Tässä ne ovat – Vuoden 2015 huippureseptit

Tänään vietetään tämän vuoden viimeistä päivää ja sitä myöten on hyvä katsella vuotta hieman taaksepäin. Toki samalla suunnitellaan myös tulevaa vuotta. Monet ensi vuoden leivontaprojektit ovatkin jo käynnissä ja monta mukavaa työprojektia on tuloillaan. 

No, mutta kerrataan vielä tätä vuotta hieman. Miten vuosi menikään? Heti tämän vuoden alussa oli hyvin kiireinen ajanjakso, kun uusinta Kuppikakut-kirjaani sorvattiin painokuntoon. Kirjojen teko on hyvin hauskaa, mutta yhtään kaunistelematta ja salailematta myös stressaavaa. Vaikka olin mielestäni hyvissä ajoin liikenteessä, niin loppuvaiheessa tuli kuitenkin taas kiire. Onneksi vaatimuksiani kuunneltiin ja sain hiottua kaikki asiat kirjan kansissa sekä kansien välissä niin, että olin itse kirjoittajana tyytyväinen. Kirjan resepteistä olenkin saanut hyvin paljon positiivista palautetta tämän vuoden aikana. Monen suosikeiksi ovat muodostuneet kirjan lopussa olevat pienet ja herkulliset juustokakut, kuppikakkujen tyylisesti toteutettuina. Ne ovat myös minun yksiä suosikkejani! Lisäksi myös Pullahiiren makeat kakut-kirjasta tehtiin kesällä hieman kevyempi pokkariversio myyntiin ruokakauppoihin ja kioskeihin. Blogissakin on ollut kiireistä. Yhteensä 119 blogipäivitystä (tai siis 120, kun tämä kirjoitus lasketaan mukaan). Sehän tarkoittaa siis 10 blogipäivitystä kuukaudessa. Ihan hyvä vauhti – vaikka itse sanonkin 🙂

Blogin tilastoista kävin vielä kurkkaamassa, mitkä ovat olleet huippureseptejä tänä vuonna. Nämä ovat siis tämän vuoden katsotuimmat ja luetuimmat reseptit. Toki joukossa olisi ollut myös esimerkiksi tekemäni kolme osainen Täydellinen täytekakku-ohjeistus, mutta tähän alle keräsin nyt varsinaiset TOP 5-reseptit. 

Klikkaamalla kuvaa pääset suoraan resepteihin. 

TOP 1

Mansikkakakku

TOP 2

Yhden kulhon marjapiirakka

TOP 3

Omenaruusut

TOP 4

Red velvet-kakku

TOP 5

Kristallipullat – ehkä maailman parhaimmat pullat

Instagramin puolelle sain tehtyä tällaisen #2015topnine-kuvan. Tästä kuvasta löytyy Pullahiiren leivontanurkan Instagramin suosituimmat kuvat tältä vuodelta. 

Mitä sitten tulevalle vuodelle on suunnitelmissa? Paljon on tulossa ainakin erilaisia reseptejä. Ehkä jotain painettuakin… Erilaisia leivontaprojekteja, uusia kursseja, aktiivista toimintaa ja ihania kohtaamisia. Näitä kaikkia odotan innolla tulevalta vuodelta. 

Suuri kiitos teille lukijoille tästä vuodesta! Olen saanut ihania kommentteja, sähköpostiviestejä, tavannut teitä kursseilla sekä jopa kaupan hyllyväleissä. Te innoitatte minua kehittymään ja kehittämään!

Nautitaan nyt tästä vuoden viimeisestä päivästä herkutellen ja nautiskellen. Minulla tähän vuoden viimeiseen päivään kuuluu leivontaa ja ystävien tapaamista. Kohta laitetaan kristallipullien taikina kohoamaan, hieman uudistetulla reseptillä. Saatte tietää reseptistä lisää ensi vuoden puolella!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close