Sirtuunainen kermajäätelö / Lemon curd Ice cream


Näin juuri ennen aurinkoista viikonloppua (säätiedotuksen mukaan) on hyvä päivittää blogiin kesäinen herkku, jonka voi hyvin tehdä vaikka tänään valmiiksi seuraavan päivän kesävieraita varten. Jostain taas kerran syntyi idea yhdistää sitruunajäätelöä varten lemon curd eli sitruunatahna ja kerma. Niinpä niistä syntyi ihanan pehmeä ja makoisa sitruunainen kermajäätelö. Tämä on makea, mutta myös raikas ja erittäin helppo toteuttaa. Ainakin juuri omaan makuuni sopiva. Tähän voisi hyvin lisäillä keksimurua tai vaikka kakkupohjaa sattumina sekaan.




Sitruunainen kermajäätelö

Lemon curd ice cream


1 sitruunan mehu ja kuoriraaste

4 keltuaista

1 1/2 dl sokeria

50 g voita


5 dl kermaa

3 rkl erikoishienoa sokeria


Pese sitruuna hyvin. Raasta kuori hienoksi raasteeksi ja purista lopuksi sitruunasta vielä mehu. Laita sitruunan mehu ja kuoriraaste teflon kattilaan. Laita sekaan keltuaiset ja sokeri. Kuumenna seosta hiljalleen koko ajan sekoittaen, kunnes seos paksuuntuu. Ota kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon kylmä, paloiteltu voi. Sekoittele niin kauan, että voi sulaa joukkoon. Nosta jääkaappiin jäähtymään.


Vatkaa kerma sokerin kanssa löysäksi vaahdoksi. Lisää lemon curd joukkoon. Nostele nuolijalla massa sekaisin. Kaada massa pakastuksen kestävään astiaan ja nosta pakastimeen ainakin noin viiden tunnin ajaksi. Pitkällä pakastuksella jäätelöstä tulee kovaa, joten ota jäätelö hyvissä ajoin huoneenlämpöön, niin saat siitä kauniita palloja jäätelökauhalla.


Vinkki! Voit hyvin jättää pienen määrän lemon curdia lisättäväksi raidoiksi jäätelömassaan juuri ennen pakastamista. 


Vinkki! Kannattaa muistaa, että oman pakastimen teho vaikuttaa jäätelömassan jäätymiseen. Pakastamisaika on vain viitteellinen.



Tämän reseptin myötä toivotan aurinkoista ja lämmintä viikonloppua teille kaikille blogini lukijoille! Nautitaan vielä kesästä ja lämpimistä keleistä, vaikka monella onkin jo kesälomat ohitse ja arki alkanut! Viikonloppuna voi kuitenkin rentoutua ja vaikka hieman herkutellakin 🙂


Kommentoi

  1. Nimetön says:

    Kuinka paljon reseptiin tulee lemon curdia?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      En nyt tarkalleen mitannut paljonko tuosta itse tehdystä tuota curdia tulee. Luulisin, että noin 2- 2 1/2 dl.

  2. Anna says:

    Mistä nuo jäätelökupit ovat?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Nuo kulhot on ostettu reissusta ulkomailta.

  3. Elli says:

    Herkulisennäköistä! Mistä noin sievi jäätlökippoja saa?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiitos! Tuossa juuri vastailin edelliseen, että nuo on ostettu ulkomaan matkalta.

  4. Laura2 says:

    Oijoi, kuulostaa todella hyvältä ja yksinkertaiselta reseptiltä! Tuohonhan voisi varmaankin kokeilla kaupan valmista lemon curdia (jollei itse tehty ole sitten paljon parempaa). Oi, ja lime curd varmaan sopisi myös hyvin!

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Jos haluaa oikaista, niin voi varmasti käyttää myös valmista lemon tai lime curdia. Ja varmaan minkä makuista curdia vaan tahtoo.

  5. Nimetön says:

    Ihana ohje. Tämän voi tehdä myös soijakermasta kun kermaa ei keitetä. Saan täysin maidottomana, mahtavaa!
    T Eija RK

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Oletko jo kokeillut reseptiä soijakerjmasta? Tule ihmeessä kertomaan, jos innostut kokeilemaan! Mukava kuulla variaatioita ja varsinkin sellaisia variaatioita, jotka sopivat erityisruokavalioille!

  6. Nimetön says:

    Juu, kokeilin 🙂 Massa oli hyvän makuinen ennen pakkaseen menoa 🙂 illalla saa tietää mille jäätelö maisuu. Mut Lemon curdesta tuli aikasta tiukkaa tuolla ohjeella. Tosin munat oli aika suuria, olis varmaan 3 riittänut .-)
    T. Eija RK

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Mukava kuulla. Toki tuohon curdiin olisi voinut laittaa tarkemmin tuon käytetyn nesteen määrän, koska onhan noissa sitruunoissakin kokoeroja. Hyvä että maistui 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close