Kuningatar Tosca

Nyt tarjolla on resepti toscapiirakkaa, johon laitoin joukkoon sekä mustikoita että vadelmia. Kuningatar tosca oli herkullista kahvipöydän tarjottavaa. Tämä on nyt tuon korkeutensa vuoksi hieman kakkumainen, mutta suuremmassa vuoassa tästä tulisi piirakkamaisempi. Fariinisokeri antaa mukavasti makua pohjaan, mutta hyvin sokerina voi käyttää vaikka tavallista kidesokeriakin.




Kuningatar tosca


200 g voita

200 g fariinisokeria

3 isoa kananmunaa

5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 dl maitoa

2-3 dl marjoja 

(mustikka, vadelma)


Kuorrute

100 g mantelilastuja

75 g voita

4 rkl kermaa

1 dl sokeria

1 rkl vehnäjauhoja

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri keskenään. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen reippaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet kekenään ja lisäile ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Kaada taikina noin 26 cm kakkuvuokaan. Pohjalle kannattaa pingottaa leivinpaperi. Ripottele marjat taikinan päälle. Paista 175 asteessa  noin 25-30 minuuttia.

Laita kuorrutteen ainekset teflon kattilaan ja kuumenna niin, ette seos hieman sakenee ja sokeri sulaa. Kaada kuorrute piirakan päälle ja jatka paistamista uunissa noin 10 minuutin ajan. Voit hyvin tarjoilla piirakan vaikka vaniljakastikkeen, -vaahdon tai vaikka -jäätelön kanssa




Kommentoi

  1. Nimetön says:

    Oisko sulla vinkkiä miten sais pidettyä fariinisokerin sellasena pehmeenä?

    Kun itelläni ne aina 'kuivaa' sinne pusseihin, eikä niitä saa enää kirveelläkään sokeriksi…

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Minä käytän pussinsulkijaa, jolla laitan fariinisokeripussin tarkasti ja tiukasti kiinni. Jostain sain joskus vinkin, että laittamalla tilkan vettä kovettuneen fariinisokerin sekaan pussiin, sokeri pehmenee. En ole tuota koskaan itse kokeillut, mutta näin jossain kokkiohjelmassa neuvottiin.

    2. Marianne S. says:

      Yks vinkki on säilyttää pussia esim. tiiviissä lasiastiassa ja vielä jääkaapissa (näin itse teen). Pysyy aika hyvin "tuoreena". 🙂

    3. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos tuosta vinkistä 🙂

  2. Nimetön says:

    Moikka!! Voiko fariinisokeria tilalle laittaa tavallista sokeria? Ja 200g on n. 2dl vai???
    PS. TYkkään tosi paljon sun blogista, aina niin hyvännäköisiä leivoksia. Ja kuvat ovat selkeitä!

    t: HG

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Mittasin tuon fariinisokerin määrän punniten, koska mielestäni tuo fariinisokeri on aina niin haasteellista mitata deseissä. Itse yleensä deseissä painan fariinisokerin kunnolla mittaan, jotta saisin "oikean" määrän. Punnitessa on paljon helpompaa 🙂 Suosittelen kyllä ihan maun puolesta tuota fariinisokeria, jonka kanssa tuon olen tehnyt, mutta kidesokeriakin voi käyttää. Kidesokeri painaan noin 100 g = 1 dl. Kiitos kommentistasi 🙂

  3. Liisa says:

    Ihanaa. Tein juuri muutama päivä sitten tavallista toscakakkua ja ajattelin seuraavaksi kokeilla omenatoscakakkua, mutta nyt tämä marjainenkin alkoi nyt houkuttamaan.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Samoja leivonnaisia olemme leiponeet. Omenaversiokin kuulostaa houkuttelevalta 🙂

  4. Nimetön says:

    Harmittaa vietävästi! Leivoin tämän, mutta resepti ei minulla aivan toiminut. Paistoaika ei tuntunut riittävän, liki tuplasin sen ja silti lopputulos oli taikinainen. Minun irtopohjakakkuvuoastani (halk.23cm, kork. 6cm) toscat valuivat yli. Lisäksi fariinisokeri maistuu kummalta tässä yhdistelmässäni. En voi kehua reseptiä.

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Ikävä kuulla epäonnistuneesta leipomiskokemuksesta. Onneksi laitoit tuon käyttämäsi vuoan koon – se taitaa nyt olla syynä. Kannattaa noudattaa reseptien vuokakokoja, niin silloin pääsee varmemmin parempaan lopputulokseeen. Myös tuo paistoaika pitenee sitä myötä, kun kakku on huomattavasti paksumpi pienempään vuokaan tehtynä. Jos vielä innostut kokeilemaan uudestaan reseptiä, niin käytä suurempaa vuokaa (26 cm) tai tee pienempi annos. Olisiko tuo taikinaisuus vaikuttanut tuohon fariinisokerin makuunkin? Siitä en nyt osaa sanoa tarkemmin. Itse nimittäin pidän fariinisokerin mausta, mutta toki sen voi vaihtaa ihan tavalliseen sokeriin, jos fariinisokerin maku ei miellytä teitä. Nämä ovat niin makuasioista. Kiitos, että jätit viestiä, koska tästä kommentista voi olla hyötyä myös muille lukijoille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close