Blogiarvonta

Pistetäänpäs blogiarvonta pystyyn tänne Pullahiiren leivontanurkkaan. Te lukijat olette ihanasti löytäneet Pullahiiren leivontanurkkaan kesätauosta huolimatta.


Kohta vanhan ja uudistetun blogin yhteiskävijämäärä ylittää kahden miljoonan (2 000 000) kävijän rajan – aika hurja määrä! Jokainen jättämänne kommentti lämmittää mieltä ja antaa puhtia uusiin blogikirjoituksiin. Lisäksi facebook-ryhmässä lähestyy 1000 tykkääjän raja. Myös blogin 6-vuotissynttäreitä juhlistetaan lokakuussa, joten nyt on monta hyvää syytä arvonnalle 🙂


Kerro alla olevassa kommenttilaatikossa minkälaiselle leivonta- tai koristelukurssille sinä haluaisit mukaan! Vaihtoehtoisesti voit myös kertoa mikä on oma syyssadon herkkusi! Vain yksi kommentti/henkilö.


Kaikkien kommenttilaatikkoon viestin jättäneiden kesken arvotaan kaksi paikkaa Pullahiiren järjestämille leivonta- ja koristekursseille (arvo 45/47 euroa). Voittaja voi myös halutessaan valita vaihtoehtoisesti leivontaan liittyvän tavarapalkinnon. Tämän hetken kurssitarjontaan voitte käydä tutustumassa täällä.

Aikaa kilpailuun osallistumiseen on 14.10.2012 klo 23.59 asti.  Kaikki siihen mennessä tuohon kommenttilaatikkoon kommentin jättäneet ovat arvonnassa mukana! 


 
Jos
voitat arvonnassa ja olet jo varannut paikkasi tulevalta kurssilta,
kurssimaksusi palautetaan. Kannattaa siis joka tapauksessa tehdä kurssivaraus, jos jollekin tietylle kurssille haluaa päästä.

 Ilmoitan voittajat tässä blogissa 16.10., joten käy täällä viimeistään silloin kurkkimassa pääsitkö itse palkinnoille. Jos voittajan yhteystietoja ei ole lähetetty osoitteeseen [email protected] 19.10. mennessä, arvotaan uudet voittajat! Ole siis tarkkana! Voit myös jättää sähköpostiosoitteesi kommenttikenttään jo arvontakommentin yhteyteen, jolloin otan sähköpostilla yhteyden suoraan voittajaan.



Arpaonnea kaikille lukijoille!

******************

Ja vielä neuvo, kuinka tuon kommentti jätetään… Eli klikkaa tuo kirjoitus auki ja mene kommenttikenttään. Kirjoita siihen haluamasi teksti. Valitse alla olevasta ”kommentit nimellä”-valikosta nimi ja url-kohta. Kirjoita ”nimi”-kohtaan oma nimesi (tulee näkyviin blogiin). Jos sinulla on nettisivut, niin voit linkittää myös niiden osoitteen url-riville. Jos sinulla ei ole blogia, niin ei tarvitse kuin lähettää kommentti ja se pitäisi sitten näkyä muiden kommenttien joukossa. Voit myös kirjoittaa anonyyminä kommentin, mutta muista silloin kirjoittaa nimensi kommenttikenttään. Ilman nimeä julkaistuja kommentteja ei oteta arvontaan mukaan.

Kommentoi

  1. Henna73 says:

    Voisin osallistua teemakoristelukursseille, jos teema sattuisi kiinnostamaan.

  2. Kiiki says:

    Minulle kävisi mikä vain kurssi, jolla voisin kehittyä ja oppia uutta. Nyt leivontataitoni on perustasoa, koristelua en osaa oikeastaan lainkaan. 🙂

  3. Niina says:

    Minusta olisi mukava osallistua kakkukoristeiden perusteet -kurssille. Harmi, että en asu Helsingissä!

  4. Tiia & Teemu says:

    Koristelu ja pursotuskurssit kiinnostaisivat!

  5. ElluP says:

    Ruusut ei vaan meinaa onnistua, joten niiden tekokurssi tulisi tarpeeseen. Samoin kauniit pursotukset on hakusessa.

  6. Mia -Willa Oliviasta says:

    Koristelu ja pursotukset kiinnostaa:)

  7. Natalia says:

    Haluaisin koriselukurssille, mutta asun niin kaukana, että "joudun" valitsemaan palkinnon. 🙂

    Tässä tulee sähköpostiosoite: [email protected]

  8. Nimetön says:

    Vuokko .Syysadon herkkuni on ehdottomasti [email protected] jonkun muun palkinnon.

  9. evssiv says:

    Sähköpostini on essi.vertanen[at]hotmail.com ja syyssadon herkkuni on ehdottomasti omenapiirakka! <3 Ja mielellummin tavarapalkinto. 🙂

  10. Pihla-Ottilia says:

    Vuosi vierähtää muualla kuin Suomessa, joten arpaonnen sattuessa kohdalle palkinto 🙂

  11. Carita says:

    Osallistuu arvontaan ja leivontatarvikepalkinto kiinnostaa(^^,)

  12. TIINA says:

    Syysherkku on kyllä ehdottomasti kuuma kaakao. Kunnollinen, missä on suklaata ja vaniljaa.
    tiina.ryynanen[at]hotmail.com

  13. Hanna says:

    Pursotukset tekniikka ja käyttö

  14. Nimetön says:

    Syysherkku on omenapiirakka.
    sähköpostiosoite on myy28[at]hotmail.com
    Vantaan aikuisopiston kurssilla taas nähdään!

  15. Dr.Sugar/Jinna says:

    Syyssadon herkku on ehdottomasti amerikkalainen kurpitsapiiras! Nami!

  16. Nimetön says:

    Hei,
    Kiitos hienosta arvonnsta!

    Mieluiten muffinssikurssi (9v tytön kanssa)- jos ei onnistu, niin sitten leivontatarvikkeita 🙂

    Tuula
    tuulapell[at]gmail.com

  17. minna says:

    Leivontakurssi, jonka teemana olisi amerikkalaiset leivonnaiset olisi kiinnostava.

    [email protected] luukku.com

  18. Herkkusuu says:

    koristeet eri massoista kiinnostaa
    -*Voke

  19. Nimetön says:

    Erilaiset omena- ja marjapiirakat tuoksuvat syksyisin meidän keittiössä. <3

    eewis_4[at]hotmail.com

  20. Nimetön says:

    Joskus kun oppisi tekemään kauniita kakkuja..
    A.K.K.

  21. Nimetön says:

    Ehdoton syysherkku on omenapiirakka, sinun ohjeellasi tehtynä! Lapsien kanssa tahtoisin osallistua jollekin leivonta/koristelukurssille 😀
    Kiitos tämän päivän koristelukurssista, suosittelen lämpimästi kaikille!
    t. Outi, outsa123(at)gmail.com

  22. Layla says:

    Kyllä kunnon itsetehty omenahillo on kaikkein parasta syysherkkua :)… Ja siitä voi nauttia pitkin talvea! Ja jos arpaonni suosii, ottaisin mielelläni vastaan tavarapalkinnon :).

  23. Anu/Makeaahyvää says:

    Omenapiirakka on minunkin syysherkkuni. Minullakin on liian pitkä matka kurssille.
    makeaahyvaa[at]gmail.com

  24. Nimetön says:

    Mua kiinnostaa koristelut ja pursotukset..

    terkuin [email protected]

  25. Sari T. says:

    Syksyisin omena kaikessa muodossa on suurinta herkkua! Erityisesti rapeapohjaiset omenapiirakat reilulla täytteellä. Nam!

  26. Helmiina says:

    Olisi mukava oppia koristelemaan kakkuja paremmin: erilaiset pursotustekniikat, koristeet eri massoista, kakkukuvat jne..
    Haluaisin ehdottomasti kakkukurssille, mutta asun liian kaukana..
    t. Iris
    [email protected]

  27. Karoliinav says:

    Kakkujen kuorrutuskurssi olisi itseä kiinnostava, "vesieristys" sokerikreemillä kun ei jostain syystä ikinä onnistu sataprosenttisesti kun kreemi ei tartu kunnolla täytteen pintaan, vaikka sitä kuinka mikrossa notkistaisi. Mukavaa olisi myös päästä maistamaan ja työstämään useampia kuorrutteita ja massoja, niitä kun alkaa olla niin paljon MMF:n, sokerimassan ja marsipaanin lisäksi. Syysherkuista lemppari on muropohjaan tehty omenapiirakka, jossa omenat on isoja "sattumia". Resepti on äidiltä peritty, joten tuo mieleen myös lapsuuden huolettomat syyspäivät.

    Kiitokset blogista ja kirpakan aurinkoisia loppusyksyn päiviä!

    -Karoliina-

  28. Pursottamista olisi mukava opetella osaavan opastuksella ja, elämäni ensimmäisen sokerimassaruusun juuri väsänneenä, kukkien/ruusujen tekemistä myös.
    eela75(a)hotmail.com

  29. Pauliina says:

    Pursotuskurssi, muffinssikurssi, kuulostaa hyvältä! Pikeerinkäyttökurssi voisi olla myös tarpeen 🙂

  30. Vuokko says:

    Mulle kans ruusujen teko kurssi tulisi tarpeen tai tuohon Pauliinan ehdottamaan pikeerin käyttökurssille tulisi kans käyttöä 😉

  31. Kurssille olisi ihana päästä, mutta tuo välimatka on liian pitkä. Omenoista on tullut tehtyä muutaman kerran piirakkaa nyt syksyn aikana 🙂

  32. Nimetön says:

    Minua kiinnostaisi pursotustekniikat ja myöskin koristeiden tekeminen. Kunpa kakkukurssillesi pääsisikin muualla kuin Helsingissä.

    [email protected]

  33. Sokerihelmi says:

    Minua kiinnostaisi kurssit joilla opeteltaisiin pursotustekniikoita eri pursotusmassojen (erilaatuiset kermat, diplomaatti-, voi- ja muut kreemit, pikeeri) kanssa, ja mihin mikäkin kävisi ja miten käyttäytyvät pursottaessa, sekä muiden koristeluvälineiden (raapat, paletit, koristekammat yms.) käytön hallintaa. Myös keksien koristelu uusine ideoineen olisi kiinnostava. Marsipaanille maalaaminen olisi myös mukava oppiaihe. 🙂
    T: Sokerihelmi

  34. Kaikenlaiset leivonta- ja koristelukurssit kyllä kiinnostavat, mutta ainakin pursotuskurssille haluaisin joskus osallistua.

  35. Mari Sipola says:

    Koristelu- ja pursotuskurssi tulisi tarpeeseen, mutta en tiedä voisinko osallistua välimatkasta johtuen. Riippuisi ajankohdasta. 🙂 Kaikki omenaiset leipomukset ovat hyviä, mutta jostain syystä minun syksyyn kuuluu aina Guinness-kakku, nams 🙂

  36. Tinuski says:

    Koristelu- ja pursotuskurssit olisivat aika kivoja, mutta osallistuminen on minullakin hankalaa välimatkan takia. Olisi kyllä kiva oppia uusia tapoja ja tekniikoita.

  37. Minulle kelpaisi kaikenlaiset kurssit. Varsinkin koristeluaiheiset. Pursotus erityisesti kaipaisi opastusta. Vielä kun kursseja olisi täälläpäin. 😀 Kurssikiertue vaan pystyyn. 🙂

    yommblog[at]gmail.com

  38. Taiun Kakuttelija says:

    Syksyn sadon herkku on ehdottomasti Paholaisen hillo nams! Kurssi taas.. Pitempää kun lähtee matkaan, niin sellainen koristelupäivä olisi kivempi muutaman tunnin kurssin sijaan. Siellä voisi sit olla monenmoista asiaa. Kukkia, hahmoja, vaikka autokakun valmistusta alusta saakka. Tai taikinan nyt varmaan kaikki osaa tehdä, jos tällaista harrastaa, mut täyttö ja muotoilu tuollaiseen erikoiseen kakkuun. Sit tietty autokakun koristelua. Tästä saisi jo hyvän mittaisen päivän, et viittii kauempaakin lähteä. 😉

  39. Kirsi says:

    Miljoonasti onnea blogillesi!!
    Pursotuskurssi ehdottomasti! Tosin myös kaikenlaiset koristelukurssit olisivat myös erittäin tarpeen!

  40. Nimetön says:

    Tahtoo kursseille!

    1. Nimetön says:

      Siis vastasi Marita 🙂

  41. ElinaT says:

    Haluaisin täytekakkukurssille, jossa tehtäisiin koristelut pursotuksilla ja muilla koristeilla, ei niinkään marsipaani- tai sokerimassapäällysteellä. Muotokakut ei niinkään siis innosta.

  42. Hönttä says:

    Kun nuo kurssit on aina niin kaukana, niin vastaan tuohon toiseen eli syyssadon herkkuun, joka on kyllä perinteinen omenahyve vaniljajäätelön kera. Sitä tulee tehtyä usein ja siihen ei vain kyllästy 🙂

  43. Ravosa says:

    Mikä tahansa kurssi kävisi,mutta matka on pitkä Etelä-Savosta. Syysherkkuihin siis….Omenoista,puolukoista,karpaloista…niistä on syysherkut tehty.Ehkä valkosuklaata tai vanilijaa sekaan. 😛 Kakkua,piirakkaa,leivosta ihan mitä vaan ;D

  44. MinttuMaaria says:

    Hahmokurssille haluaisin, mutta matka on pitkähkö…. Syksyyn kuuluu omenaherkut 🙂

  45. Sarkku says:

    Syysherkut valmistuu ehdottomasti puolukasta.

    Olisin kiinnostunut kurssista, jossa keskityttäisiin muotokakkuihin. Niiden tekeminen on niin hataralla pohjalla. Toki mikä vaan kurssi kiinnostaa 🙂

  46. ElinaM says:

    Pursotus- tai koristekurssi.

  47. Krisse says:

    Mikä vaan kursseista olisi hyväksi =)

    Syksyinen herkkuni on erilaiset omenaherkut…piirakat, paistokset jne.

  48. MariaL says:

    Puolukka on ehdottomasti syksyn ykkös-suosikkini. Puolukka taipuu niin hilloon, kakun täytteeksi, pullaan kuin leipäänkin. Anoppilassa käynnit maistuvat näin puolukkasadon aikaan erityisen hyviltä sillä siellä on usein tarjolla puolukkarahkaa kinuskikastikkeen kera -NAM!
    Kukkien teko eri massoista olisi ehdottomasti kurssi, jolle ilmottautuisin heti mikäli sellainen täällä Länsi-rannikolla järjestettäisiin.

  49. marip says:

    kurssille olisi mukava päästä mutta liian pitkä matka.
    omenat kuuluu syksyyn.

  50. Heidi/Mustikkasuu says:

    Lempiherkkuni näin syksyllä on itsetehty omenahillo. Olen keitellyt nyt kaksi satsia. Aivan ihanaa talvella lettujen tai puuron päällä tai esim. kääretortun välissä:)
    Mukana arvonnassa. mustikkasuuleipoo[at]gmail.com

  51. Humbuugi says:

    Kurssi kun kurssi sopisi minulle mainiosti, mutta eniten minulle olisi hyötyä kakkukoristeiden peruskurssista taikka pursotuskurssista… Sinulla on muuten ihana blogi!!!

  52. Unknown says:

    Kaiken uuden oppiminen on aina paikallaan.
    Syysherkku parhaimmillaan on tosca-omenat vanhasta Antonovka-lajikkeesta päällä tietenkin vanilijajäätelöä tai -kastiketta. Mukavaa syksyä!

  53. Riina Janatuinen says:

    Erityisesti haluaisin oppia kakun päällystämistä eri massoilla ja materiaaleilla. Näin syksyisin minulle maistuu mieluiten uunituore kaura-omena-paistos vanilijajäätelöllä. Ihana blogi oikein innostava 🙂

  54. Nimetön says:

    heippa, kaiken kruunaa omena-kaurapaistos. Mukana arvonnassa [email protected]

  55. Nimetön says:

    Haluaisin oppia tuota vaahtokarkkimassan käyttöä. Olenkin osallistunut 2x vantaan kurssille ja saanut hyvää opetusta. Sari T

  56. Nimetön says:

    pursotukset sekä fanasiakakkujen teko kiinnostaa

  57. Muotokakut tai konditoriatyylin koristelut voisivat kiinnostella tätä leipuria! 🙂 Mukavaa syksyä!

  58. Nimetön says:

    Kakunkoristelu for dummies kiinnostaisi. Ei oikein pysy pursotin hallinnassa

  59. Sanna says:

    Omenat kaikessa muodossa on syksyn sadon parhaimpia, omenapiirakka vaniljakastikkeella, nam.

  60. Nimetön says:

    Omenapiirakka jäätelön kera on ehdoton suosikkini syksyllä.Kakkukurssit kyllä kiinnostaa mutta matka on vaan niin mahottoman pitkä.
    Terveisin pikkeliini[at]gmail.com

  61. redrose82 says:

    Omenapiirakkan eri variaatiot ovat namia. Kursin aihe kuin aihe olisi varmasti apua kaikesta mutta asun niin kaukana joten tuotepalkinnon joudun valitsemaan jos kohdalle osuu. Sähköposti: piiam82[at]gmail.com

  62. Nimetön says:

    Koristelu- ja pursotuskurssit kiinnostaisivat minua. Syysterveisin, Reija V.

  63. Saara says:

    Kaikki kurssit tulis varmaan tarpeeseen ja ois kiva osallistua joskus jollekkin 🙂 Syksyn satoa tykkään kaikista mieluiten käyttää ihan perinteiseen pelti-marjapiirakkaan 🙂 Ensin menee viinimarjat ja mustikat, tässävaiheessa puolukat 🙂

  64. Muratin alla says:

    Cup Cake-koristelukurssit kinnostaisivat eniten. Siis sellaiselle tekisi mieli jos päivämäärät sattuisivat sopimaan, jos en pääsisi niin tavarapalkintokin olisi tietysti enemmän kuin tervetullut!

  65. Koriste- ja pursotuskurssit kiinnostavat!

  66. Nimetön says:

    Mua kiinnostaisi oppia leipomaan macaron-leivoksia, eli semmoinen kurssi ois kiva 😀
    Ehdoton syysherkku on omenapiirakka oman puutarhan ompuista 🙂
    -Aada-
    aho_immonen(at)hotmail.com

  67. Nimetön says:

    Syksyn herkku on kauraomenapaistos omilla omenoilla! Kaikkinleivontaan liittyvät kurssit kiinnostaa ja myös tuotepalkinto vaihtoehtona. [email protected]

  68. Cupcakes-kurssi kiinnostaisi minua tällä hetkellä eniten. Olen jo pidemmän aikaa haaveillut kauniiden muffinssien teosta, mutta kunnollisia koristeluja ja kuorrutteita en niihin vielä ole onnistunut tekemään.

  69. Hei! Syksyisin pidän erityisesti mustikkapiirakasta. Kakkukoristeiden perusteet -kurssi tulisi tarpeen. Sähköpostini on eeva.somerkoski(at)gmail.com

  70. Janina says:

    Suurin haaveeni olisi oppia tekemään nättejä sokerimassaruusuja, joten kukkakurssi olisi paikallaan 🙂
    Ja syksyn ehdoton hitti on kyllä apple pie, eli amerikkalaiseen tyyliin kannellinen omenapiirakka. Sen voittanutta ei ole!

  71. Teeta says:

    Ehdoton syysadonherkku on omenasoseesta tehty muropohjainen piirakka,namskis! Ihan saa veden herahtamaan kielelle! Kyytipojaksi vaniljajäätelöä ja piirakkahan tietenkin syödään vähän lämpöisenä! Onnea blogille ja menestystä jatkoonkin!

  72. Nimetön says:

    Yksi ihana syys resepti on maailman paras omenahillo mikä keitetään ja siitten laitetaan uuniin,aivan ihanaa ja meidän tytötkin tykkää 🙂

    A-K (aksu_85[at]hotmail.com)

  73. Jassu says:

    Tykkäisin erilaisista koriste sekä pursotuskursseista. 🙂

    jassunikula[at]gmail.com

  74. murmeli says:

    Mua kiinnostaisi oppia tekemään kunnollisia pioneita ja neilikoita, eli kukkakurssille menisin mielelläni!

  75. Tiinatuuli says:

    Tarvisin kyllä kipeästi pursotuskurssia – en saa koskaan nättiä aikaan! 😀

  76. Tiinatuuli says:

    Tarvisin kyllä kipeästi pursotuskurssia – en saa koskaan nättiä aikaan! 😀

  77. Elisa says:

    Macaron-leivokset kiinnostaa! Sitten kun kurssin saisi vielä tänne Ouluun. 😀
    elisa.sarajarvi[at]gmail.com

  78. Melissa says:

    Minun lempiherkkuni näin syksyisin on omenat sekä viinimarjat.

  79. MillaO says:

    Omenapuut ovat taas tuottaneet makeaa satoa; mehua ja piirakkaa luvassa. 🙂

  80. annim says:

    Syksy on ihanaa sadonkorjuun aikaa. Silloin maistuvat makeat omenapiirakat ja suolaiset vaikka sienistä. Nam!

  81. Polly says:

    Syyssadon herkkuni on omenapaistos ja omenapiirakka, naminam!

  82. Hanna says:

    Tykkään luumukeikauskakusta.

  83. Reetta says:

    Haluaisin osallistua aivan peruskurssille. Lisäksi kurssilla voisi tuoda esille, mitä välineitä aloittelija kannattaa ostaa.

  84. Liina says:

    Minä haluaisin osallistua kukkakurssille:)Rakastan yksityiskohtia leivonnaisissa!

  85. Nimetön says:

    Kakun koristelu ja pursotukset kiinnostais! [email protected]

  86. Heidi says:

    Syyssadon herkku on perinteinen omenapiirakka, yllätys!

  87. elisa says:

    Kakkukoristeiden perusteet on noista se eniten omalta kuullostava ! Muutkin ovat toki houkuttelevia 😉

  88. Pursotustekniikka- tai muffinsinkoristelu-kurssi olisi kiva. nina.k.holm[at]gmail.com

  89. Nimetön says:

    Haluan oppia pursottamaan [email protected]

  90. Heidi says:

    Olen oikeastaan kaikkiruokainen;) Muffinssien ja täytekakkujen koristelun opettelu olis loistava juttu!!

  91. Nimetön says:

    Pursotuskurssi olisi kiva, jenni.koivumaa[at]gmail.com

  92. Puolukka ja omenat ovat syksyn ykkös-suosikkeja! Sekä sieniruuat suolaiselta puolelta.
    Kukkien teko eri massoista olisi toivekurssi.

  93. Hanna-Kaisa says:

    Niin kivoja olisi kaikki leivontakurssit, mut ovat valitettavasti liian kaukana asuinpaikastani.Mutta jos voitto osuu kohdalle, niin eihän sitä koskaan tiedä…:).hanttulampela[at]hotmail.com

  94. Marianne S. says:

    Koristelukurssille olisi mahtavaa osallistua – harmi kun asun niin kaukana kurssipaikoista! Syysherkkua ovat kirpeät omenat ja makeat luumut 🙂

  95. Malehu says:

    Kaikki pitämäsi kurssit kiinnostavat, mutta jos valita pitää, niin sokerimassakukat tai pursotuskurssi 🙂 Syysherkkuni ovat Omena ja luumu. Mukavaa syksyä! Malehu

  96. Bloggaaja says:

    Taitaa tätäkin neitiä, kuten monia muitakin kiinnostaa tuo pursotus ja koristelukurssi!:)

  97. wiiks says:

    Oh, kun oppisi massailemaan kaikenmaailman kukkasia… hentoisia, eikä sellaisia betonimöhkäleiden näköisiä… wiiks ät luukku.com

  98. Heini says:

    Kurssi, jossa sais kakkujen koristeluun monipuolisia vinkkejä kiinnostai paljon 🙂 Eli se ois varmaan tuo pursotus- ja koristelukurssi! 🙂 Tosin taitaa olla kurssit vähän väärällä paikkakunnalla, mutta jos sellasen voittaa niin pitää kattoa saisko sen jotenki järkättyä, ois huippu! 🙂

  99. Naschkatze says:

    Pursotuskurssi kuulostaa hyvältä:)

  100. ThunderBeer says:

    Oma syksyn herkku on SIENET! Oli sitten keitto, kastike tai piirakka niin sienet ovat syksyssä parasta. Muun karttaminen menee lähinnä allergian piikkiin.

    Itselleni eniten hyödyksi tulisi todennäköisesti tuo Kakkukoriste- ja Pursotus-kurssi. Ylipäänsä yleiskurssi leipomiseen olisi kova sana, jossa käytäisiin myös läpi "soveltamistapauksia". Esim. jos täytyy korvata tai jättää jokin ainesosa pois allergian tai vegaaniuden vuoksi.

  101. Jonna says:

    Syysherkku..Tähän vastaan, että porkkanapiirakka/kakku! Tässä samalla kahvia juon ja kahvin kanssa pala porkkanapiirakkaa. 🙂 Kaikille, jotka eivät ole kokeilleet mascarponejuustoa porkkanapiirakan kuorrutteessa, niin tässä kuorruteohje kokeiltavaksi: 100 g pehmeää voita 250 g mascarponea, 2 tl vaniljasokeria, 2,5 dl tomusokeria vatkaimella sekaisin

  102. Heini says:

    Sokerimassakukkia olisi ihana päästä opettelemaan. Kotona olen yrittänyt itsekseni väkerrellä mutta jostain syystä eivät koskaan näytä niin hyvältä kuin päässäni suunnittelen 🙂

    heini_p[email protected]

  103. Nimetön says:

    Kurssilla oppisin mieluiten tekemään sokerimassakoristeita, sillä omat kotiharjoittelut ovat sytyttäneet innostuksen oppia vieläkin enemmän. Syysherkkuni on puolestaan kotimaiset omenat, joista olen kehitellyt monia herkkuja.
    sannaseuranen[at]gmail.com

  104. Leipominen on aina ollut intohimoni ja tykkäänkin säännöllisesti ilahduttaa perhettä ja ystäviä herkuilla 🙂
    Leipomusten koristelu puolestaan ei kuulu vahvuuksiini ja yksin kotona opettelustakaan ei ole tullut mitään.
    Haaveilen osaavani leipoa pienen tyttäreni 1-vuotis synttäreille tietysti hyvänmakuisen, mutta ennen kaikkea KAUNIIN kakun! 🙂

    Iina-p[at]hotmail.com

  105. Annuliina says:

    Aina voi oppia uusia asioita ja saada uusia ideoita vaikka on leiponut jo pitkään ja sehän noilla kursseilla olisi varmaan mukavaa.

  106. Pauliina says:

    Oma syyssadon herkkuni on mehevä porkkanakakku appelsiinikuorrutteella (:

  107. Marilee says:

    Onnea, onnea, onnea! Minun syyssadon herkkuni on mehevä porkkanakakku jota pitäisikin juuri viikonlopuksi tehdä!! =) marileeleivoskelee(at)hotmail.com

  108. Essuliini says:

    Oikein paljon onnea Pullahiiren leivontanurkkaan! Yksi syyssadon herkuistani on marjapiiras jäätelön kera.
    Mukavaa syksyä! 🙂

  109. muhru says:

    Syksyn herkut omenasta , omenasta ja vielä kerran omenasta, kakkukursseista ihan mikä vaan. ONNEA ONNEA IHANALLE BLOGILLESI…
    Muhru
    [email protected]

  110. Elina says:

    Tämän syksyn löytö oli kesäkurpitsapiirakka. Toimi todella hyvin!

  111. kaiku says:

    Uuniomenajäätelö on sopivan syksyinen, niin maultaan kuin koostumukseltaan. Pohjalle omena-kauraseos, jota esipaistetaan uunissa hetki, sitten lisätään jäätelö, jonka päälle tulee marenki. Namm! Raikas ja hyvä. Kaneli lisää hyvää makua.
    Kiinnostaisi molemmat, tavarapaketti ja kurssi, jos vaan ajankohta käy.
    Värikästä syksyä! 🙂
    -kaiku-

  112. Nimetön says:

    Oma syyssadon herkkuni on ehdottomasti omena-kaurapaistos =).

    [email protected]

  113. Minna says:

    Syksyllä maistuu perinteinen omenapiirakka vaniljakastikkeen kera.
    Tavarapalkintoa tavoittelen 🙂

    Iloista syksyä!

    minnapo1(at)gmail.com

  114. Nimetön says:

    Omenoista on tänä syksynä leivottu piirakkaa, pullaa ja tehty hilloa, kotimaisia omenoita kannattaa hyödyntää 🙂
    tavarapalkintoa tavoittelen minäkin!

  115. Leipurityttö says:

    Korjausta tuohon edelliseen! edellinen kommentti on siis mun 🙂

  116. Mirella says:

    Erilaiset kakkujen koristelu tekniikat vaatisi harjoitusta! Välimatka vaan taitaa olla liian pitkä..

  117. Krista says:

    Minua kiinnostaa Cupcakes-muffinssikurssi.

    krista-koskinen[at]hotmail.com

  118. Nimetön says:

    Olen erityisen ihastunut marja-aroniaan tänä syksynä. Kurssille olisi kiva osallistua, jos vain asuisin lähempänä :)¨

    ankary84[at]gmail.com

  119. Marjut says:

    Tämän syksyn yllättäjä oli asiakkaaltani saama kesäkurpitsasuklaakakku-ohje. 5 dl kesäkurpitsaa raasteena kakussa ja maistuu myös heille jotka eivät pidä kesäkurpitsasta. Kakkujen päälle tehtävät koristeet kiinnostavat minua erityisesti.

  120. AVON konsultti Sari Lahti says:

    Kakkukoristeiden tekeminen olisi kivaa, kuten myös muffinssikurssi koristeluineen päivineen.=)

  121. peninkulmia tuut says:

    Syyssadon herkku on vanha kunnon omenariisipuuro, joka on tehty hauduttamalla pitkään puuroriisistä.
    Mieluusti kursseille osallistuisin, mutta matkaa on useampi sata kilometriä niin joudun tyytymään tavarapalkintoon.

  122. Janita says:

    Haaveena olisi kakkujen, pikkuleipien ym. koristelun taito. Osaan jonkin verran tehdä kakkuja, mutta koristeluni eivät ole niin hienoja, kuin haluaisin. Harmittaa katsella blogeista ihania koristeluita, joita ei sitten itse osaa toteuttaa. Varsinkin spritsaus ei tahdo onnistua tärisevän käden kanssa,eikä marsipaani/sokerimassa työt lämpimien käsien vuoksi. Minun syysherkkuni on ihanainen omena-juustopiiras. Onnea jo nyt 6 ihanasta vuodesta :).

  123. Maria says:

    Olisi kiva osallistua jollekkin koristelukurssille joka olisi vähän enemmän advanced tasoa.

    Blogisi on ihana ja täällä tulee käytyä usein.

  124. Unknown says:

    Muffinssien koristelukurssi olisi kiva, sellanen kunnon hc-kurssi =)

    Kiitokset ihanasta blogistasi, olen täältä monet hyvät ohjeet/kestosuosikit löytänyt.

    Yksi syysherkuista on omenaminimuffinssit.. (Olikohan sinun blogissasi joskus ohje niihin pari vuotta sitten?)

  125. Ysäväni teki juuri marja-aroniasta mehua minullekin asti, ja olen aivan hurmaantunut sen makuun. Hienoa, että juuri samaan aikaan julkaisit reseptin marja-aronia kakkuun. Toivottavasti saan aikaiseksi poimia marjoja talteen, ja löytyisi vielä aikaa kakun leipomisellekin. Kakkukurssisi ikävä kyllä taitavat olla kehä-3 -painotteisia, joten oli ohjelma mikä tahansa, Länsi-Suomesta ei tule kurssille lähdettyä. Ihania valokuvia ja kertomuksia kursseista olen kuitenkin nähnyt ja kuullut. Ihana Blogi, itsellä harmillisen vähän tilaisuuksia kokeilla ja toteuttaa.. ja kun kaikki leipomukset ottavat pian kylkeen kiinni, ei uskalla liian usein siis makeaa tehdä. 🙂

  126. Osallistun arvontaa! Syysherkkuna karpalojuustokakku, joka tuli juuri pari viikkoa sitten väännettyä. Tavarapalkinto olisi tänne mieluinen lahja.

  127. Anne F. says:

    Kaikki kakkujen tekoon ja koristeluun liittyvät kurssit ovat mielenkiintoisia. Niille osallistuisin mielelläni 🙂

    anne.flander[at]hotmail.com

  128. Tiina-Kaisa says:

    Hei!
    Itse en ole uskaltanut Macaronseja vielä kokeilla, joten mielelläni tutustuisin niiden tekoon kurssilla, jos semmoinen järjestettäisiin.
    -tiinakaisa.kontinen(at)gmail.com-

  129. Nimetön says:

    Osallistun tähän mukavaan arvontaan 🙂

    mia.salo72[at]gmail.com

  130. Annika says:

    Arvonnassa mukana!

  131. kotiäiti says:

    Omenapaistosta tulee syksyisin tehtyä ja syötyä paljon!

  132. Nimetön says:

    Mukana arvonnassa! 🙂
    Haluaisin sellaiselle kakkukurssille, jossa käytäisiin läpi erilaisia kakun täytteitä ja niiden yhteen sovittamisesta, sekä myös kermapursotusniksejä ja peruskoristelutekniikkaa, esim. marsipaanin ja sokerimassan käytöstä.
    t. heidi
    heidi.kuisma (at) hotmail.fi

  133. Marita says:

    Yleensä leivonta, leivän, sämpylöiden,kakkujen yms. tietotaito

  134. Nimetön says:

    Cupcakes eli muffini kurssi kiinnostaisi. On vain tuo paikka vaikeassa paikassa Helsingissä. Satun nimittäin vihaamaan bussien, metron tai ratikan käyttöä. Keskustaan olisikin helppo täältä junalla tulla. Joten haluaisin sen tuotepalkinnon jos arvonnan voittaisin. Syysherkkuni on perinteisesti itse tehty omenapiirakka ja itse tehty vaniljakastike. Muistan kun lapsena äiti teki omenapiirakkaa omenasoseesta jota mummo oli tehnyt oman pihamaan omenista. Tuli sitä omenasosetta aina vähän muutenkin popsittua, oli se niin hyvää =)
    T: Kitchenqueen

  135. Nimetön says:

    Meinasi koko arvonta unohtua. Leivontakurssina kiinnostaisi suolainen leivonta, esim. suolaiset piirakat ja täytteet.

    Terkuin Pirjo Porvoosta

  136. Tiina H says:

    Mä haluisin oppia väkertämään niitä suloisia pikku ötököitä. Ne näyttää aina niin ihanilta ja sitten kun alkaa itse väkertämään niin niistä tulee ihme klönttejä ;D

  137. anlaha says:

    Hei, kakkukoristekurssi olisi kiinnostava näin pienen lapsen äitinä 😉

  138. Nimetön says:

    Näin pimeän syksyn kunniaksi olisi kiva osallistua kurssille, jossa tehtäisiin Halloween-aiheinen kakku, keksejä, koristeita ym aiheeseen liittyvää =)

  139. helena says:

    Oii leivonta tai koristekurssille olis tosi kiva päästä! Haluaisin oppia hyviä koristelu vinkkejä kakkuihin ja kekseihin:)

  140. Kermaruusu says:

    Ehdoton syysherkku on muhkea porkkanapiirakka!

  141. Maria Aho says:

    Pursottamaan haluaisin oppia! Jos sattuisin olemaan onnekas ja voittamaan, valitsisin kuitenkin tavarapalkinnon kun kurssille en paasisi.

    Syksylla leivotaan kurpitsasta!

  142. Markanpilkkuja Myytippa says:

    Ehdottomasti haluaisin kurssille mistä voisin saada ideoita hyytelökakkujen koristeluhin. Rakastan hyytelökakkuja, mutta niiden koristelu meinaa tuottaa päänvaivaa. 🙂
    http://markanpilkkuja.blogspot.fi/2012/09/mango-valkosuklaa-hyytelokakku.html

    Mukava blogi, etenkin viimevuoden joulukalenteri on ihana. Liityin lukijaksi. 🙂

  143. Nimetön says:

    Mieluummin valitsisin tavarapalkinnon, mikäli onni suosisi. Ihania reseptejä sinulla ja kiva kun jatkoit blogia entistäkin ihanammassa blogissa. 🙂 Syksyllä maistuvat sienet ja ompot, niistä herkkuja on tullut tehtyä, lisää ohjeita metsästäen! :p

    Mukavaa syksyä!

    [email protected]

  144. Reetta says:

    Olisi kiva oppia koristelemaan kakkuja muutenkin kuin kermavaahdolla

    reettavaa[at]gmail.com

  145. Nimetön says:

    HEI! Syksyllä leivotaan ompuista… Valitsisin tavarapalkinnon koska matka keskisuomesta liian pitkä….
    Terveisin Kirsi

  146. Nimetön says:

    Perinteinen omenapiirakka, vielä en ainakaan muuta ole saanut kokeiltua 🙂 Anna Lindfors

  147. Mimura says:

    Omenaa on tänä syksynä syöty monessa muodossa, mutta ehkä sanoisin kuitenki puolukka-kookospiirakan. Niin herkullista että huhhei! Minä valitsisin myös tavarapalkinnon, koska kurssille osallistuminen ei onnistu.

  148. Meku (Toscapulla) says:

    Minunkin syysherkkuani ovat oman pihani omenapuun omenat ja niistä tehdyt erilaiset piiraat. Jos onni potkii, niin tavarapalkinto toiveissa. Hyvää syksyä sinulle!

  149. Pirjo S says:

    Tämä on oikein hyvä ja opastava blogisivusto.
    Olis kyllä ihana päästä kakunkoristelukurssillekii.

  150. Nimetön says:

    Hassun hauskaa syksyn aikaa sinulle! 🙂 Olisi aivan mahtava juttu päästä järjestämällesi kurssille, mutta se ei taida onnistua, eli hyvän tuurin käydessä toivoisin tavarapalkintoa.

    Hanna

  151. Canelia says:

    Entten tentten… Cupcakes-kurssit vaikuttavat tosi kiintoisilta, mutta toisaalta pursotuksen saloihinkin olisi syytä perehtyä. 🙂 Iiiisot onnittelut huikean kävijämäärän johdosta!

  152. Mandariini says:

    Makoisa blogi sinulla, monta hyvää ohjetta ja vinkkiä olen saanut, Suuri kiitos. Valitettavasti matkan takia joudun tyytymään tavarapalkintoon 🙁

    Hyvää alkavaa viikkoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close