Halloween: Vaahtokarkkihaamut tikkareina / Ghost marshmallow pops

 

Nyt mennään eläinmaailmasta (hämähäkit ja madot) hieman henkimaailman asioihin eli haamuihin, jotka nekin kuuluvat hyvin Halloweenin teemaan. Meillä kummittelivat nämä aika suloiset ja oikein makean herkulliset haamut talossa. Näissä on siis itse tehty vaahtokarkki, jonka pursotin tällä kertaa haamuksi. Silmät ovat leivontatarvikeliikkeiden myymiä sokerisilmiä, jotka voi korvata myös esimerkiksi suklaalla tai vaikka sokerimassasta tehdyillä silmillä. 


Nämä voi pakata kivasti ja jakaa ovella kiertäville Trick or treat-vieraille, jos sellainen on tapana. Meillä on naapuruston kanssa jo useana vuotena ollut pyhäinpäivänä Halloween-juhlat. Kivaa yhdessä oloa ja pientä ohjelmaa joka talossa varsinkin lapsille. Mukava siinä sitten lasten innostuessa Halloweenista, jutella naapureiden kanssa. Näitä voisi vaikka jakaa naapuruston lapsille… Katsotaan mitä keksimme!


  Vaahtokarkihaamut

tikkareina

(noin 14-18 kpl)




2 1/2 dl sokeria


1 dl panimosokeria (glukoosia)


1 1/2 dl vettä


150 g kananmunan valkuaista


3 rkl vaniljasokeria tai maun mukaan makuesanssia


10 liivatelehteä




1 1/2 dl maissitärkelystä


1 1/2 dl tomusokeria

varrastikkuja

sokerisilmiä/sokerimassaa/suklaata




Laita
liivatteet likoon runsaaseen kylmään veteen. Mittaa kattilaan sokeri,
panimosokeri sekä vesi. Laita seos kuumentumaan 120 asteiseksi,
mielellään kannen alla. Näin ollen sokeri ei kiteydy kattilan
laidoille. 


Mittaa
seoksen kuumentuessa valkuaiset kulhoon ja vatkaa ne vaahdoksi. Lisää
joukkoon vaniljasokeri. Kun sokeriliemi saavuttaa 120 asteen lämpötilan,
ota kattila pois liedeltä ja purista liivatteista ylimääräinen neste
pois ja nosta liivatteet kuuman sokeriliemen joukkoon. Seos kuohahtaa hieman. Sekoita seosta
lusikalla. Kun liivatteet ovat sulaneet seoksen joukkoon, kaada
sokeriliemi ohuena nauhana valkuaisten joukkoon koko ajan valkuaisia
voimakkaasti vatkaten. Jatka vatkaamista, kunnes seos on jäähtynyt (noin
10 minuuttia). Nostele seos pursotinpussiin. Voit käyttää
pursottamisessa apuna pyöreää tyllaa. 


Sekoita
maissitärkkelys ja tomusokeri keskenään. Laita kaksi isoa leivinpaperia
pöydälle ja sihtaa reilu kerros maissitärkkelys-tomusokeriseosta leivinpapereiden päälle. Seosta
saa todellakin olla reilu kerros, jotta vaahtokarkit eivät jää alustaan
kiinni. Pursota päälle haamun muotoisia vaahtokarkkeja. Kun
koko massa on pursotettu, niin sihtaa vielä hyvä kerros
maissitärkkelys-tomusokeriseosta vaahtokarkkien päälle. Voit kiinnittää silmät joko ennen sihtausta tai sen jälkeen. Jälkikäteen silmien kiinnittäminen on hieman haastavaa. Anna
vaahtokarkkien levätä huoneenlämmössä yön yli tai ainakin muutaman tunnin ajan. Työnnä varrastikut vaahtokarkkien sisään ja irrottele vaahtokarkit
leivinpaperista. Jos jauhoseosta on ollut hyvä määrä, vaahtokarkit eivät
ole alustassa edes kiinni. Jos ne jäävät alustaan kiinni, niin vedä
vaahtokarkit varovasti irti alustasta. Sihtaa vielä tarvittaessa jauho-tomusokeriseosta haamujen päälle, kohtiin joissa sitä ei ennestään ole. Näin estät vaahtokarkkien tarttumisen. Seuraavana päivänä voit heilutella ylimääräiset tomusokerit pois vaahtokarkeista. 

Vinkki! Voit pakata vaahtokarkkitikkarit läpinäkyviin karkkipusseihin tai muuhun läpinäkyvään pakkaukseen ja kiinnittää kauniisti. Huomioi kuitenkin, että vaahtokarkin jäävät helposti kiinni.

Vinkki! Minä laitoin näihin vaniljasokerin tilalle mansikka-aromia 1 tl verran. Tuli kiva mansikan maku.  

 PS. Sain kommenttia pojalta, että nämä näyttävät ihan pilviltä tai Michelin-mieheltä. No, olkoon nämä nyt minun näkemykseni haamuista 🙂

Täältä löydät muita Pullahiiren herkullisia Halloween-reseptejä ja -ideoita! Käy kurkkaamassa!

*****

Reilun kaupan blogiarvonnassa onni suosi tällä kertaa tätä kommenttia:

Anonyymi28. lokakuuta 2014 10.38

hyvän ystävän kanssa viettäisin kahvihetkeni 🙂

saaraku

(voittajaan on otettu jo henkilökohtaisesti yhteyttä) 

Arvonta suoritettiin Random.org-sivustolla.

Kommentoi

  1. Nimetön says:

    Ihania!!! Äh, älä nyt enää keksi mitään lisää. Täytyyks mun nyt näitäkin tehdä :))

    *jaanak

  2. Pullahiiri/Taru says:

    Nyt on ainakin täällä ollut jaossa kyllä monta erilaista ideaa. Voi olla, että vielä on jotain kivaa tulossakin…

  3. MinnaT says:

    Tämän ideahan voisi säästää jouluksi ja tehdä joulukuusia 😀

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tällä ideallahan voi tehdä vaikka ja mitä 🙂 Nyt vaan ensin jouluksi kuuset ja ystävänpäiväksi sydämet yms. Kiva lahjavieminen vaikka lapsille!

  4. Aivan ihania ;D Mahtava idea! Pitäisi kokeilla tuollaisia! 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos sinulle! Kokeile ihmeessä. Voin sanoa, että ovat herkullisia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close