Juhannuksen suklainen marenkikakku kinuskilla ja tuoreilla mansikoilla

Olin ajatellut, että tänä kesänä juhannuksen kakku voisi olla makea herkkupala, jossa yhdistyisi marengin rapeus ja kermavaahdon pehmeys. Tuohan on aika tuttu yhdistelmä jo aikaisempinakin juhannuksina, joten halusin tähän tuttuun ja turvalliseen marenkikakkuun jotain uutta twistiä. Niinpä yhdistin siihen suklaan, kinuskin, tuoreet kotimaiset mansikat ja tietysti tuon marengin rapeuden. Tämä on ihan ”överikakku”, mutta pelkästään positiivisella tavalla. 

Näin kesäaikaan tämä on myös helppo mökkileipominen, kun marengit voi paistaa valmiiksi kotona ja napata ne vaikka kakkukuvun sisällä mökille mukaan. Täytä juuri ennen tarjoilua ja et tarvitse kakulle edes kylmätilaa ennen tarjoilua. 

Tämä kakku on vieläpä gluteeniton, joten sopii erinomaisesti myös keliakiaa sairastaville tai muuten gluteenittomalla ruokavaliolla oleville. 

Suklainen marenkikakku kinuskilla ja tuoreilla mansikoilla

Suklaamarenki

4 valkuaista (m-koko)

2 dl sokeria

2 rkl kaakaojauhetta

1 rkl perunajauhoa/maissitärkkelystä

Täyte 

1 dl kermaa

1/2 dl sokeria

1/2 dl fariinisokeria

noin 4-5 dl vispikermaa

250 g tuoreita mansikoita

(suklaahippuja tai -rouhetta)

Mittaa valkuaiset kulhoon ja aloita vatkaaminen. Lisäile sokeri vähitellen valkuaisten joukkoon ja jatka vatkaamista kunnes valkuaiset ovat vaahtoutuneen sokerin kanssa paksuksi kirkkaan valkoiseksi vaahdoksi. Mittaa marengin kuivat aineet lasissa sekaisin ja siivilöi ne joukkoon. Kääntele marenki tasaiseksi. Laita leivinpaperi uunipellille ja levitä marengeista kaksi ympyrää (noin 18-20 cm halkaisijaltaan). Paista noin 120 asteisessa uunissa noin 60 minuuttia. Jätä marenkilevyt jäähtyvään uuniin paiston jälkeen vielä noin tunnin ajaksi.

Valmista kinuski mittaamalla pinnoitettuun kattilaan 1 desilitra kerma ja sokerit. Kuumenna seosta kiehuvaksi kannen alla ja keitä 110 asteiseksi. Keittoaika on muutamia minuutteja näin pienellä kinuskimäärällä.

Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi ja kasaa kakku. Pilko puolet mansikoista. Laita ensimmäinen jäähtynyt marenkipohja tarjoiluastialle. Valuta marenkipohjan päälle hieman kinuskia, levitä osa pilkotuista mansikoista marengin päälle ja levitä mansikoiden päälle puolet kermavaahdosta. Nosta päälle toinen marenkipohja. Valuta pohjan päälle hieman kinuskia, loput pilkotut mansikat sekä loput kermavaahdot. Koristele kakku vielä lopuilla mansikoilla ja kinuskilla sekä halutessasi myös suklaahipuilla tai -ruoheella. 

Tämän kakun voi tarjoilla suoraan kasaamisen jälkeen juhlapöydässä tai jälkiruokana. Marenki on herkullisen rapeaa ja kermavaahto tasapainottaa suklaamarengin ja kinuskin makua. 

Huom! Tarkista aina, että kaikki käyttämäsi tuotteet ovat täysin gluteenittomia ja käyttämäsi leivontavälineet puhtaita! 

Kurkkaa juhannuksen muut reseptivinkit esimerkiksi täältä



Toivon sinulle oikein herkullista, rentouttavaa ja lämmintä juhannusta! Nauti luonnosta ja sen antimista! Käy aina välillä kurkkaamassa täällä blogissa, kesäreseptejä on tulossa pitkin kesää. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close