Pinkki lime-mansikkakakku ja Roosa nauha-keräys

Näin pinkin kakun myötä on hyvä muistuttaa, että tänään 11.10.2019 vietetään koko maan laajuista Roosa nauha-päivää. Olen jo vuosien ajan ottanut osaa Roosa nauha-keräykseen tiedottamalla päivästä täällä blogissa herkullisten reseptien kautta, ostamalla Roosa nauhan kaupasta sekä lahjoittamalla rahaa keräyksiin. Koen itse tämän aiheen erittäin tärkeäksi.  

Tänä vuonna Jinna Dr.Sugar-blogista ja Sari Sweet food o´mine-blogista kasasivat meidät ruoka- ja leivontabloggaajat yhteen ja perustivat virtuaalisen Roosa nauha-keräyslippaan. Tuon keräyksen löydät Roosa nauha-sivustolta. Tähän keräyslippaaseen voi myös teistä lukijoista jokainen käydä lahjoittamassa omavalintaisen keräyssumman Syöpäsäätiön keräykseen. 

Näillä keräysvaroilla tuetaan naisten syöpien tutkimusta sekä sairastuneille ja heidän läheisilleen tarjottavian neuvontapalveluita. (Lähde: roosanauha.fi)

Tällä kertaa pinkissä kakussa maistuu lime ja mansikka. Kakku on tehty tavallisesta poiketen turkkilaisesta jogurtista, tavallisimmin käytettävän tuorejuuston sijaan. Pohjana käytin gluteenittomia kola-keksejä, mutta voit käyttää kakun pohjassa esimerkiksi vaaleita murokeksejä tai muita vastaavia keksejä. 

Lime-mansikkajogurttikakku 

Pohja

200 g vaaleita keksejä 

35 g voita

2 rkl öljyä

Täyte

250 g mansikoita

3 dl vispikermaa

300 g turkkilaista jogurttia

1 dl tomusokeria

1 lime

4 liivatelehteä

Koristeluun

1 dl vispikermaa

2tl tomusokeria

(öljyä, tomusokeria)

Murskaa keksit pohjaa varten monitoimikoneen leikkuuterällisessä kulhossa tai pakastepussissa kaulimella päältä kaulien. Sulata voi ja lisää sen joukkoon öljy. Lisää rasvaseos keksimurskan joukkoon. Sekoita tasaiseksi. 

Öljyä kevyesti noin 18-20 cm irtopohjavuoan reunus ja ripottele päälle tomusokeria. Kopauta enimmät tomusokerit pois ja asettele reunus tarjoiluastialle. Painele keksimurska reunuksen sisään tasaiseksi kerrokseksi. 

Valmista täyte sulattamalla ja soseuttamalla mansikat. Siivilöi mansikkasose, niin saat mahdollisimman tasaisen värin kakkuun. 

Vatkaa vispikerma kevyeksi vaahdoksi. Vatkaa turkkilainen jogurtti sekä tomusokeri keskenään. Laita liivatelehdet likoon kylmään veteen noin viiden minuutin ajaksi. Purista limestä mehu ja kuumenna se kiehuvaksi. Nosta liivatelehdet vedestä ja purista niistä ylimääräinen vesi pois. Sulata liivatelehdet kiehuvan limemehun joukkoon sekoittaen. 

Kaada lime-liivateseos mansikkasoseen joukkoon sekoitellen ja lisää mansikkasose turkkilaisen jogurtin sekaan. Sekoita hyvin. Nostele lopuksi kermavaahto jogurttiseoksen joukkoon. Maistele täytettä ja lisää tarvittaessa tomusokeria joukkoon.

Kaada täyte pohjan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään neljän tunnin ajaksi, mielellään yön yli. 

Vatkaa koristelua varten vispikerma vaahdoksi ja lisää joukkoon tomusokeri. Ota irtopohjavuoan reunus pois kakun ympäriltä varovasti nostaen. Lusikoi kerma pursotuspussiin ja pursota kakun päälle. Koristele kakku haluamillasi koristeilla tai vaikka tuoreilla marjoilla ja limesiivuilla. 

Aikaisemmin julkaistut blogini roosat reseptit löydät täältä

Kommentoi

  1. Anne Hagman-Niilola says:

    Mielenkiintoinen kakku. Tuosta on tehtävä maidoton ja soijaton versio. Olisiko antaa vinkkejä?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Sekin varmaan onnistuu, käyttämällä kaurajogurttia ja kauravispiä. Kauravispi vaahtoutuu yleensä paljon suuremmaksi määräksi kuin kerma, joten sen määrää voi vähentää varmaan puoleen. Voin sijaan margariinia ja keksit ruokavalion mukaisesti. Näin pitäisi onnistua soijattomasti ja maidottomasti.

  2. Agnieszka Mikołajczyk says:

    tasty cake

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Thank you!

  3. Leivoskelija says:

    Ihanan näköinen! Pitää ehdottomasti kokeilla nyt ystävänpäiväksi. Jos tuo lime ei innosta niin voiko sen vain jättää pois vai pitääkö jotain muuta määrää sitten suurentaa/pienentää. Tai onko joku muu, vaikka ihan marjamehu, mitä siihen voisi tilalle laittaa?

    1. Oi, kiitos! Limen voi toki korvata, koska reseptissä liivatteet sulatetaan limen mehuun, sitä ei voi vaan jättää pois kokonaan. Näin ollen käyttäisin limen tilalla marjamehua 2-3 ruokalusikallista liivatteiden sulatukseen.

  4. Laura Linden says:

    Ihanan näköinen kakku! Miten jos ko. Kakun haluaa tehdä isompaan vuokaan (24cm), kuinka paljon raaka-aineita täytyy lisätä?

    1. Hei, Voit varmasti tehdä kakun myös tuolla reseptillä suurempaan vuokaan, mutta silloin kakusta tulee matalampi. Jos haluat tehdä korkeamman kakun suurempaan vuokaan, niin voit tehdä silloin reseptin puolitoista kertaisena.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close