Mokkamuffinssit Nougatkuorrutteella
Tämän reseptin idea lähti tuplanougat patuukoista. Mietin herkullista kuorrutetta ja koska kaapista löytyi sekä kermaa että Maraboun Doppel nougat-patukoita, kokeilin niistä muffinsseihin kuorrutetta. Tätä voisi …
Tämän reseptin idea lähti tuplanougat patuukoista. Mietin herkullista kuorrutetta ja koska kaapista löytyi sekä kermaa että Maraboun Doppel nougat-patukoita, kokeilin niistä muffinsseihin kuorrutetta. Tätä voisi …
Mansikan innoittamana päätin viime viikolla leipoa mansikkajuustokakkua. Mielessäni oli paljon punakampi väri täytteeseen, joten väriä olisin kaivannut enemmän. Maku oli kyllä mansikkainen :o) Itse olen …
Meillä vietettiin 9v. poikamme syntymäpäiviä sukulaisten ja ystävien kesken. Kamala sää, sairastelut ja juuri edellisenä päivänä olleet synttärijuhlat hieman verottivat vieraita, mutta mukavasti ihmisiä kuitenkin …
Ystävänpäivä on ihana herkuttelupäivä ja ystävien muistamisen päivä. Olen itse sitä mieltä, että on hyvä olla yksi päivä vuodessa, joka muistuttaa ystävien olemassa olosta, mutta …
Olen jo kahdesti tehnyt näitä sokeroituja mustikkamuffinsseja. Nyt vasta toisella kertaa kerkesin kuvatkin saamaan niistä. Nämä ovat ihanan pehmeitä ja kosteita, juuri sellaisia kuin tällaisten …
Tänään on varmasti monessa taloudessa vietetty Runebergin päivää nauttimalla Runebergintorttuja. Niin meilläkin :o) En tiedä, olenko jo aikaisemmin kertonut täällä blogissa Runebergin päivään liittyvän …
Eräänä päivänä esikoisen kotiutuessa koulusta oli pieni hetki ilman pikkusisarusten seuraa. Keksin, että poika voisi leipoa. Tällä kertaa hän halusinkin leipoa sitten ihan yksin eli …
| Cookie | Duration | Description |
|---|---|---|
| cookielawinfo-checbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
| cookielawinfo-checbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
| cookielawinfo-checbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
| cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
| cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
| viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |