Vappuleivontaa: Minttusuklaiset pikamunkit

Vappu lähestyy ja olenkin jo ennakkoon suunnitellut herkullisia vappureseptejä! Olen tehnyt tänä vuonna jo pariin kertaan munkkeja sekä leiponut ihanan vappukakunkin. Jos olet seurannut Pullahiiren leivontanurkkaa Instagramin puolella, niin olet saattunut tulevien vappuleivonnaisten kuviinkin jo törmätä.

 Minä vannon pikamunkkien nimeen eli kannattaa ehdottomasti kokeilla noiden ihanuuksien leipomista. Vaikka moni leivonnainen on sellainen, että niiden valmistus vaatii aikaa, niin pikamunkit ja yhden kulhon marjapiirakat ovat sellaisia leivonnaisia, joissa pystyy aikaa säästäen tekemään hyvin herkullisia tarjottavia. Munkkejakin tulee tehtyä huomattavasti useammin, kun pääsee ilman nostatusvaiheita. Taikinan valmistamisen jälkeen pääsee suoraan paistopuuhiin. Vapun munkinpaistovinkit löydätkin koottuna täältä

Tällä kertaa hieman tuunailin tuota omaa pikamunkkireseptiäni ja lisäsin makuun kaakaota, suklaata ja minttua. Tekemällä täytteen esimerkiksi Pätkiksistä, olisi maku vielä täyteläisempää minttua. Kurkkaa resepti alta. 

Minttusuklaiset pikamunkit

(noin 11 kpl)

50 g voita

220 g vehnäjauhoja

30 g kaakaojauhetta

1/2 tl leivinjauhetta

1/3 tl ruokasoodaa 

50 g sokeria

150 g maitorahkaa

2 kananmunaa

1/2 dl maitoa 

(piparminttuaromia)

Paistoon

1-2 litra ruokaöljyä

Täyte
100 g tummaa suklaata

50 g kermaa

(piparminttuaromia)

Kuorrute

150 g tummaa tai maitosuklaata

(strösseleitä)

Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon kaikki muut raaka-aineet. Sekoita tasaiseksi ja paista noin 170 asteisessa öljyssä, muutama munkki kerralla. Itse pudottelin munkit varovasti kuumaan rasvaan jäätelökauhalla, mutta myös kahta lusikkaan apuna käyttäen onnistuu. Paista munkkeja noin 3-4 minuuttia, välillä käännellen. Nosta valmiit munkit talouspaperin päälle valumaan. Anna munkkien jäähtyä hetki. 

Valmista täyte rouhimalla suklaa pieneksi ja kuumentamalla kerma lähes kiehuvaksi. Lisää kerman joukkoon piparminttuaromia. Kaada kuuma kerma suklaamurskan päälle kulhoon. Anna olla hetki ja sekoita muutaman minuutin kuluttua tasaiseksi. Jos suklaa ei sula kokonaan, niin käytä hetki miedolla lämmöllä esimerkiksi mikrossa. Lusikoi suklaatäyte pursotuspussiin ja pursota täyttöterää käyttäen munkkien sisälle.

Sulata kuorrutesuklaa mikrossa, miedolla lämmöllä. Kun suklaa on lähes sulanutta, ota se pois mikrosta ja sekoittele niin, että suklaa on kokonaan sulanut. Dippaa jokainen munkki päältä suklaaseen, koristele srösseleillä. Anna suklaan jähmettyä. 

Vinkki! Vahdi aina öljyn lämpötilaa friteerauksessa tai munkkeja paistaessasi. Ole varovainen, ettet polta kuumalla rasvalla itseäsi! Pidän itse lämpömittaria koko paiston ajan öljyssä ja merkkiääni päällä, jos lämpö nousee liian korkeaksi. 

Vinkki! Käytä paistamiseen pientä kattilaa (noin 2 litraa), niin öljyä kuluu vähemmän. 

Lisää vappureseptejä löydät täältä ja uusia on vielä tulossa…

Seuraa Pullahiiren leivontanurkkaa myös täällä:

Kommentoi

  1. Nimetön says:

    Moikka! Ruokakaupassa käydessäni silmiin osui uutuus maku-rahka. Nimittäin minttu-suklaa! Sehän sopisi tähän ohjeeseen kuin nenä päähän:) kiitos vinkistä, tänä vuonna täytynee kokeilla taikinaa leivinjauheella/soodalla. Mukavaa kevättä!
    T. Memmi

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Tuosta lukija vinkkasikin Facebookin puolella. Toivottavasti tuo rahka toimii maitorahkan tavoin. Tällöin maitorahka on ehdottmasti korvattavissa minttu-suklaan makuisella rahkalla. Minä suosittelen kokeilemaan pikamunkkeja, vaikka noita ihan perusversioita. Ja se ihana hillo täyte…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close