Kesän ihanat mansikkaherkut – 10 suosikkireseptiäni

Juuri tätä kirjoittaessani kuuntelen samalla uutisia. Siellä kerrotaan, että kotimaisten mansikoiden satokausi on käynnistynyt hienosti. Kohta marjaa on tarjolla runsaamminkin, kunhan vain kerääjiä ja mansikkapeltojen työntekijöitä on riittävästi mansikkatiloilla. Ihan uusi uutinen tämä ei toki ole, sillä kotimaisia mansikoita on saanut jo jonkin aikaa. 

Kasasinkin nyt kesän parhaimmat mansikkakakut ja mansikkaleivonnaiset tähän yhteen postaukseen. Löydät tästä postauksesta kymmenen minun mansikkaleivonnaissuosikkiani.  

Olisiko näistä alla olevista resepteistä jokin resepti sopiva teidänkin kesäjuhliin?

Helppo mansikkatäytekakku ilman liivatetta

Tämä herkullinen mansikkakakku on helppo valmistaa, eikä täytteen mansikkamousseen tarvita edes liivatetta. Näin ollen tämä on helppo täytekakkuresepti vaikka ensikertalaiselle. Kurkkaa resepti täältä ja leivo herkullinen mansikkakakku kesäjuhlien tarjoilupöytään!

Ihanan yksinkertainen mansikkajuustokakku ilman liivatetta

Tämä mansikkakakku oli yksi kesän suosituimmista mansikkakakuista blogissani pari vuotta sitten. Se on helppo valmistaa vaikka mökkiolosuhteissa, sillä tämän kakun valmistamiseen et tarvitse edes uunia, etkä liivatetta. Tämä kuvan kakkukin on tehty meidän mökillä.

Uunijuustokakku mansikoilla

Tämä uunijuustokakku herkullisilla tuoreilla mansikoilla maistuu herkuttelijoille. Tämä kakku on lisäksi gluteeniton. Suunnittelin kakun reseptin aikoinaan kaupallisessa yhteistyössä Finnamylin kanssa. Resepti on niin ihana ja kakku niin kaunis, että se oli pakko nostaa myös tähän listalle ihanana gluteenittomana kakkuna. Kurkkaa lisää reseptistä täältä.

Kesän herkullinen mansikkakääretorttu

Tämä mansikkakääretorttu on myös mökkiolosuhteissa leivottu kesäpäivän herkku. Silloin kun kotimaiset mansikat ovat parhaimmillaan, on aika leipoa ja herkutella näillä ihanuuksilla. Kurkkaa lisää reseptistä täältä.

Ihanat mansikkakuppikakut

Pitäähän tähän nyt yksi kuppikakkureseptikin löytää. Nämä ihanuudet ovat toistuneet jo aikaisemminkin blogin reseptilistauksissa. Näissä on ihanan mansikkatäyte ja herkullinen kermainen pursotus.

Pople-kakku

Poplekakku on tehty mansikkalikööriä sisältävästä mansikkatäytekerroksesta ja vaniljaisesta kerroksesta. Tämä sopii aikuiseen makuun ja aikuisten juhliin. Itse keitän aina alkoholia sisältävistä resepteistä alkoholit pois, jotta jokainen voi herkutella kakulla hyvillä mielin.

Mansikka-vaniljahyydykekakku

Tämä mansikka-vaniljakakku on tehty edellisen Pople-kakun innoittamana, mutta tällä kertaa täysin ilman alkoholia. Näin kakku soveltuu vaikka lastenjuhlien tarjoilupöytään. Mansikka ja vanilja ovat erinomainen makupari ja pohjan tumma kaakaopohja täydentää tätä yhdistelmää.

Laktoositon mansikka-valkosuklaakakku

Tämä laktoositon mansikka-valkosuklaakakku on valmistettu laktoosittomasta valkosuklaasta ja ihanista kotimaisista mansikoista. Reseptin yhteydestä löydät myös makutestin koskien laktoosittomia ja maidottomia valkosuklaita. Kurkkaa täältä lisää.

Mansikkainen marenkikakku

Marenkikakku on ihana gluteeniton herkku, joka sopii erinomaisesti kesäjuhlien juhlapöytään. Tähän voit käyttää itse keitettyä mansikkahilloa ja tuoreita kotimaisia mansikoita. Tämän kakun voit täyttää ja kasata vaikka juuri ennen tarjoilua, jolloin et tarvitse valmiille kakulle edes kylmäsäilytystilaa. Tämä marenkikakku on myös gluteeniton, joten se sopii gluteenittomaan ruokavalioon. Muista kuitenkin tarkistaa, että kaikki käyttämäsi raaka-aineet ovat täysin gluteenittomia! 

Suomen paras mansikkakakku

Suomen paras mansikkakakku-tittelin saanut kakku on pakko lisätä tähän postaukseen. Se on jo vuosia hyväksi todettu resepti, jolla valmistuu ihanan ilmava ja mansikalta maistuva kesäkakku. Tällä kakulla voitin aikoinaan Helsingin sanomien järjestämän mansikkakakkukilpailun.

Ihanaa mansikanmakuista kesää juuri sinulle! 

Nauttikaa kesästä ja herkullisista mansikkaherkuista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close