Syksyn vaniljainen pakkashillo ja syysillan lettukestit

YHTEISTYÖSSÄ SUOMEN SOKERI

Nyt olemme saaneet kokea tämän syksyn ensimmäiset jäähuurteiset aamut. Huomaa, että kesä on jäänyt taakse ja katse otetaan kohti syksyä ja tulevaa talvea. Ulos pitää pukeutua lämpimästi, eikä aurinkokaan enää riitä lämmittämään muuta kuin mielen. 

Mitä jos kääntäisit kuitenkin katseen taaksepäin ja ottaisit vielä palan nautintoa viime kesän makujen muodossa? Sain Dansukkerilta yhteistyön merkeissä hillosokerimaistiaisia. Hillosokerilla tai hillo-marmeladisokerilla olen aikaisemminkin keittänyt hillot niin kakkuja kuin muitakin leivonnaisia varten. Hillosokerissa kidesokerin kanssa yhdessä oleva pektiini (eli luonnon oma hyytelöimisaine) hyydyttää hillosta juuri sopivan paksuista. Innostuin kaivamaan pakasteesta kesällä poimittuja mansikoita ja valmistin tuoreen hillon lettuherkuttelua varten. Hillo valmistui todella nopeasti myös noista pakastemansikoista. Et siis ole myöhässä, vaikka et kesällä olisi hilloja keitellytkään. 

Ihan parhaan lettuhillon reseptin löydät tuosta hillosokeripaketin kyljestä. Tein itse paketin marjahilloreseptistä hieman pienemmän annoksen. Tällä ohjeella sain kerralla sopivan määrän yhtä käyttökertaa varten, syysillan lettukesteille tai kääretortun väliin. 

Vaniljainen mansikkahillo



500 g mansikoita

1 vaniljatanko

noin 1/2 dl vettä

250 g Dansukker hillosokeria

Sulata hieman pakastemansikoita ennen hillon valmistamista. Halkaise vaniljatanko pitkittäin ja kaavi vaniljan siemenet tangon sisältä esimerkiksi veitsellä. Mittaa kattilaan mansikat, vesi ja vaniljatanko sekä vaniljan siemenet. Kuumenna höyryäväksi ja lisää joukkoon hillosokeri. Keitä hiljalleen noin 10 minuutin ajan, välillä sekoitellen. Kuori vaahto hillon päältä ja poista vaniljatangon palat hillon joukosta. Voit survoa mansikoita kattilan reunaa vasten, jos et halua hillossa olevan kokonaisia mansikoita. Anna hillon jäähtyä hetken aikaa (noin 15-30 minuuttia) ennen purkittamista, jotta hillosta tulee tasaista. Jos haluat säilöä hillon pidemmäksi ajaksi, niin kuumenna puhtaat hillopurkit ennen purkittamista. Purkit kannattaa joko kiehauttaa vedessä tai kuumentaa uunissa noin 15 minuuttia 100-125 asteessa. Lisätietoja löydät täältä. Säilytä valmis hillo kylmässä. 

Vinkki! Erilaisia hillovariaatioita voi tehdä maustamalla hillon yrteillä, kaneli- tai vaniljatangolla, liköörillä/rommilla/konjakilla, inkiväärillä tai vaikka tähtianiksella. Näin saat tehtyä pienillä vivahteilla tunnelmaan sopivan variaation hillosta. 

Lisää vinkkejä hillon keittämiseen löydät täältä ja jos haluat tehdä vielä kauniit etiketit hillopurkkeihin, niin ne saat tulostettua täältä.

Herkkuletut

syysillan lettukesteille

2-3 dl maitoa

2 kananmunaa

2 dl vehnäjauhoja

2 rkl öljyä

ripaus suolaa

(voita paistamiseen)

Valmista lettutaikina sekoitamalla maito ja kananmunat keskenään. Lisää joukkoon vehnäjauhot, suola ja öljy. Sekoita lettutaikina tasaiseksi. Paista letut lettupannulla. Käytä paistamiseen voita. Valitse maitomäärä sen mukaan minkälaisia lettuja haluat valmistaa. Paksut letut valmistuvat pienemmällä maitomäärällä ja ohuemmat letut suuremmalla maitomäärällä. 

Herkuttele letut vaniljaisen mansikkahillon kanssa! 

Vinkki! Voit antaa lettutaikinan turvota hetken aikaa pöydällä ennen paistamista, mutta se ei ole pakollinen vaihe. Letut maistuvat myös ilman turvotamista. 


Yhteistyössä mukana

ja Suomen Sokeri

Kommentoi

  1. Nimetön says:

    Miksi se muuten on että lähes kaikissa lettu ja pannari ohjeissa neuvotaan turvottamaan ensin ? 🙂

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Minun tietoni on se, että varsinkin ennen vanhaan tuo on liittynyt jauhojen karkeusasteeseen. Nykyään vehnäjauhot ovat niin hienoa, että ne eivät edes kovasti turpoa, joten turvottamista ei välttämättä tarvita. Kuitenkin sen voi tehdä, koska tuo turvottaminen lisää lettutaikinan kuohkeutta. Tämän enempää tietoa ei minullakaan ole, eikä isovanhemmat ole ikävä kyllä kertomassa… Kotosalla on usein niin paljon herkkusuita jonossa, että turvottamiset jää väliin. Itse kyllä esimerkiksi muurinpohjaletut kyllä turvotan, mutta kesällä onkin aina paremmin aikaa 😉 Jos joku lukija osaa tarkemmin kertoa lettutaikinan historiasta, niin mielelläni kuulen asiasta lisää!

  2. Roosa says:

    Ihania kuvia jälleen kerran! Itse tehty hillo on kyllä namia! 🙂
    T: Serkusten suklaaunelma blogi

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos Roosa! Kyllä se vaan niin on, että oma hillo on sitä parasta 🙂 Kannattaa muistaa myös ne pakastimen antimet ja keitellä vaikka pienempiä annoksia hilloa kerralla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close