Ruusuinen kerroskakku

Ruusuinen kerroskakku



Kakkuresepti

Pohja:

12 kananmunaa

360g sokeria

180g vehnäjauhoja

180g perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Mittaa kuivat aineet ja
sekoita ne keskenään. Siivilöi jauhot muutamassa erässä vaahtoon hyvin,
mutta varovasti sekoittaen. Jaa taikina kolmeen erikokoiseen voideltuun
vuokaan. Paista n. 160 asteessa n. 45 min. ajan. Kokeile kakun kypsyyttä
vielä puutikulla. Kumoa kakkupohjat ritilän päälle jäähtymään.

Täyte:

9 dl vispikermaa

n. 500g pakastemansikoita

2, 5 dl tomusokeria

3 rkl vaniljasokeria

8 liivatelehteä

n. 0,5 dl vettä

Laita liivatteet likoon runsaaseen kylmään veteen. Sulata mansikat ja
soseuta ne. Vatkaa kerma vaahdoksi tomusokerin ja vaniljasokerin kanssa.
Kuumenna tilkka vettä ja liota liivatteet siihen. Kaada liivatteet
ohuena nauhana mansikkasoseen sekaan. Nostele mansikkasoseen sekaan
vielä lopuksi kermavaahto ja sekoita tasaiseksi.

Kostutukseen appelsiinimehua

 

Leikkaa kakut kolmeen osaan. Laita ensimmäiset pohjat vuokiinsa
takaisin. Kostuta ja levitä täytettä. Nosta päälle keskimmäinen
pohjakerros, kostuta ja levitä loput täytteestä. Nosta vielä viimeinen
pohja täytteen päälle ja kostuta. Annan tekeytyä kaapissa mielellään
seuraavaan päivään.

Kakun koristelu

Sokerikreemi

300g suolatonta voita huoneenlämpöisenä

3 dl tomusokeria

2 rkl vaniljasokeria

3 rkl appelsiinimehua

Notkista pehmeä voi sähkövatkaimella. Lisää joukkoon tomusokeri ja
vaniljasokeri. Lisää vielä appelsiinimehu ja vatkaa kuohkeaksi
kreemiksi.

Levitä ohut kreemikerros kakkujen päälle. Nosta kakut jääkaappiin ja anna pinnan viilentyä jääkaapissa.

Marsipaania n. 1,2 kg


Kakun kokoaminen

Kauli keväisen vihreäksi värjätystä marsipaanista tarvittava määrä n.
2-3 mm paksuiseksi kakkua suuremmaksi levyksi. Nosta marsipaanilevy
sokericremellä kuorrutetun kakun päälle ja painele sekä siloittele
marsipaani kauniiksi, tasaiseksi kuorrutukseksi. Leikkaa ylimääräinen
marsipaani pois kakun ympäriltä n. 2 cm päästä kakusta. Painele reunaan
marsipaanityökalulla kauniit kuviot. Tee jokaiselle kakulle samalla
tavalla.

Tarvittaessa voit painaa kahden alimman kakun keskelle muutaman
tulikepin tai esim. juomapillin kannattelemaan ylempien kakkujen painoa.
Laita silloin myös kakkupahvit kahden ylemmän kakun pohjalle. 

Nosta kakut toistensa päälle kerroskakuksi.


Kakun koristeet

Tee ruusut sokerimassasta tai marsipaanista jo hyvissä ajoin etukäteen,
jotta ne kerkeävät kuivua ja pitävät näin kakussa muotonsa hyvin.
Ruusuja tehdessä voi osaan ruusuista työntää n. 5 cm pituisen spagetin
pätkän, jotta ruusun saa paremmin kiinnitettyä kakkuun haluttuun
asentoon. Asettele tehdyt ruusut sekä lehdet haluamallasi tavalla kakkua
koristamaan.





Työvälineet

Tässä kuvassa kakun kuorruttamiseen sekä koristeisiin käyttämäni työvälineet.



Tällä kertaa näin tarkat selostukset kakusta, koska osallistuin tällä Huhtikuun leivontahaasteeseen Leivontafoorumilla.
Haasteeseen piti osallistua kolmella kuvalla, joissa yhdessä on koko
kakku, toisessa jostain yksityiskohdasta kuva sekä koristeluun käytetyt
työvälineet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close