Grasshopper goes nuts – Pähkinäinen heinäsirkkapiirakka

 

Jo aikaisemmin tuon Grasshopper pie-reseptin yhteyteen on tullut muutamia kyselyitä täytemassan juoksettumisesta kerman lisäämisen yhteydessä. Minä lupasin piirakkaa uudestaan kokeilla, mutta tällä kertaa vaihdoinkin maun pähkinäiseksi. Testauksen jälkeen voin todeta, että resepti toimii edelleenkin – hyvä niin, koska kyseessä on todella herkullinen piirakka. 

Luulen, että massan juoksettuminen liittyy siihen, että tuo vaahtokarkkiseos on ollut liian lämmintä kerman lisäämisen aikaan.




Pähkinäinen heinäsirkkapiirakka 

eli Grasshopper goes nuts




Pohja


360 g Domino-keksejä


60 g voita




Täyte


175 g vaahtokarkkeja (valkoisia)


1 dl maitoa


1 dl pähkinälikööriä

3 rkl kaakaojauhetta


5 dl vispikermaa




Päälle


suklaakoristeita/hasselpähkinää


kermavaahtoa




Sulata
voi. Murskaa keksit monitoimikoneessa ja sekoita joukkoon sulatettu
voi. Painele seos noin 26-28 cm piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Nosta sivuun tai vaikka jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.


Mittaa
pinnoitettuun kattilaan vaahtokarkit, maito, pähkinälikööri sekä kaakaojauhe.
Kuumenna seos kiehuvaksi ja sekoita koko ajan. Sekoittele, kunnes vaahtokarkit sulavat
joukkoon. Kaada seos kulhoon ja viilennä jääkaapissa välillä
sekoitellen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Nostele kerma jäähtyneen
vaahtokarkkiseoksen joukkoon. Kaada seos keksipohjan päälle ja nosta
jääkaappiin jäähtymään ainakin muutaman tunnin ajaksi. 


Koristele
jäähtynyt piirakka suklaakoristeilla, pähkinärouheella sekä kermavaahtopursotuksilla.
Voit myös halutessasi levittää kermavaahdon koko piirakan päälle ja
ripotella suklaakoristeet viimeisenä.



Vinkki!
Jos et halua käyttää alkoholia, niin lisää maitoa hieman enemmän
joukkoon ja jos taas haluat nimenomaan säilyttää alkoholin, niin lisää
likööri vasta vaahtokarkkien sulatuksen jälkeen vaahtokarkkiseokseen.

Koska näin talviaikaan kuvausvalosta on pula, piti minun kuvata tämä aika nopeasti valmistamisen jälkeen. Nuo lisävalojen virittelyt vaativat sen verran enemmän työtä, että halusin tämän kuvata päivänvalossa. Itse myös pidän enemmän päivänvalossa kuvaamisesta, kun oikeaa studiota ei ole käytössä. Tuon vuoksi täyte oli vielä kuvaushetkellä hieman turhan löysää palan leikkuuseen. Kuitenkin tuosta näkee hyvin, että massa pysyy aika hyvin koossa noin puoli tuntia piirakan valmistumisen jälkeenkin.


Kommentoi

  1. Tita says:

    Heinäsirkkapiirakka! Täytyy sanoa, että avoimin mielin tulin tätä reseptiä tutkimaan – onneks ei kuitenkaan sekaan laitettu oikeita heinäsirkkoja 😀 Mielenkiintoinen resepti, pakko lisätä kokeiltavien listalle.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      🙂 Tällä kertaa ei ole oikeista heinäsirkoista kyse 🙂 (huom! Tällä kertaa…)

  2. redrose82 says:

    Tosi herkullisen näköinen ja tämä pitää pistää korvan taakse sauraavan kerran kun leivon jotain suklaista =)

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tätä voi tosiaan muunnella maun mukaan. Kannattaa kokeilla!

  3. Maarit says:

    Voi kunpa tuota valoa tosiaankin saataisiin pian lisää 🙂 Herkullisen näköinen piirakka!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Lumi tuo valoa. Toivotaan niin.

  4. Päivityksiä says:

    Nam! Mistä tuo on nimensä saanut?

    1. Päivityksiä says:

      Aa, kurkkasinkin linkkisi ja sieltähän ne stoorit löytyivät. Minttuversio on niin heinäsirkka 😀

    2. Pullahiiri/Taru says:

      Tosiaan tuo vihreä minttuinen piirakka on heinäsirkka ja siitä nyt tämä pähkinäversio. Maistuu näinkin!

  5. Suklaapossu says:

    Todella herkullisen näköistä! 🙂 Vaahtokarkkein liivate ilmeisesti jämähdyttää tuon täytteen? PItää itsekin koittaa tämän tapaista jossain vaiheessa.

    Nyt on niin pimeää, että leivonnaisten kuvaaminen on tosiaan taitolaji, jos (ja kun) haluaa päivänvalossa kuvata. Saisi jo tulla lunta tänne eteläänkin..

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tosiaan vaahtokarkit hydyttävät täytteen. Täytteestä tulee ihanan pehmeä vaahto, joka kuitenkin pitää muotonsa hyvin. Ehkäpä lopputalven ajan saamme eteläänkin paljon lunta. Tänä talvena on hiihtelyt ja muut talvilajit jääneet kokonaan.

  6. Nimetön says:

    Onnistuisikohan tämä salmiakkiliköörillä?

    1. Nimetön says:

      Ja lisäkysymyksiä: Tulisiko liköörin olla kermalikööriä vai käykö mikävain? Ja jos liköörin lisää siinä keittämisen jälkeen, voiko se olla pakastimesta otettua, jotta seos jäähtyisi nopeasti?
      Kerran tässä jo kokeiltu tuota minttuversiota ja siitä tuli aivan mainiota 🙂

    2. Pullahiiri/Taru says:

      Hei! En nyt osaa sanoa, miten tuo vaikuttaisi, jos on pakastinkylmää likööriä, jonka tuohon lisäät. Suosittelen tekemään ihan ohjeen mukaan, siis samalla minttuversion mukaisesti, mutta vain eri maulla 🙂

    3. Pullahiiri/Taru says:

      Nyt vasta huomasin tuon salmarikysymyksen. En nyt osaa sanoa tuostakaan, kun en ole kokeillut. Tässä käytin pähkinäistä kermalikööriä, mutta toisaalta luulisin tuollaisen salmarinkin käyvän. Tuleekohan makua tarpeeksi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close