
Nämä syksyn ihanat omenataskut ovat helppoja ja nopeita valmistaa. Saat tehtyä reseptillä neljä annoskokoista omentaskua, jotka maistuvat ihanasti perinteiselle omenapiirakalle. Omenoita ei tarvitse paistaa etukäteen, vaan ne pehmenevät juuri sopivasti paiston aikana. Nämä omenataskut valmistat noin puolessa tunnissa valmiiksi.
Joskus leivonnassa voi oikaista ja helpottaa leivontaa kaupan puolivalmisteilla. Nämä omenataskut tein kaupan valmiista makeisiin piirakoihin tarkoitetusta piirakkataikinasta, joka soveltui hyvin myös tällaisten pienten piirakoiden tekemiseen. Taikina vain kaulitaan sulatettuna ja leikataan sopivan kokoisiksi paloiksi. Paloja voi ottaa myös piparkakkumuotilla, mutta muista silloin ottaa aina parillinen määrä samanlaisia paloja, jotta sinulla on jokaiseen piirakkaan pohja ja kansi.
Halutessasi voit tarjoilla näiden kanssa vaniljakastiketta, mutta nämä maistuvat myös ihan sellaisenaan. Omenataskut ovat myös helppoja retkieväitä, sillä ne voi näppärästi kääriä vaikka leivinpaperin sisään ja herkutella vaikka metsäretken makeana eväsherkkuna.
Kurkkaa tämä helppo ja herkullinen resepti alta!

Omenataskut (4 kpl)
Taikina
1 (noin 380-400 g) valmis makea piirakkataikina
Täyte
1 omena (iso)
½ tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
½ tl perunajauhoja
1 rkl ruokosokeria
(tomusokeria)
Sulata taikina paketin ohjeen mukaan. Kauli taikinasta mahdollisimman neliskanttinen tai suorakaiteen muotoinen levy leivonta-alustan tai leivinpaperin päällä. Leikkaa reunat suoriksi ja leikkaa levy kahdeksaan yhtä suureen osaan.
Kuori omena ja poista siemenkota. Leikkaa omena ohuiksi lohkoiksi. Sekoita pienessä kulhossa kaikki muut ainekset ja lisää ne omenalohkojen joukkoon parissa erässä, välillä lohkoja sekoitellen.
Levitä lohkoja neljälle taikinapalalle. Lohkot voi asetella hieman päällekkäin. Vedä veitsellä viillot neljään tyhjään taikinapalaan ja nosta ne omenoiden päälle kanneksi. Painele taikinat reunoilta tiiviisti yhteen. Tarvittaessa siisti reunat suoriksi. Nosta omenataskut uunipellille leivinpaperin päälle.
Paista omenataskuja 200-asteisessa uunissa noin 15-20 minuutin ajan. Siivilöi omenataskujen päälle halutessasi hieman tomusokeria ennen tarjoilua.
Vinkki! Jos omenalohkoja jää yli, laita ne hetkeksi mikroon pehmenemään, ja syö ne pehmeinä vaikka jogurtin tai vaniljajäätelön kanssa.


Kurkkaa muut herkulliset omenareseptit täältä:
Ovatpa herkullisen näköisiä! Näitä pitää kyllä testata. Seuraavalle retkelle mukaan näitä, lapsenlapset varmaan tykkäävät 🙂
Voi kiitos! Nämä ovat todella helppoja valmistaa ja ottaa vaikka retkelle mukaan.