Vapun herkulliset rosetit

Vapun herkulliset rosetit

Vapun herkulliset rosetit maistuvat ehdottomasti juhlapöydässä tai vaikka piknik-retkellä. Rosetit ovat minulle itselleni tulleet tutuksi yläasteen kotitaloustunnilla. Siellä muistelen tehneeni rosetteja ensimmäisen kerran. Oman rosettirautani olen ostanut jo vuosia – jos en jopa kymmeniä vuosia – sitten. Usein en ole näitä tehnyt, mutta päätin kokeilla taas pitkästä aikaa, kun öljy oli muutenkin kuumana.

Rosetteja voi maustaa esimerkiksi vaniljalla tai sitruunalla. Voit toki käyttää myös omia suosikkimausteita (kardemumma, kaneli jne.) näiden maustamiseen, tai vaikka limen kuorta sitruunan sijaan. Rosetit ovat rapeita ja ne maistuvat parhaiten tietysti vappusiman kanssa. Rosetit viimeistellään siivilöimällä niiden päälle hieman tomusokeria.

Alta löydät helpon ja yksinkertaisen reseptin rosetteihin. Ainekset vain sekoitetaan keskenään ja pääset heti öljyn kuumennuttua paistamaan nämä herkut!

Rosetit ja tippaleivät vapuksi

Perinteiset Rosetit

1 dl vehnäjauhoja
1 dl maitoa
1 kananmuna (iso)
1 rkl sokeria
1 tl sitruunan kuorta raastettuna
ripaus suolaa
(tomusokeria)

Öljyä paistamiseen noin 1 litra

Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi. Muista pestä sitruuna hyvin ennen raastamista ja käytä mielellään luomu-merkittyä sitruunaa. Anna taikinan turvota sen aikaa, että öljy kuumenee kattilassa.

Kuumenna öljy noin 160-170 asteiseksi kattilassa. Kuumenna rosettirautaa kuumassa öljyssä hetken aikaa. Upota rosettirauta taikinaan, mutta älä niin paljon, että taikina pääsee rosettiraudan yläpuolelle. Nosta rauta varovasti pois taikinasta ja siirrä kuumaan öljyyn. Suosittelen pitämään rautaa koko ajan vaakatasossa. Paina rautaa hetken aikaa öljyn pinnan alle ja anna rosetin paistua. Nosta varovasti rauta ylös ja rosetin pitäisi irrota raudasta, kun se on kypsynyt hieman. Jos ei irtoa, niin voit auttaa hieman veitsellä, haarukalla tai muulla välineellä. Paista rosettia öljyssä hetki molemmin puolin, sen aikaa että rosetti on saanut kauniin värin.

Nosta valmis rosetti talouspaperin päälle valumaan. Näin saat valutettua helposti ylimääräiset öljyt pois.

Siivilöi rosettien päälle tomusokeria ennen tarjoilua!

Vinkki! On tärkeää, että rosettirauta on lämmennyt öljyssä ennen paistamista, jotta taikina tarttuu kunnolla rautaan kiinni.

Rosettien paistaminen
Öljyn paistolämpötila
Rosettien paistaminen vaihekuva
Öljyssä paistuvat rosetit
Tomusokeroidut rosetit
Vapun herkulliset reseptit
Perinteiset vappurosetit
perinteiset rosetit
Rosetit vapuksi

Katso myös nämä herkulliset reseptit:

Brunssin herkulliset mozzarellaleivät
Uunissa paistettavat minimunkit
Rapeat tippaleivät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close