Joulukalenteri – Luukku 16: Muffinssiainekset purkissa sekä jouluiset etiketit

Tänään Pullahiiren leivontanurkan joulukalenterissa on vinkki syötäviin lahjoihin. Tällä kertaa kyseessä on muffinssiainespurkki. Pakkaa ainekset purkkiin alla olevan ohjeen mukaisesti ja anna lahjaksi läheiselle. Näin ollen lahjansaajan on helppo leipoa herkulliset muffinssit vain kaatamalla purkin sisältö kulhoon ja lisäämällä kaksi kananmunaa, 2 dl maitoa sekä 3/4 dl öljyä ainesten joukkoon. Ainekset sekoitetaan hyvin ja jaetaan 12 muffinssivuokaan. Muffinssit paistetaan 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia. Näin muffinssit ovat valmiita herkuteltaviksi. Laitoin näihin piparkakkumaustetta, mantelia sekä valkosuklaata. Makuja voi vaihdella omien mieltymysten mukaan. 

Tässä on liitteenä vielä etiketit, joita voit käyttää, jos teet tuon alla olevan ohjeen mukaisesti. Nämä etiketit ovat vapaassa käytössä, mutta ei kaupalliseen käyttöön. Etiketit tekevät lahjaan viimeistellyn vaikutuksen. Toki näitä muffinsseja voi leipoa alla olevan ohjeen mukaisesti, vaikka ei lahjaksi tuota saisikaan. 

Piparkakku – Manteli – Valkosuklaa

Muffinssit

4 dl vehnäjauhoja

1 1/2 tl leivinjauhetta

3-5 tl piparkakkumaustetta

1 dl sokeria

1 dl ruokosokeria

100 g mantelirouhetta

1 1/2 dl valkosuklaata rouheena tai hippuina

Sekoita vehnäjauhot yhdessä leivinjauheen ja piparkakkumausteen kanssa. Laita suppilo noin litran vetoiseen purkkiin ja täytä purkki sen avulla. Näin vältyt siltä, että varsinkin vehnäjauho pöllyttää koko purkin sotkuiseksi. Lusikoi vehnäjauhoseos suppilon avulla purkin pohjalle. Laita seuraavaksi sokeri. Sokerin päälle ruokosokeri. Lusikoi lopuksi ilman suppiloa purkkiin mantelirouhe sekä valkosuklaa. Sulje purkki. 

Tulosta etiketit ja leikkaa ne irti. Tulostin nuo etiketit hieman tavallista paksummalle paperille, jolloin liimaamisen jäljet eivät näy etiketissä niin helposti. Levitä liimaa (minä käytin suihkeliimaa eli sprayliimaa) etikettiin ja paina lasipurkin kylkeen kiinni. Takapuolen etiketissä on mukana nuo paisto-ohjeet. Tämän lahjan kanssa voisi hyvin antaa vielä muffinssivuokia tai vaikka muffinssipellin kauniisti pakattuna. Muffinssit kannattaa aina paistaa muffinssipellin koloissa, jolloin ne kohoavat paiston aikana kauniisti ylöspäin, eivätkä leviä. 

Vinkki! Laita piparkakkumaustetta maun mukaan. Jos haluat voimakkaampaa makua, laita tuo suurempi määrä ja jos miedompaa makua, niin tuo 3 tl on varmasti sopiva. 

Vinkki! Voit tehdä suklaa-pähkinä keksejä vaihtamalla mantelit pähkinöiksi ja valkosuklaan maitosuklaahippuihin. Tällöin myös piparkakkumausteen voi jättää pois. Makuvaihtoehtoja on monia. 

Kaikki tähän mennessä avattujen kalenteriluukkujen sisältöihin pääset tutustumaan täällä

Jatkossa näille muffinsseille on tulossa myös koristeluideaa. Seuraile joulukalenterin luukkuja, jos haluat tehdä kuorrutetta tai koristelua näille muffinsseille. 

Tänään kannattaa muuten olla illalla telkkarin ääressä. Minunkin pitäisi vilahtaa Ylen Puoli seitsemän-ohjelmassa, kun toimittaja ja kuvaaja kävivät täällä meidän keittiössä harjoittelemassa piparkakkutalon kasaamista ja koristelua. Kurkkaa vinkit ohjelmasta tai ohjelman nettisivuilta

Kommentoi

  1. Minna Enqvist says:

    Tosi kiva idea!

  2. Heips
    Ajattelin tehdä näitä joululahjaksi tänä vuonna. Minkäs kokoinen purkki sulla tässä on…?

    1. Hei! Kiva juttu, jos kokeilet reseptiä! Tuossa ohjeen puolella kerrotaankin, että noin litran purkki on kyseessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close