutalein. Alla olevassa kuvassa näkyy vielä paremmin täytekerros tuolla välissä. 



Väriä elämään 🙂


Niin paljon minulta kysellään erilaisten ruoka-aineiden säilyvyydestä sekä säilytyksestä, että on ihan pakko linkata tänne blogiin löytämäni joulumuistio. Löysin Eviran sivustolta pienen muistilistan joulunaikaa varten, koskien juuri tuota elintarvikkeiden valmistusta, säilytystä ja tarjoilua. Sieltä voi käydä tarkistamassa erilaisia hygieniaan ja elintarvikkeiden säilyttämiseen liittyviä asioita. Osa oli minusta aika erikoisiakin muistutuksia…


Kommentoi

  1. Maria says:

    Niin hienon näköisiä. Minä luulin aluksi että olit tarkoituksella jättänyt nuo huiput ja mietin että mukava idea tuokin 😀

    Milloinhan sitä uskaltaisi taas kokeilla macaronien tekoa, minulla eivät oikein meinaa onnistua. Oliko sinulla valkuaiset kipossa yön yli, vai erottelitko ne juuri ennen leipomisen aloittamista?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! En odotellut yön yli valkuaisten kanssa vaan suoraan kulhoon rikoin huoneenlämpöiset kananmunat. Hyvin onnistui noinkin. Suosittelen kokeilemaan.

  2. Karusellisti says:

    Nuo koristelemattomathan näyttävät ihan tonttujen baskereilta – pieni huippu on vaan kiva :)Täytyy kyllä macaroneja kokeilla joskus, niin suloisia ovat.

    Kiitos tästä kalenterista, täältä olen saanut paljon ideoita joulun ajan herkkuihin ja lahjoihin, joista osa varmaan blogiinikin päätyy joulun jälkeen. 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Mukava saada kalenterista palutetta. Onhan siinä kyllä haastetta keksiä 24 luukkuun jotain pientä kivaa, mutta enää kaksi luukkua on jäljellä. Saa nähdä mitä "vieroitusoireita" tästä tulee 🙂 Ihana isea tuo tonttujen baskeri 🙂

  3. Kauniita leivoksia! Ihanan jouluinen fiilis.:)

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Tosiaan tuo väritys on mukavan jouluinen. En alkuun uskonut, että saan niistä noin tumman värisiä, mutta hyvinhän tuo onnistui 🙂

  4. Unelmaa leipomassa says:

    Hyvä tietää, että macaroneista tulee ihan yhtä hyviä, vaikka käyttää perunajauhoa. Nuo sinun on kyllä onnistuneet tosi hyvin ja värit ovat ihanat!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kyllä onnistui näinkin. Tosiaan käytin vaan 20 g perunajauhoja, en kokonaan. Mukavia macaron-hetkiä sinne – ei muuta kuin leipomaan!

  5. Nimetön says:

    Voiko mantelijauheen korvata kokonaisuudessaan perunajauhoilla?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Enpä osaa tuohon sanoa nyt mitään. Ainakin tuota suhdetta pitäisi kokeilla. Luulen, että se ei ole painossa ihan yhtä paljon kuin tuo mantelijauhe. Pitää pistää mieleen ja kokeilla joskus…

    2. Nimetön says:

      Jos macaroneissa ei käytä mantelijauhetta niin ei niitä silloin voi mielestäni sanoa macaroneiksi. Enkä tosi usko että niistä tulisi macaronin muotoisia jos pelkkää perunajauhoja käyttää. Perunajauho kun on tärkkelystä. t. Tuulis

    3. Pullahiiri/Taru says:

      Ihan totta. Mcaronien pääraaka-aine on tuo mantelijauhe, mutta samantapaisia korvikkeita voisi toki kokeilla. Mietinkin, että älähtääköhän joku tuosta, kun käytin tuon osan perunajauhoja, mutta halusin jakaa vinkiksi muillekin eli kotikeittiössä voi hyvin soveltaa reseptejä, jos kaikkia aineksia ei löydy kaapista. Pitää varioida jokin manteliallergisille sopiva versio. Nehän ovat silloin kyllä marenkeja oikeammalta nimikkeeltä tai sitten voi keksiä ihan oman nimityksen 🙂

  6. Kikka says:

    Kiitos vielä ohjeesta! (Kommentoin jo facebookkiin.) Nyt on uusi satsi tehtynä, kaakao- ja limemacaronsseja. Saadaan huomenna tarjota niitä mango-limejuustokakun kanssa vieraille. :p Maistuvaa joulua!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Mukava kuulla onnistuneesta kokeilusta! Kiitos myös makuvariaatioista 🙂

    2. Kikka says:

      Huomasin kokeiltuani ensin ihan perusohjeella ja sitten tein kaksinkertaisen, ettei tuplana onnistunut. Vaan lässähtivät kunnolla. Joten teen tuolla ohjeella ja useamman massan peräkkäin, niin saan ne pysymään kuohkeina. 🙂 Kyllä oon saanut kuulla olevani muodinmukainen, leipomisessa, kun näitä oli joulun ajan vieraille tarjolla. 🙂 Hyvää pian alkavaa vuotta!

    3. Pullahiiri/Taru says:

      Mikäköhän on tuplaohjeen kanssa käynyt? Ettei olisi ollut sitten jotain ainesta väärä määrä, koska odottelukaan ei tee näillä leivonnaisille huonoa… Nämä nyt ovat juuri niitä muotileivonnaisia ja varsinkin kun nuo sinun makuyhdistelmät ottaa huomioon 🙂 Hyvä, että sait kerättyä pisteet kotiin vierailta! Mukava on olla auttamassa…

  7. Nimetön says:

    Hei. Miten sait noin hyvät värit näihin? Itse käytän aina wiltonin pastavärejä ja vaikka laitan TODELLA reilusti väriä niin aina massa ja valmiit macaronit ovat todella pliisun värisiä…

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Ehkä uunisi saisi olla sitten hieman pienemmällä lämmöllä. Viikonlopun macaron-kursseilla törmäsimme juuri siihen, että kuuma uuni "syö" värejä. Matalammassa lämmössä värit pysyvät kirkkaampina. Samoja värejä käytän itsekin. Voi olla, että tuo vihreä oli toista merkkiä, mutta pasta/geelivärejä kuitenkin.

  8. Nimetön says:

    Minäkin olen noita kokeillut yhden ystävän kanssa ja hyvin onnistui, teimme turkooseja 150 asteessa ja väri oli mainio:) Hienon näköisiä olet saanut:))

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Mukava kuulla, että onnistuitte! Ihan mahtava juttu!

  9. Nimetön says:

    Hei! Voiko mantelijauhon korvata jollain esim. kookosjauholla? Kun meillä kotona on sellaisia, jotka eivät saa syödä msntelia.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      En ole koskaan itse kokeillut, vaikka on ajatuksissa ollut. Toki maku muuttuu aika reippaastikin, mutta voi toimiakin. Kerro ihmeessä, jos innostut kokeilemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close