Korvapuustipäivä 4.10.2018 ja leivontahaaste

Kyllä se vaan on taas niin, että korvapuustipäivä on täällä. 

Muistitko sinä tämän päivän? 

Tuliko leivottua tai herkuteltua korvapuusteilla? 

Minä yllätin tänään lapset leipomalla aamupäivällä korvapuusteja. Kyllä oli iloista porukkaa, kun kuulivat että koko tarjotillinen on tehty omalle perheelle. Joskus voi tuntua, että meidän lapsilla on herkkuja tarjolla normaalistikin aika paljon. Näin välillä onkin, mutta lapset ovat aika tarkkoja siitä mitkä herkut heille maistuvat. He toimivatkin oikein hyvänä makutuomaristona, koska välillä saan aika suoraa(kin) kritiikkiä, kun kokeilen jotain uutta. No, pulla on kuitenkin sellainen herkku, että se maistuu koko perheelle. Voisi sanoa, että pulla maistuu ihan missä muodossa ja maussa vaan. Korvapuusteihin löydät reseptin ja vinkit korvapuustien leivontaan täältä

Minkälaisia muistoja sinulla liittyy pullan leipomiseen? 

Uskon, että pullan leivonta liittyy monen meidän suomalaisten muistoihin ja historiaan. Monilla on muistikuvia isovanhempien, vanhempien tai vaikka sukulaisten kanssa leipomisesta. 

Minä muistan, että mummo leipoi aikoinaan pullalendin eli pullarinkelin juhlapöytiin. Rinkelin keskiosa täytettiin hienostuneilla pikkuleivillä. Muistan myös, että äitini leipoi usein pullaa lapsuudessa. Pääsimme myös veljeni kanssa leivontahetkiin mukaan. Sieltä on varmaan tämä leivontakärpäsen purema tullut. Onneksi niistä ajoista on myös muutamia kuvia ikuistettunakin. 

Monet teistä lukijoistakin on kirjoittanut minulle, kuinka leivotte omien lapsien tai lastenlapsien kanssa. Minä arvostan tätä suuresti. Nykyaikana tuntuu, ettei se ole mikään itsestään selvyys. Todella upeaa jakaa omaa tietoa ja taitoa arkipäivän tilanteissa niin ruoanlaiton yhteydessä kuin leipoessa. Koti ja vanhempien opit on minun mielestäni elämän paras talouskoulu myös lapsille tulevaisuutta varten. 

Jos koet itse, että leipominen on haastavaa tai hankalaa, niin aloittele lasten kanssa leipominen vaikka blogini helpoista resepteistä, jotka on nimenomaan tarkoitettu lasten kanssa leivottaviksi tai niihin nopeisiin hetkiin, jolloin kaipaa nopeaa ja siististi valmistuvaa vierasvaraa. Kurkkaa siis blogin helpot leivonnaiset täältä. Olen myös kasannut lasten kanssa ”leipomisen ABC:n” blogiini. Se kannattaa lukaista täältä

*****

Julkaisin muutama vuosi sitten tänne blogiin haasteen lasten kanssa leipomisesta. Tänään ajattelin uusia tämän saman haasteen täällä blogissa. 

LEIVONTAHAASTE 

Leivo seuraavan viikon aikana lapsen tai lapsien kanssa. 

Lapsi voi olla oma tai vaikka kaverin lapsi. 

Itse koen lasten kanssa leipomisen tärkeäksi asiaksi, koska ottamalla lapset mukaan arjen asioihin, voimme opettaa heille perustaitoja. Nyt ei välitetä sotkusta, vaan nautitaan yhdessä tekemisestä ja yhteisestä ajasta! Kannattaa huomioida lasten kanssa leipoessa lapsen ikätaso. Koululainen voi tehdä jo pullataikinaa itsenäisesti, mutta pienemmälle lapselle voi pullataikinan tehdä jo valmiiksi. Näin ollen ei tarvitse käyttää aikaa odotteluun. Toki leivottava leivonnainen voi olla vaikka muffinssi, pikkuleipä, kakku, karjalanpiirakka tai joku muu herkullinen suolainen tai makea leivonnainen. Jos laitatte leivontakuvia sosiaaliseen mediaan, niin tägätkäähän minut @pullahiirenleivontanurkka niihin. Näen sitten mitä kaikkea te blogini lukijat olette leiponeet! 


*****


Jos sinun lähipiiristäsi löytyy innokkaita nuoria leivonnaisten koristelijoita, niin vielä ehtii ilmoittautua reilun viikon päästä olevalle leivonnaisten koristelukurssille. Kurssi järjestetään Helsingin Viikissä 14.10.2018 klo 11.30-13.30 ja se on tarkoitettu nimenomaan lapsille ja aikuisille. Hinta aikuinen-lapsi parille on 48 euroa. Lapsi voi olla omasi tai vaikka ystävä, kummmilapsi, sukulaislapsi tai vaikka lapsenlapsi. Lisää kurssista löydät täältä! Kurssille ei ole ikärajaa, vaan jokainen voi tekee oman ikätasonsa mukaisesti hienoja syötäviä koristeita vaikka tulevien juhlien juhlaleivonnaisiin. Kurssilla voi tehdä esimerkiksi halloween- tai isänpäiväkakkuun sopivat koristeet! 


Ilmoittaudu ja kysele tarvittaessa lisätietoja [email protected] tai p. 040-1242042 (vain puhelut)


Ihanan herkullista korvapuustipäivää! 

Kommentoi

  1. Susanna says:

    Hieno haaste. Oma lapsenlapseni on vielä niin pieni ettei vielä pääse leipomaan kanssani, mutta varmasti tulevaisuudessa leivotaan yhdessä.
    Kirjoittelin vähän samasta aiheesta keväällä vieraskynäpostauksen Korpinkiven tuvan blogiin
    https://maa-tuskat.blogspot.com/2018/02/juurella-leivottu.html
    Tähänkin voi tarttua jos joku innostuu juurella leipomisesta 🙂
    Toivottavasti on sallittua linkata blogi tähän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close