Keksikupit – eli cookie shots

Keksikupit eli cookie shots

Keksikupit tai cookie shots, niin kuin englanniksi sanotaan. Nämä ovat hauskoja vaikka hiihtoloma-ajan leivontaan. Kekseistä voi tehdä joko ”juomalaseja” tai jäätelökuppeja. Minä tein neljä tuollaista ”juomalasia” ja loput sitten muffinssipellillä jälkiruokakipoiksi. Jälkiruokakippoja tuli yhteensä yksitoista kappaletta. Juomalaseihin tarvitset sitä varten suunnitellun silikonisen juomalasimuotin, mutta jäätelökupit voit tehdä tavallisessa muffinssipellissä. Valmiissa annoksessa koko jälkiruoka-annos on syötävää. Kulhon voi syödä jäätelön kanssa tai herkutella jäätelön syönnin jälkeen.

Minä täytin nuo korkeammat ”lasit” maidolla. Ensin sivelin ne sisältä ruby-suklaalla, mutta voit käyttää halutessasi ihan mitä suklaata tahansa. Sen jälkeen kaadoin maidon ja pursottelin hieman kermavaahtoa päälle. Nämä pitivät maidon hyvin sisällä ainakin noin tunnin ajan. Ei mitään merkkejä valumisesta, paitsi tuossa yhdessä – ylivuoto. Se johtuu siitä, että laitoin siihen maitoa liikaa… Näistähän voisi tarjoilla myös kaakaota – ainakin kylmänä.

Näihin keksikuppeihin voit käyttää erilaisia kaappiin jääneitä suklaita ja suklaahippuja. Minä käytin tässä keksitaikinassa maitosuklaata ja tummaa suklaata. Molemmat toimivat hyvin. Lisäksi myös valkosuklaa sopii näihin oikein hyvin.

Nuo jäätelökipot oli meidän makuraadin mieleen enemmän, koska jokainen voi valita haluamansa jäätelön ja koristella annokset haluamallaan tavalla kermavaahdolla, koristeilla ja kastikkeilla.

Keksikupit jäätelöllä ja kermavaahdolla

Keksikupit eli Cookie shots

225 g voita
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
7 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
150 g suklaata hippuina tai rouheena

Mittaa voi ja sokerit vatkauskulhoon. Mitatessasi fariinisokeria, paina se tiiviisti desilitramittaan. Vatkaa voi ja sokerit keskenään muutamien minuuttien ajan. Lisää joukkoon kananmunat yksi kerrallaan, voimakkaasti vatkaten.

Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää ne edellisten joukkoon. Sekoita lopuksi suklaahiput tai -rouhe joukkoon.

Silikonimuotilla: Työnnä taikina tiiviisti silikoniseen ”lasi”-leivontamuottiin. Tasaa pinta.

Paista keksilaseja 200 asteessa noin 20 minuuttia, tai kunnes keksilasit vaikuttavat kypsiltä. Paistoaikaan vaikuttaa paljolti uuni sekä paistossa käytettävä muotti.

Jäähdytä keksit ja laita sen jälkeen muotti pakastimeen. Kun keksikupit ovat jäätyneet, irrota ne muotista. Tässä meillä tarvittiin kyllä kaksi ihmistä tekemään tämä irrotus. Muotit olivat sen verran tiukkoja. Tasaa vielä nuo yli kohonneet pohjat leikaten varovasti veitsellä tasaiseksi.

Kun otat ”keksilasit” käyttöön, niin sulata hieman suklaata ja lusikoi sitä ”keksilasin” sisään. Levitä lusikalla koko sisäpinnalle ja halutessasi myös hieman reunoille. Voit upottaa reunan myös strösseleihin tai muihin sopiviin koristeisiin.

Muffinssipellillä: Jos käytät muffinssipeltiä, niin lusikoi sama määrä keksitaikinaa muffinssipellin koloihin, niin moneen koloon kuin taikinaa riittää. Painele taikina koloihin mahdollisimman tasaiseksi. Laita jokaisen keksipohjan päälle pieni leivinpaperi tai paperinen muffinssivuoka ja laita sen päälle painoksi esimerkiksi kuivia herneitä.

Paista 200 asteessa ensin noin kymmenen minuutin ajan painon kanssa. Poista sen jälkeen paino ja paperi. Jatka paistamista vielä noin viiden minuutin ajan, kunnes keksikipot näyttävät kypsiltä. Paistolämpötila ja -aika on viitteellinen, joten seuraa paistotulosta koko paistamisen ajan.

Anna kuppien jäähtyä ja irrota ne vuoasta. Kupit ovat heti käytettävissä.

keksikulhojen vaihekuva
Paistetut keksikulhot

Voit laittaa täytteeksi juomia, jäätelöä tai muuta jälkiruoaksi sopivaa, riippuen kulhon muodosta. Jos käytät nesteitä, niin suosittelen silloin sivelemään suklaata keksikulhojen/keksilasien sisäpintaan.

Vinkki! Suklaan rouhiminen ja paloittelu on helpompaa suklaan ollessa hieman huoneenlämpöä lämpimämpi (ei kuitenkaan liian pehmeä). Näin saat siistimpää suklaarouhetta aikaiseksi. Itse pidän suklaalevyä hetken esimerkiksi lämpimän uunin lähettyvillä, jolloin pienen pientä ”suklaasilppua” ei tule silloin niin paljon kuin viileämpää suklaata rouhiessa.

Jäätelöannos syötäväkuppi
Herkullinen keksistä tehty kuppi
keksistä tehdyt jälkiruokakipot
Keksishotit maidolla ja kermavaahdolla cookie shots with whipped cream
Cookie shots with ice cream
Lähikuva maidolla täytetystä keksishotista

Kommentoi

  1. Pirjo says:

    Siis ”painele taikina tiiviisti muottiin”? Miten syntyy kuppi,kovertamalla? Muffinssi-ohje selkeä,ymmärrettävä,mutta se lasi..

    1. Hei, Kiitokset kysymyksestäsi! Kuten tekstissä mainitaan ja vaihekuvissakin vilahtaa, niin ”laseja” varten tarvitaan tuollainen silikoninen ”lasimuotti”, joka muodostaa tuon lasin mallin. Sitä ei tarvitse mitenkään kovertaa. Kupit syntyvät muffinssipellillä ja ”lasit” tuota muottia käyttämällä. Koska silikonisia muotteja ei monesta kodista varmaankaan löydy (niitä on kyllä Suomessa ollut paljon myynnissä eri kaupoissa lähinnä jäästä tehtyjen shottilasien valmistukseen), niin tuo muffinssipellillä tehdyt keksikupit ovat ehkä käytännöllisempi monelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close