Leivontaintoilua lasten kanssa – Mokkapalat
Tässä eräänä kauniina päivänä innostuimme lasten kanssa (taas kerran) leivontapuuhiin. Meillä taitaa tuo leivonta mennä kaiken muun puuhastelun ohi eli vaikka lapset askartelevatkin paljon, …
Tässä eräänä kauniina päivänä innostuimme lasten kanssa (taas kerran) leivontapuuhiin. Meillä taitaa tuo leivonta mennä kaiken muun puuhastelun ohi eli vaikka lapset askartelevatkin paljon, …
Näin koulujen kesäloman kunniaksi ja muutenkin aurinkoisien kesäpäivien herkuksi tein oman pihan raparperista ja pakasteesta löytyvistä mansikoista maukasta piirakkaa. Teimme eväsretken omalle pihalle. Mitä sitä …
Tämä piirakka on ollut pitkään suunnittelulistalla. Jotenkin näin kevään tullen se työntyi ajatuksiini uudestaan ja uudestaan. Niinpä päätin kokeilla piirakan valmistamista. Itsehän olen tunnustautunut jo …
Viime viikolla syysloman (ja tietysti kylään kutsuttujen vieraiden) kunniaksi päätti esikoispoika 9v. leipoa tarjottavaa. Banoffee oli kylään tulleen tädin yksi suosikkiherkku, joten sillä mentiin. Hyvin …
Tuo eilinen reseptipäivitys sai sekä facebook-ryhmässä, sähköpostissa että täällä blogissa säpinää aikaiseksi – mukava niin! Reseptiä kerkesi moni jo kokeilemaankin. Tein tuon aika pieneen vuokaan …
Omenatuoremehun teosta jää hävikiksi tuota kuivaa omenasilppua aika hyvin yli. Se ei kyllä mitään kauniin näköistä ole tummuessaan, mutta maultaan se on herkullista. Tällä kertaa …
Ja lisää herkkuja omenoista… Päätin tehdä omenoista vielä toisenlaista piirakkaa. Käytin pohjaan ja päällimuruksi tämän suosituksi tulleen marjapiirakan pohjaa. Täytteestä tuli ihanan mehukasta ja maukasta …
Saimme ihanilta lasten iso- sekä isoisovanhemmilta paljon omenia. Niitä on syöty ihan sellaisenaan, mutta pitihän niistä jotain leipoakin. Päätin kokeilla ensimmäiseksi keikauskakkua omenalla. Koska meillä …
Viime viikolla olimme kyläilemässä kummisetäni synttäreillä ja siellä oli mansikka-raparperipiirakkaa tarjolla. Koska kotiinlähtiessäni sain mukaani raparperin varsia, piti saman tapaista piirakkaa heti leipoa… Piirakasta tulikin …
Taas toteutetaan blogilukijan toive! Sain tuossa muutama päivä sitten eräältä lukijalta toiveen yhden kakun kommentteihin suklaakakusta, jonka sisältä valuu ”suklaasuoni”. Muutaman lisäkysymyksen jälkeen keksinminkälaisesta kakusta …
Päädyin leipomaan saksalaisen juustokakun, koska se on jäänyt omaan mieleeni oikein perinteisenä saksalaisena leivonnaisena. Lisäksi nuo juustokakut kuuluvat omiin suosikkeihini. Perinteinen saksalainen juustokakku valmistetaan monen …
Tämä jo pitkään kovassa suosiossa ollut marjapiirakka on jäänyt jo jonnekin blogin syövereihin. Kyllä tuo resepti täältä löytyy (moneen otteeseenkin), mutta itsellenikin se oli …
Tein tätä ihanaa marjapiirakkaa tällä kertaa makoisista tuoreista vadelmista! Tämä on ihan oma suosikkiani ja kyllä tästä on muutkin pitäneet. Olen tehnyt tätä useaan kertaan …
Muutamassa blogissa on ollut erilaisina versioina tämän tapaista raparperi-valkosuklaa tuorejuustotorttua. Itse tein taas kerran oman sovelluksen kaurislapsen alkuperäisreseptistä. Maistoin tuossa itse palasen ja vielä …