Joulukalenteri – Luukku 7: Syötävä joululahja – purkillinen keksiaineksia

Näitä syötäviä lahjaideoita monet lukijat ovat odotelleet ja pyydelleet tänne blogin joulukalenteriin. Tänä vuonna lisänä on vielä etiketit, jotka tein juuri näitä purkkeja ajatellen. 

Erilaiset kuiva-aineseokset ovat olleet suosittuja jo useiden vuosien ajan. Tällä kertaa sekoitin kaikki kuivat aineet purkkiin valmiiksi, niin aineksia ei tarvitse tarkkaavaisesti jaotella kerros kerrokselta ja purkki säilyy siistinä, vaikka heiluisikin esimerkiksi kuljetuksessa hieman. Lahjansaaja pääsee leivonnassa helpolla, kun purkin sisällön sekaan ei tarvitse lisäillä kuin kaksi kananmunaa sekä pehmeää voita. Mukava lahja varsinkin sellaiselle henkilölle, jolla on jo kaikkea!

Syötävälahja –

Kanelikeksipurkki

(noin 30 keksiä)

2 dl sokeria

2 dl ruokosokeria

6 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 rkl kanelia

2 tl vaniljasokeria

Taikinaan lisätään 

2 kananmunaa

250 g pehmeää voita

Sekoita kaikki kuivat aineet kulhossa keskenään ja pakkaa ne noin 1,1 litran vetoiseen lasipurkkiin (minun käyttämäni Burken-purkki on hankittu Ikeasta, jossa tilavuudeksi sanotaan 1,1 litraa). 

Printtaa etiketit (katso ohjeet alta) ja leikkaa ne irti paperista. Suihkuta etiketit suihkeliimalla ja paina lasipurkkiin kiinni. Näin syötävä lahja on valmiina. 

Voit hakea etikettien A4-paperille tulostettavan version täältä. Etiketit on kaikkien käytettävissä (ei kaupalliseen käyttöön). Ne ovat hieman erilaiset kuin nuo kuvissa näkyvät, kun tein niihin pieniä tekstimuutoksia kuvausten jälkeen. 

Jos haluat parempilaatuiset versiot niin kurkkaa ne täältä ja täältä.


Näitä keksejä kannattaa kokeilla myös itse 🙂 

Muita syötäviä lahjoja löydät täältä!

Kommentoi

  1. Pullahiiri/Taru says:

    Nyt on nuo etiketitkin linkitetty oikein eli pääsette printtaamaan ne ilman kirjautumista!

  2. Nimetön says:

    Kiitos tästä ohjeesta, ihana luukku taas! Etiketeistä ekstrakiitos, koska ne viimeistelee lahjan täydelliseksi!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiva kuulla. Voi olla, että etikettejä tulee vielä lisääkin jostain luukusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close