Mokkapalasta on moneksi – Mokkapalafudge ja fudgepirtelö

Kaupallisessa yhteistyössä Lejos – Van Houten


Mokkapala on ehdottomasti yksi suosituimmista herkuista niin synttärijuhlissa kuin erilaisissa myyjäisissäkin. Se on hyvän makuinen leivonnainen, joka maistuu aina yhtä herkulliselta ja sen saa valmistettua usealle henkilölle kerralla. Ilmeisesti myös Van Houtenilla on huomattu minun suuri mokkapalarakkauteni, koska sain heiltä tämän mokkapalanmakuisen yhteistyöpyynnön. 

Täältä blogistani löytyy nimittäin jo valmiiksi mokkapaloja todella monessa eri muodossa. Viimeisimpänä isänpäiväksi suunnittelemani mokkapalakakku. Mokkapalan tärkeimmät raaka-aineet ovat tietysti kaakaojauhe, kahvi ja tomusokeri – päälle tulevia nonparelleja unohtamatta. Lähdin pohtimaan, mikä olisi mokkapalan uusi muoto näiden kaikkien jo tekemieni mokkapalaideoiden lisäksi. Blogista löytyy jo mokkapalakeksejä, mokkapalamuffinsseja, perus mokkapaloja ja tuo jo aikaisemmin mainitsemani mokkapalakakku. Näin joulun lähestyessä tuli mieleeni makeiset. Miten yhdistää mokkapala ja makeiset?

Lopulta päädyin erittäin kokeilemaan herkullista mokkapalafudgea, jonka viimeistelin mokkapalakuorrutteella. Olkoon tämä vaikka esimakuna blogin tulevaan joulukalenteriin, josta tulee paljastumaan paljon ihania herkkuja. Tämä mokkapalafudge sai meillä jopa pienen riidan lasten kanssa aikaiseksi, kun en antanut lasten syödä kaikkea valmistamaani fudgea. Tein nimittäin lopusta fudgesta vielä mokkapalapirtelöä, jonka resepti löytyy tuolta fudge-reseptin alapuolelta. 

Käytin reseptissä Van Houten-kaakaojauhetta, joka on minulle tuttu jo ihan pienestä pitäen. Tuolla kaakaojauheella on pitkät perinteet myös muissa suomalaisissa kodeissa, koska tuote on ollut Suomen kaupoissa myynnissä jo vuodesta 1921 lähtien. Minä muistan tuon perinteisen kaakaopaketin jo omasta lapsuudesta. Meillä kotona käytettiin Van houten-kaakaojauhetta nimenomaan mokkapalojen ja suklaakakkujen leivontaan. Toki myös kaakaojuomaan, mutta silloin joukkoon lisättiin sitten sokeria makeutta tuomaan. Van Houten-kaakaojauho kun on aitoa kaakaojauhetta, ilman mitään lisäaineita tai makeutusta. Leivonnassa kannattaa aina muistaa, että kaakaojauhe ja kaakaojuomajauhe on eri asioita. Kaakaojauhe on aidosta kaakaopavusta jauhettua täyttä tavaraa, joka sopii erinomaisesti leivontaan. Kaakaojuomajauheeseen on lisätty yleensä maitojauhetta ja sokeria. Siitä valmistetaan kaakaojuomat.  

Mokkapalafudge

Fudge

2 1/2 dl sokeria

1/2 dl kahvia

1 1/2 dl kermaa

50 g voita

3 rkl Van Houten-kaakaojauhetta

150 g vaahtokarkkeja

400 g suklaata (oman maun mukaan)

Kuorrute

50 g voita

1/2 dl kahvia

2 rkl Van Houten-kaakaojauhetta

noin 4 dl tomusokeria

(2 tl vaniljasokeria)

Koristeluun

suklaahippuja, nonparelleja ja sokerihelmiä

Mittaa kattilaan sokeri, kahvi, kerma ja voi. Kuumenna seos kiehuvaksi. Jatka seoksen keittämistä 5-7 minuutin ajan keskiteholla. Lisää joukkoon kaakaojauhe ja sekoita hyvin. Rouhi suklaa pieneksi. Laita levy pois päältä ja lisää seoksen joukkoon vielä vaahtokarkit ja suklaat. Sekoittele seosta niin, että vaahtokarkit ja suklaa sulaa. Saat näin tasaisen fudge-seoksen. 

Kaada valmis fudge-massa leivinpaperilla vuorattuun noin 20cm x 25cm vuokaan. Voit öljytä leivinpaperin kevyesti, ennen fudgen kaatamista vuokaan. Nosta fudge viileään jähmettymään. 

Valmista kuorrute, kun fudge on viilentynyt. 

Sulata voi yhdessä kahvin kanssa. Lisää joukkoon kaakaojauhe sekä tomusokeri. Sekoita voimakkaasti. Levitä kuorrute lämpimänä viileän fudgen päälle ja ripottele heti haluamasi koristeet kuorrutteen päälle, ennen kuin kuorrute jähmettyy. 

Nosta fudge vielä noin puoleksi tunniksi jääkaappiin ja leikkaa terävällä ohutteräisellä veitsellä sopiviksi annospaloiksi. 

Pirtelö mokkapalafudgesta




Kurkkaa tästä alta vielä herkullisen mokkapalapirtelön resepti, jossa makua juomaan tuo tämä ihana mokkapalafudge sekä Van houten-kaakaojauhe. Mokkapalafudgesta valmistat pirtelön lisäämällä maidon ja vaniljajäätelön joukkoon fudgea ja kaakaojauhetta. Tämä maistuu pienille ja isommille herkuttelijoille. 

Mokkapalapirtelö

(1-2 annosta)

3dl vaniljajäätelöä

1/2 dl maitoa

2 rkl Van Houten-kaakaojauhetta

noin 100 g mokkapalafudgea

kermavaahtoa, suklaakarkkeja, strösseleitä, fudgea

Mittaa kaikki pirtelön raaka-aineet tehosekoittimeen ja pyöräytä pirtelö tasaiseksi. Annostele yhteen isoon tai kahteen pieneen lasiin. Koristele esimerkiksi kermavaahdolla, strösseleillä ja valmiilla fudgella.

Minä koristelin tuon pirtelölasin dippaamalla lasin reunan sulaan suklaaseen ja sen jälkeen strösseleihin ja suklaahippuihin. Yritin saada hieman friikkipirtelön henkeä tähän annokseen!

Suosittelen kokeilemaan fudgen sulattamista myös lämpimään maitoon. Miltä kuulostaisikaan mokkapala-kaakao? 

Mokkapalamokakisa

Onneksi leipominen ei ole turhan totista puuhaa. Nimittäin tässä kisassa saat mokailla oikein urakalla. Van Houten rohkaisee jakamaan myös niitä ”ei niin täydellisiä” mokkapalaluomuksia ja samalla osallistumaan huikeaan kilpailuun. 

Mitä hassua tai outoa sinulle on käynyt leipoessasi? 

Onko mennyt suolaa sokerin sijaan? Tai onko jäänyt jokin raaka-aine pois leivonnaisesta? 

Kerro oma tarinasi tämän päivityksen kommenttiosiossa 2.12.2017 mennessä tai jaa kuvasi Instagramissa näiden ohjeiden mukaisesti. Näin voit voittaa Van Houten-tuotepaketin yhdessä Prisca Leclercin Mokkapala-kirjan kanssa. Kaikkien Van Houten-kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan 10.12. myös KitchenAid-sähkövatkain.Kilpailun tarkemmat säännöt löydät täältä

Kaupallisessa yhteistyössä 

Van Houten – Lejos


Jätäthän kommenttiisi nimen tai nimimerkkisi sekä mielellään myös sähköpostiosoitteesi, jotta mahdollisen voiton yhteydessä sinuun saadaan yhteys. 

Kommentoi

  1. Maikki says:

    Yritin viime vuonna tehdä itsenäisyyspäivälle mokkapaloja valkealla kuorrutteella ja sinisellä sokerimassalla. Lopputulos oli kauhea! �� kuorrutus valui pois ja jäljelle jäi sininen risti vettyneenä, mutta maku pohjassa oli hyvä =D

  2. Rosanna says:

    Useamman kerran gluteenitonta kakkupohjaa tehdessäni ja otettuani kakun pois vuoasta, pohja oli kuin keltaisen kumin peitossa. En todennäkösesti vain ollut vatkannut munia tarpeeksi, mutta sillon se ihmetytti (ja ärsytti).

  3. Nimetön says:

    Olen useamman kerran kääretorttupohjaa tehdessä unohtanut jauhot muna-sokerivaahdosta. Tuli munakasta… Kääretorttu kuuluu muutenkin inhokkileipomuksiin, vaikka muuten tykkään leipoa ja kokeilla uusia juttuja. Tätä postauksen mokkapalafudgea täytyy kyllä testata, kuulostaa herkulliselta! ��

  4. Nimetön says:

    Minulla on iso uuni enkä useinkaan saa uunin ja taikinan kokoa natsaamaan yhteen, ½ – 1 cm:n paksuinen kuivakka pohja ei ilahduta vaikka siihen laittaisi päälle miten hyvän kuorrutteen tahansa. Ja gluteenittomasta leivonnasta olisi tietysti "kivoja" tarinoita kerrottavaksi vaikka kuinka paljon.. Anneli

  5. Nimetön says:

    Tämä on aivan tuore, tänä viikonloppuna sattunut leivontamoka. Kaverini oli pyytänyt minua tekemään poikansa 18-vuotissynttäreille Mersun logolla koristellun kakun. Jostain käsittämättömästä syystä en tarkastanut käymäämme viestikeskustelua ja tein sitten hienon kakun Volvon logolla :O.
    Onneksi jaoin kakun kuvan facessa kun sain sen valmiiksi ja sainkin sitten kaveriltani viestin, että "eihän Volvo-kakku ole heille tulossa, kun hän tilasi sen Mersukakun"
    meili hevosasia(at)gmail.com

    1. Nimetön says:

      Ja nimihän on Susanna

  6. Nimetön says:

    Mulle sattuu vähän turhankin usein näitä kömmähdyksiä, kun otan niin kauheasti paineita onnistumisesta. Hajamielisyys ja kehnohko laskutaito saattavat myös osaltansa olla tekemässä tepposia.
    Muistan, kun pian häiden jälkeen yritin olla kelpo vaimo töistä kotiin palaavalle miehelleni ja ajattelin leipoa pitsaa. Otin netistä jonkun ohjeen, mutta kun olin saanut taikinan valmiiksi, se oli kosteaa, harmahtavaa, sitkeää liisteriä. Kippasin sen viritelmän vähin äänin roskiin..
    Vuosien harjoittelun myötä monessa asiassa on onneksi kehittynyt, mutta vielä noita onnettomia mokia sattuu silloin tällöin. Varsinkin kakut tuntuvat menevän lähes poikkeuksetta pieleen – niitä kun tulee tehtyä niin harvoin.
    -Sara

  7. Leivonnaisia paistaessa kypsyyden arviointi on minulle aina yhtä jännää (vaikeaa). Tässä taannoin ajattelin yllättää perheen helpolla, nopealla ja hyvällä ranskalaisella suklaakakulla. Tätä ei paisteta kuin reilu 10 min, ja silti jotain meni pieleen. Kumosinko kakun liian aikaisin vai jäikö jokin ainesosa pois, en tiedä, mutta kakkua kumotessa tarjoiluastiaan valahti löysä kasa. Pahalta näytti, mutta maku oli hyvä kun sitä vadilta lusikoitiin. Ja kaikki meni 🙂

  8. madridista says:

    Lapselle tein pannaria ja tarkastipa luin ohjetta kun olin paistellut hetken aikaa uunissa tajusin jälkiä siivoillessaa että siinähän se jauhopurkki on…avaamattomana…eli pannukakku oli täydellinen pannukakku!! ?

  9. Sussu says:

    Useammin kuin kerran olen kaksinkertaista taikinaa tehdessäni unohtanut tuplata jonkun ainesosan. Useimmiten ei onnistuneita tuloksia saavutettu tällä tyylillä. ��
    Nykyään lasken ja merkitsen etukäteen reseptiin ennen kuin aloitan leipomista.
    Hauskin moka sattui kun tein täytekakkupohjaa; vehnäjauhojen tilalla sämpyläjauhoja. Sekin kakku tuli kyllä syötyä. ��

  10. Elina Saarinen says:

    Remontoitiin vanha asema, vuosi kovaa työtä että päästiin muuuttamaan sisälle keväällä, kk siitä niin esikoisemme syntyi. Syksyllä koitti ensimmäinen isäinpäivä. Juhliin tein suklaamoussekakun. Laitoin sitä jääkaappiim hyytymään, hups heijakaa niin kakku oli nurin lattialla, valkoisen lankkulattian raot saivat ruskeat piristävät raidat. Ei muuta kuim uutta kakkua leipomaan…

  11. Nimetön says:

    Vappuna 2009 oli pihatalkoot uuden kodin pihalla. Aamulla leivoin mokkapaloja (harvinaista herkkua) talkoolaisille ja omaksikin iloksi pitkästä aikaa. Onnistuikin leipomus hienosti kaikin puolin, pohja vain paistui aavistuksen kuivaksi. Jouduin sitten pariksi tunnksi töihin ja mokkapalat jäivät keittiön pöydälle. Kuorrute oli vielä kostea eikä sitä voinut peittää. Kotiin tullessa oli yllätys. Tytär vajaa 2vee oli kiivennyt pöydälle ikkunasta työkoneita katsomaan. Sormin oli reunasta syönyt kuorrutetta ja suklaiset kämmenten jäljet oli ikkunassa. Mutta kaikkein "paras"oli kyllä jalkapohjien kuvat piirakassa! Piirakka kuitenkin tuli syödyksi. 😀 taisi muuten kulua aika tovi ennen kuin uudestaan mokkapaloja tehtiin ja joka kerta tätä sattumusta muistellaan. :)-Heidi

  12. Nimetön says:

    Mokkapalamokana kerrottakoot, ettei kannata jättää valmista pellillistä ja suursyömärikoiraa samaan tilaan kun itse "käväisee" yläkerrassa. Jep, hyvin oli pelti putsattu, muruakaan ei jäänyt.
    Ja ihan normimokana löytyy voisula liian usein mikrosta kun leivonnaiset on uunissa/valmiit. Ehkä vielä joskus opin…
    Sini (sinituuli79[at]hotmail.com)

  13. Nimetön says:

    Juustokakun pohjaan oli tarkoitus murskata suklaatäytekeksejä. Koska minulla ei ole monitoimikonetta tai vastaavaa, laitoin keksit muovipussiin ja aloin kaulimella nuijia keksejä. Keksit olivat sen verrain sitkeitä, että siinä tarvittiin aika paljon voimaa. Lopulta keksit olivat murskana, mutta samalla ne olivat takertuneet tiiviisti pussiin kiinni. Yritin kaapia keksejä pussista kulhoon sulan voin joukkoon, mutta lopulta kulhossa oli aivan yhtä paljon muovipussin siruja kuin keksimurskaakin…Joten loppujen lopuksi täytekeksit lähtivät roskiin ja tein pohjan suosiolla digestive-kekseistä. 🙂

    t. Tuija
    [email protected]

  14. Unknown says:

    Tein äskettäin uudella ihanalla silikonivuoalla hyydykekakkua. Ensimmäinen versio oli hyvin koossa pysyvä ja kaunis kuin mikä trendikkäällä suklaasuihkeella koristeltu, mutta maku oli aivan järkyttävä. En tiedä mikä puuttui tai meni pieleen, mutta sitä ei voinut syödä lainkaan. Seuraava versio oli taivaallisen makuinen, mutta valui vieraiden iloksi ja emännän järkytykseksi pitkin lautasta. Taaskaan ei tietoa kämmäyksen syystä.

  15. Hanna says:

    Minulla on pienen pieni uuni, noin kolmasosan pienempi kuin tavalliset uunit. Ekoja kertoja sitä käyttäessäni tapahtui niin, että tein piirakan hienoon pyöreään piirakkavuokaan ja kun yritin sen uuniin laittaa, eihän se astia tietenkään sinne mahtunut! Piirakka piti viedä paistettavaksi anopin uuniin 5 kilometrin päähän.
    sairanen.hanna[at]gmail.com

  16. Nimetön says:

    Monta kertaa tullut virheitä leipoessa, varsinkin väsyneenä. Kerran mm.jäi hiivat kokonaan pois sämpylätaikinasta 😀 ..sitten vasta tajusin kun sämpylät oli jo uunissa 😀 laapiominna[at]gmail.com

    1. Minna says:

      Kappas vain, jäi tästäkin jotain pois; nimi 🙂

  17. Jenna says:

    Kerran tuli kostutettua täytekakkua kuivan kakun pelossa niin paljon, että seuraavana päivänä kakkupahvi vaan lainehti… Vielä enemmän harmitti kyllä yksi juustokakku, jonka päälle tuli vadelmia ja mehukiille. Marjojen oli tarkoitus pysyä kiilteen alla, mutta olivat niin isoja, etteivät millään peittyneet. Kolmannen kerran kiillettä lisää tehdessäni luovutin, kun vadelmat rupesivat jo kellumaan suuren mehumäärän takia. Voin kertoa, että oli korkein näkemäni kiillekerros 😀

    Jensku-94[at]hotmail.com

  18. Kirsi-Riksi says:

    Juuri muutama viikko sitten tein kummipoikani ja isosiskonsa yhteissynttäreille juustokakkua, mihin piti tulla Juissi-mehusta kiille. Vähän ennen kuin piti alkaa kiillettä tekemään, ettei mulla olekaan kaapissa hyytelösokeria ollenkaan. No, ei muuta kuin kauppaan pikaisesti. Lähikaupassa ei ollut tavallista hyytelösokeria, vain sitä multia. Ajattelin silloin, että kaipa sekin ajaa saman asian. Tulin kotiin ja aloin kiillettä tekemään. Jokusta tuntia myöhemmin menin jääkaapille katsomaan, että olisiko kiille hyytynyt niin että saisin suklaakoristeet paikalleen. No ei ollut, mutta en vielä hätääntynyt. Ajattelin, että laitan koristeet vasta juhlapäivän aamuna, aikaa olisi kyllä. Mutta se hemmetin kiille ei ollut hyytynyt edes yön aikana! Sen sai ihan vaan kaadettua pois siitä juustokakun päältä. Aloin ihmetteleen, että mikä ihme mättää, kun aiemmin kiilteet on onnistuneet moitteettomasti. No selvisi sitten se vikaki, se hemmetin multi-hyytelösokeri. Paketissa luki ettei sovellu tuollaisiin. :'D Pitäisi ehkä lukea jo kaupassa paketista käyttötarkoitus, jos ei ole ihan 100% varma… 😀

    pilvenpiirtaja[at]gmail.com

  19. Unknown says:

    Tein mokkapaloja aina ”omasta mielestä”samalla tavalla kuin ennenkin itsevarmana että on varmasti hyvää.. enkä maistellut taikinaa sen enempiä ja sitte tuliki tarjoilu hetki ihmettelin ku tuttavat napsivat pitkin hampain kaakkusta ja sitten pienipoika sanoo yök on todella suolaista ja sitten maistoin itsekkin ja karmeetahan se oli olin ajatuksissani lorotellu suolaa enemmän kuin tarpeeksi. ? mutta nyt maistankin taikinaa ennen kun menee uuniin

  20. hilma says:

    Tein joskus mokkapaloja. Ohjeessa luki kahvi ja minä laitoin valmiin kahvin sijaan kahvipuruja �� Piirakka kyllä maistui poikaystävän kavereille…

  21. Maija says:

    Kokeilin juuri viime viikolla tehdä ensimmäistä kertaa macaron-leivoksia. Sekoitin taikinan ilmeisesti turhan reippain ottein, sillä sitä oli todella hankala pursottaa. Ensimmäisen pellillisen macaronit levisivät kiinni toisiinsa, kun pursotin niistä liian suuria ja vielä liian lähekkäin toisiaan. Niinpä kaavin taikinan pelliltä takaisin pursotinpussiin ja ei muuta kuin uusi yritys. Toinen satsi onnistuikin jo paremmin, mitä nyt muoto oli enemmän ovaali kuin pyöreä. Uunissa macaronit kohosivat ensin nätisti ja muodostivat röpelöisen jalankin, mutta lässähtivät ja levisivät sitten lopulta kuitenkin. Maku oli hyvä, mutta ei niitä kehdannut tyttären ristäisiin tarjolle laittaa. 😀

  22. Sanni says:

    Pari vuotta sitten kun olimme äitini kanssa leipomassa valmistujaisiini ja kummallakin oli jo hermot kireällä, oltiin leivottu koko pitkä päivä ja kello lähenteli jo yhtätoista illalla. Kaikki muu oli jo valmista ja enää puolukkajuustokakun kiille puuttui. Olin siinä keitellyt kiillettä ja huokaistiin jo helpotuksesta että ihan kohta tämä on ohi kunnes äitini tuli lisäämään sokerin kiilteeseen. Ennen kakun päälle laittoa maistoin kiillettä ja onneksi maistoinkin koska äiti oli kaatanut sinne sokerin sijaan suolaa 😀 no, ei se auttanut kuin tehdä uusi kiille :'D

  23. Kaura says:

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  24. Kaura says:

    Mokkapaloja olen leiponut tosi paljon aiemmin, ja joskus ongelmana on ollut lähinnä pohjan paksuus. On tullut liian littanaa, pannukakkumaista. Nykyään teen yhdellä ja samalla luotto-ohjeella, jonka oon löytänyt köket.se sivulta. 🙂 Tulee hyvä, kuohkea ja mehevä pohja. lamerinquecit[at]gmail.com

  25. Nimetön says:

    Leipoessani piti laittaa leivinjauhetta, niin laitoin soodaa,koko taikina rupesi [email protected]

  26. Tanja says:

    Viimeksi meni suolainen piirakkataikina piloille, kun suolapurkin kansi oli mennyt jengoiltaan ja muutaman teelusikan sijaan taikinaan sujahti ainakin 2dl suolaa… Makeista leivonnaisista viimeisin mokani on, kun ostin vahingossa sellaista maustettua korppujauhoa. Onneksi tein vain kuivakakkua. Kakussa maistui mm. Basilika ja mustapippuri. Ei pahaa, mutta ei kyllä hyvääkään…moka huomattiin vasta kakkua maistellessa, vieraiden läsnäollessa…
    [email protected]

  27. Nimetön says:

    Suhteellisen tuoreena keliaakokkona on sattunut ja tapahtunut. Lähinnä sämpylät on kuin kumipalloja tai kiviä, mitä ei sattunut juurikaan "tavisaikana"

  28. Reetta says:

    Kääretorttuun meni perunajauhoja muutaman ruokalusikan sijaan desejä, ja useampia sellaisia. Pohja oli kivikova ja roskiin lensi! Yritettiin siitä nakertaa paloja, mutta ei tahtonut onnistua 🙂

  29. Ei niinkään leipomisessa, mutta kerran tein riisipuuroa ja vahingossa laitin piimää maidon tilalle 😀
    Oli sen verran samanlaiset purkit meillä päin.
    heli(at)lailanet.fi

  30. Pullahiiri/Taru says:

    Kiitos kaikille osallistujille! Kilpailu on päättynyt 2.12.2017

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close