NYC ja Starbucks Reserve – kahvipaahtimo

Näin kansainvälisenä kahvipäivänä ajattelin vihdoin julkaista postauksen New Yorkin Starbucks Reserve-kahvipaahtimosta, johon ”törmäsin” ihan sattumalta viime New Yorkin reissulla. Tuo paikka oli avattu juuri ennen reissuamme, joten se suorastaan kiilteli uutuuttaan. Tavallisia Starbucks-kahviloita on NYCissä melkein joka kulmalla, mutta tämä oli jotain ihan muuta. 

Tämä postaus on sohvamatkailuun sopiva postaus, nyt kun reissaamaan ei pääse. Suosittelen ehdottomasti tätä yhtenä ilmaisena tutustumiskohteena, jos joskus tulevaisuudessa menet Manhattanille. Alla on muutama kuva paahtimosta ja sen useaan kerrokseen tehdystä kahvilasta. 

Starbucks Reserve-paahtimossa pääsee tutustumaan kahvipavun matkaan kahvipavusta juotavaksi juomaksi. Täällä valmistetaan myös monella eri tavalla kahvia, joten voit tilata kahvin juuri sellaisena kuin sinä haluat. Luulisin, että tuolta löytyy jokaiselle jotain. Ja nähtävää on paljon, vaikka ei kahvia joisikaan. Tarjolla on toki myös kahvilan mukaisesti paljon erilaisia herkkuvaihtoehtoja, suolaisia ja makeita. 

Starbucks Reserve sijaitsee hyvin kuuluisan ja suositun Meatpacking District-alueen vieressä, aivan Chealsea Market-(ostos)keskuksen vieressä, risteyksen toisella puolella. Meatpacking District- sekä Chelsea-alueet ovat alueinakin suositeltavia vierailukohteita. High Linen kävelyväylä loppuu (tai alkaa) aivan Meatpacking Districtin vierestä, joten sinne on helppo saapua vaikka rauhassa ”yläilmoissa” kävellen. Alueella sijaitsee useita ravintoloita, joissa pääsee nauttimaan herkullisia ruokia. Lisäksi alueelta löytyy paljon pieniä putiikkeja. Aikoinaan Gansevoort streetillä sijaitsi hyvin trendikäs sisään rakennettu street food-alue, jossa pääsi maistelemaan hyvin monipuolisesti Manhattanin katuruokaa, makeita herkkuja ja jäätelöitä unohtamatta. Nyt tuo Gansevoort Market on muuttanut aivan tämän Starbucks Reserven lähettyville.  

Myös tuo aikaisemmin mainitsemani Chelsea market-(ostos)keskus on oma nähtävyytensä. Siellä on paljon ravintoloita ja kahviloita sekä myös leipomo, jonka suurista lasi-ikkunoista pääsee seuraamaan esimerkiksi leivän valmistamista. Siellä on myös ihana Anthropologie-myymälä, jossa voi tehdä ihania löytöjä niin vaatepuolelta kuin kotiin ja keittiöönkin.

Starbucks Reserve (Meatpacking District)

 

Starbucks Reserve avattiin joulukuussa 2018 ja me vierailimme tuolla tammikuussa 2019. Näin ollen se todellakin oli aivan uusi siinä vaiheessa, kun me siellä kävimme. Oli todella mielenkiintoista seurata kahvin paahtamista ja saada siitä samalla taas hieman lisätietoja. Kahvin paahtaminen tapahtui siinä omien silmiemme edessä. Tuolla voisi hyvin istua pöydässä kahvia juomassa ja seurata samalla kahvin paahtamista. 

Mielenkiintoista tuon paahtimon lisäksi oli nuo erilaiset kahvin valmistamistavat. Tuo Starbucks Reserve oli jaettu moneen eri tyyppiseen alueeseen. Yksi alue oli enemmän sellainen perinteinen Starbucks-puoli, toinen alue oli take away-tyylinen. Toiselta puolelta kahvilaa (tai paahtimoa) löytyi tuollainen hieman ”hifistelevämpi” ja rauhallisempi puoli. Kahvin valmistaminen oli tällä hienommalla puolella kaukana siitä kahvinkeitosta, mitä useimmiten tavallisissa kodeissa tehdään. Se oli taidetta. Minä katselin haltioituneena baristojen tekemisiä ja olisin voinut olla varmasti koko päivän ihailemassa tuota taitoa ja taidetta. Kahvin valmistaminen sifonilla oli upea näytös.

 

 Instagramin kohokohtien puolelta löydät parikin kansiollista kuvia tuolta tammikuun 2019 NYCin reissusta ja myös videoita täältä Starbucks Reserve-käynnistä. Suosittelen käymään täällä kurkkaamassa, jos se vaan joskus on mahdollista.

New Yorkissa moni nähtävyys on maksullinen, ja maksaa vieläpä aika paljon. Minä olen käynyt New Yorkissa useita kertoja ja aina löydämme uusia kohteita ja myös uutta tekemistä. Välillä on kiva vain kävellä ja löytää sattumalta näitä ihan ilmaisia kohteita. Näin kävi tämänkin kahvipaahtimon kanssa. 

Tosiaan, kannattaa muistaa myös tuo aikaisemmin mainitsemani High Line-kävelyreitti (tai puisto), joka on valmistettu vanhan tavararautatien pohjalle, on myös todella ”must see”-juttu New Yorkissa. Sekin on aivan ilmainen nähtävyys! Tällä hetkellä toki tuollakin on koronarajoituksia, joten selvitä rajoitukset ennen kuin menet High Linelle.  

Tässä alla on vielä muutamia kuvia Meatpacking District-alueesta sekä tuosta High Line-puistosta.

Käy kurkkaamassa täältä vielä aikaisemmin tekemäni postaus tältä samaiselta New Yorkin reissulta! Siellä on kertomusta monista kivoista kahviloista ja leipomoista, joissa kävimme. 

Herkullista kansainvälistä kahvipäivää 1.10.2020!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close