Mustikkakääretorttu

Mustikkakääretorttu

Mustikkakääretortun täytteessä maistuu ihanasti viime kesän mustikat. Kääretorttu on nimittäin täytetty mustikkakermalla, joka valmistetaan vain kahdesta raaka-aineesta, kermasta ja mustikoista. Kääretorttu kokonaisuudessaan valmistetaan yksinkertaisista raaka-aineista ja se on todella nopea valmistaa.

Pohja paistuu uunissa reilussa kymmenessä minuutissa, jonka jälkeen sen voi kääriä valmiiksi leivinliinan sisään rullalle. Näin kääretortun kääriminen käy entistä helpommin myös täyttämisen jälkeen.

Koristele kääretorttu esimerkiksi mustikoilla ja kermavaahdolla, tai leikkaa suoraan leivoksiksi ja pursota kermavaahto annoksen päälle ja viimeistele marjoilla. Voit itse valita miten koristelet valmiin kokonaisen kääretortun tai yksittäiset leivokset. Jos käytät koristeluun pakastemustikoita (varsinkin kaupasta ostetut), niin tee niiden päälle kiille hyytelösokerista pakkauksen ohjeen mukaisesti. Näin mustikat pitävät paremmin muotonsa ja sulamisnesteet eivät valu yhtä helposti kuin ilman kiilleettä. Kesällä voit koristella mustikkakääretortun tuoreilla metsä- tai pensasmustikoilla.

Kurkkaa alta resepti, ja leivo tämä herkku jo vaikka tämän päivän juhlahetkeen!

Itsenäisyyspäivän leivonnainen

Mustikkakääretorttu

Kääretorttupohja
5 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja

Täyte
2 dl kermaa
200 g mustikoita
(tomusokeria)

Koristeluun
noin 3 dl vispikermaa
(tomusokeria)
noin 200 g mustikoita

Vatkaa kananmunat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Nostele taikina hyvin sekaisin ja kaada leivinpaperin päälle uunipellille tasaiseksi kerrokseksi. Paista kääretorttupohjaa 160 asteessa noin 12-15 minuutin ajan, tai kunnes pohja on kypsä.

Kumoa kääretorttupohja puhtaan leivinpaperin päälle (voit halutessasi ripotella leivinpaperin päälle hieman sokeria ennen kääretorttupohjan kumoamista) ja irrota pohjan leivinpaperi tässä vaiheessa. Voit halutessasi jättää leivinpaperin molemmin puolin pohjaa ja kääriä pohjan rullalle leivinliinan sisään.

Valmista täyte vatkaamalla kerma vaahdoksi. Jos käytät pakastemustikoita, niin sulata ne. Painele mustikat siivilän läpi niin, että saat poistettua mustikan kuoret. Kaada siivilöity mustikka kermavaahdon joukkoon ja nostele täyte tasaiseksi. Lisää halutessasi tomusokeria.

Avaa kääretorttupohja auki ja levitä jäähtyneen kääretorttupohjan päälle mustikkakerma tasaisesti. Rullaa kääretorttu napakalle rullalle leivinpaperin avulla ja nosta torttu hetkeksi jääkaappiin.

Vatkaa kuorrutteen vispikerma vaahdoksi. Lisää halutessasi kermavaahdon joukkoon hieman tomusokeria. Ota kääretorttu pois jääkaapista ja nosta tarjoiluastialle. Levitä hieman kermavaahtoa kääretortun päälle, jotta saat mustikat pysymään kääretortun päällä. Laita mustikoita koristeeksi keskelle kääretorttua. Pursota kääretortun reunat kermavaahdolla.

Vinkki! Jos käytät koristelussa pakastemustikoita, niin voit valmistaa niiden päälle kiilteen. Kuumenna mustikkamehu tai vesi (2 dl) kattilassa kiehuvaksi ja kaada joukkoon hyytelösokeri (1 dl). Sekoittele koko ajan ja kuumenna uudelleen kiehumispisteeseen. Jäähdytä kiillettä hetken aikaa, koko ajan sekoitellen. Lusikoi tai levitä kiille pullasudilla mustikoiden päälle.

Kääretorttu mustikasta
Mustikkakerma ja kääretorttu

Kurkkaa myös nämä herkulliset kääretorttuleivonnaiset:

Herkullinen mansikkakääretorttu
Perinteinen unelmatorttu
Suolainen kääretorttu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close