Mansikoilla koristeltu raparperikakku / strawberry rhubarb cake (no bake)

Mansikoilla koristeltu raparperikakku sopii erinomaisesti ensi viikon juhannusjuhliin. Tämä on helppo valmistaa, koska pohjana toimii kekseistä murskattu kaurapohja ja täyte saa makua sekä makeutta aikaisemmin keitetystä tummasta raparperihillosta. Tuoreet marjat kakun päällä viimeistelee kakun kesäjuhliin sopivaksi.

Raparperi ja mansikka ovat hyvä makupari mihin tahansa leivonnaiseen. Itse olen yhdistänyt todella monessa reseptissä nämä kaksi herkullista makua. Raparperi toimii myös sellaisenaan erilaisissa piirakoissa ja kakuissa, mutta tässä kakussa mansikka tuo maun lisäksi myös kauniin ja raikkaan ulkonäön kakulle. Reunan kermapursotuksia ei tarvitse makeuttaa, koska täytteessä on jo hillosta saatua makeutta. Kerma tasapainottaa ihanasti näitä makuyhdistelmiä. 

Kurkkaa täältä lisävinkkejä liivatelehtien käyttöön. Täältä löydät vinkit siihen, miten saat hyydyke- ja juustokakkujen reunoista tasaisen kauniit. Keksipohjissa käytän nykyään aika usein hieman ruokaöljyä voin joukossa, jolloin pohja on paremmin leikkaantuva myös jääkaappisäilytyksen jälkeen. Tuo öljy ei kuitenkaan maistu pohjassa, koska sen määrä on niin vähäinen.

 Tämän kakun valmistamiseen et tarvitse edes uunia. 

Kurkkaa alta resepti ja leivo tämä herkullinen kakku kesäjuhliin! 

Mansikoilla koristeltu raparperikakku

Pohja

165 g kaurakeksejä

50 g voita

1 rkl öljyä

Täyte

3 dl vispikermaa

3 liivatelehteä

175 g maustamatonta tuorejuustoa

noin 2 1/2 dl tummaa raparperihilloa

2 rkl vettä tai raparperimehua

Pursotukset

noin 1 dl vispikermaa

noin 250 g tuoreita mansikoita

Lisäksi 

öljyä 

tomusokeria

Murskaa keksit hienoksi muruksi, joko monitoimikoneen leikkuuteräisessä kulhossa tai pakastepussin sisällä esimerkiksi kaulimella kaulien. Sulata voi ja lisää sen joukkoon öljy. Sekoita rasvaseos keksimurskan joukkoon. 

Esivalmistele vuoka öljyämällä noin 20 cm irtopohjavuoan reuna sisäpuolelta ja ripottele hieman tomusokeri öljyn päälle. Pyöräytä reunusta sen verran, että tomusokeri levittyy koko reunukselle. Laita irtopohjavuoan reunus suoraan tarjoiluastialle ja painele keksimurska tasaiseksi kerrokseksi reunuksen sisäpuolelle. 

Valmista täyte vatkaamalla vispikerma vaahdoksi. Laita liivatelehdet likoon runsaaseen veteen noin viiden minuutin ajaksi. Notkista sillä aikaa toisessa kulhossa tuorejuusto vatkaamalla se sähkövatkaimella tasaiseksi. Lisää joukkoon raparperihillo ja vatkaa sekaisin. Kuumenna kaksi ruokalusikallista nestettä kiehuvaksi ja ota liivatelehdet pois likoamasta. Purista niistä vielä ylimääräinen vesi pois ja sulata liivatelehdet kuuman nesteen joukkoon. Sekoita liivateneste tasaiseksi ja kaada ohuena nauhana tuorejuustoseoksen joukkoon, koko ajan sekoittaen. Nostele lopuksi vielä kermavaahto tuorejuustoseoksen joukkoon ja kaada täyte pohjan päälle. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään vähintään muutaman tunnin ajaksi, mielellään yön yli. 

Irrota varovasti reunus kakun ympäriltä. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja nostele kermavaahto pursotusterällä varustettuun pursotuspussiin. Pilko mansikat puoliksi tai kapeammiksi siivuiksi. Pursota kermavaahdosta haluamasi kuvio kakun reunalle ja lado mansikat kakun päälle. 

Nyt kakku on valmis tarjoiltavaksi ja herkuteltavaksi. Säilytä kakku jääkaapissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close