Rieskarullat lohella, avokadolla ja piparjuuri tuorejuustolla

Nämä rieskarullat ovat mitä parhaimpia eväsherkkuja ja sopivat myös juhlien kahvipöytään tarjottavaksi, pieniksi annospaloiksi leikattuina. Sain pyynnön valmistaa Valion tuorejuustoista piknikevästä. Rieskarullat ovat juuri sopivia herkkuja evääksi, mutta toisaalta niitä ei kannata unohtaa juhlapöydästäkään. Tämä on vielä ihan hyvä vinkki vaikka huomisen valmistujaisjuhliin, kun näiden valmistaminen on nopeaa ja lopputulos maistuva. 

Rieskarullissa makua tuovat kylmäsavulohi ja tilli sekä sopivasti näin Violan nimipäivänä  Valion Viola-piparjuuri tuorejuusto. Ihanaa kermaisuutta ja täyteläisyyttä tuo tuorejuuston lisäksi avokado. Tuo Valion Viola piparjuuri tuorejuusto on mukava makupari kalalle, mutta sopii myös ihan sellaisenaankin vaikka voileivän päälle. Näin kesäaikaan tuo 100 g pikkupaketti on vieläpä sopiva koko ottaa mukaan retkelle, mökille tai vaikka veneeseen, joissa säilytystiloja ei ole ylimääräiselle tavaralle. Pienissä paketeissa löytyy makuina mustavalkosipuli, kevätsipuli, chili ja käyttäni piparjuuri. Kaikki Viola tuorejuustot ovat laktoosittomia. Laktoosittomuuden lisäksi Valion Viola-tuorejuustot ovat täysin kotimaisia, suomalaisesta lehmästä lypsetystä maidosta tehtyjä ja Joensuussa valmistettuja.





Rieskarullat 

kahvipöytään tai retkievääksi

3 rullarieskaa

Täyte

100 g Valio Viola piparjuuri tuorejuustoa

300 g kylmäsavulohta

1 avocado

2 tl sitruunamehua

tilliä

valkopippuria

suolaa

Halkaise avokado ja poista kivi keskeltä. Irrota lusikalla avokadon sisällys irti kuoresta ja laita avokado leikkuu laudalle. Leikkaa pieneksi kuutioksi. Nosta kulhoon ja purista päälle sitruunamehua ja ripottele hieman suolaa, sekoita. 

Ota rullarieskat alustan päälle ja voitele ne piparjuuri tuorejuustolla. Levitä päälle kylmäsavulohta ja tuoretta tilliä. Ripottele tillin päälle valkopippuria. Lusikoi avokado toiselle pitkälle sivulle ja rullaa rieska tiukasti. Kääri rieskarulla joko kääreeseen ja leikkaa kahteen osaan picnic-evääksi tai laita cocktailtikkuja rieskarullaan ja leikkaa sopiviksi annospaloiksi kahvipöytään. 

Vinkki! Yhdestä rullasta tulee joko kaksi piknikannosta tai 7-8 kahvipöydän suolaista palaa. 

Muissa blogeissa valmistettuja Valion Viola tuorejuustoreseptejä löydät täältä

Osallistumalla piknikkuvalla Valion Instagram- ja Facebook-kilpailuun, voit voittaa 100 euron lahjakortin piknikeväitä varten. Lataa siis piknik-kuva ja käytä tunnistetta #violaretki. 

Yhteistyössä 

Valio

ja 

Kommentoi

  1. Sannuli says:

    Nämä näyttävät herkullisilta ja voisin itsekin syödä tuota kylmäsavulohta kun yleensä en raa'asta kalasta välitä.
    Mutta olisiko vinkkiä gluteenittomasta rullasta?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Kiva kuulla, että kuvat saivat innostumaan näistä! Gluteenitonta rieskarullaa minulla ei ole nyt mielessä, mutta ilmoittelen jos sellaisesta kuulen vihiä 🙂

  2. Nimetön says:

    Mitä rieskaa käytit?

    1. Pullahiiri/Taru says:

      Käytin ihan tuota rullarieskaa, joka taitaa olla Fazerin. Ne ovat tuollaisiasuorakaiteen muotoisia, joten ovat helppoja täyttää ja käyttää 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close