Vegaaninen voileipäkakku

Vegaaninen voileipäkakku

Vegaaninen voileipäkakku valmistuu ihan yhtä helposti kuin mikä tahansa muukin voileipäkakku. Tällä kertaa täyte on valmistettu vegaanisesta vispistä sekä vegaanisesta tuorejuuston kaltaisesta levitteestä. Makuina on kreikkalaistyyppisen tsatsikin tapaan kurkkua, valkosipulia ja lisäksi murustettua fetajuuston kaltaista vegaanista valmistetta.

Vegaanisia vispejä kannattaa maistella jo hyvissä ajoin, jotta tietää mikä on omaan makuun sopivin. Suolaisia leivonnaisia valmistaessa kannattaa huomioida vegaanisen vispin makeus. Moni vegaaninen vispi on nimittäin valmiiksi makeutettua, mutta myös suolaiseen käyttöön sopivia vispejä löytyy vegaanisten vispien valikoimasta.

Tällä kertaa halusin tehdä tästä voileipäkakusta helposti valmistettavan, joten tein vain yhden täytteen ja kääräisin voileipäkakun kivasti rullalle kääretortun tapaan. Leipiä ladottaessa kannattaa huomioida, ettei leipien saumakohdat osu aina samaan kohtaan. Näin rulla pysyy paremmin kasassa ja leikkaaminenkin on ehkä hieman helpompaa. Olen aikaisemminkin tehnyt näitä rullavoileipäkakkuja eri mauilla, mutta nyt ensimmäistä kertaa vegaanisena.

voileipäkakku vegaanisesti

Vegaaninen voileipäkakku kreikkalaiseen tyyliin
(noin 10 palaa)

Leipä
14 siivua (vegaanista) ruispaahtoleipää

Täyte
150 g kurkkua
1 pieni valkosipulinkynsi
(suolaa)
2 1/2 dl vegaanista vispiä
255 g vegaanista tuorejuuston kaltaista levitettä
1/3 tl ruohittua mustapippuria
100 g vegaanista fetajuuston kaltaista valmistetta

Kostutus
noin 1 1/2 dl kivennäisvettä tai sitruunavettä

Koristeluun
kurkkua, syötäviä kukkia, yrttejä, salaattia, versoja


Leikkaa leipäveitsellä leipäsiivuista reunat.

Valmista täyte raastamalla kurkku ja valkosipuli hienoksi raasteeksi. Ripottele niiden joukkoon hyppysellinen suolaa ja sekoita. Lusikoi raasteet siivilään ja painele lusikalla, jotta saat nesteen valumaan mahdollisimman hyvin pois.

Vatkaa vispi vaahdoksi kulhossa ja lisää joukkoon vegaaninen levite. Vatkaa hyvin sekaisin, jotta saat paksun vaahdon. Jos levite on jo paketissa kovin jämäkkää, notkista se ensin vatkaamalla. Näin saat mahdollisimman tasaisen täytteen. Ota vaahdosta noin 2 1/2 dl erilleen kakun koristelua varten. Siirrä se jääkaappiin.

Sekoita kulhossa olevan vaahdon joukkoon kurkkuraaste ja rouhi joukkoon myös mustapippuri. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

Lado leivät leivinpaperin päälle isoksi levyksi (noin 3 1/2 x 4 palaa), niin ettei joka rivin saumakohta tule samaan kohtaan. Kostuta leivät pullasutia apuna käyttäen joko kivennäisvedellä tai sitruunavedellä.

Levitä täyte tasaiseksi kerrokseksi leipien päälle. Murskaa päälle vegaaninen fetajuuston kaltainen valmiste.

Kääri voileipäkakku mahdollisimman tiukalle rullalle leivinpaperin sisään. Voit vielä pyöräyttää folion rullan ympärille, jotta se pysyy hyvin muodossa. Anna maustua vähintään parin tunnin ajan jääkaapissa.

Avaa rulla ja siirrä voileipäkakku varovasti tarjoiluastialle. Sekoita erilleen otetun vaahdon joukkoon hieman suolaa. Levitä vaahto voileipäkakkurullan päälle. Koristele voileipäkakku juustohöylällä leikatuilla kurkkusiivuilla, jotka kääritään rullaksi ja leikataan keskeltä kahteen osaan, sekä tuoreilla yrteillä ja syötävillä kukilla. Myös erilaiset salaatit ja versot sopisivat koristeluun erinomaisesti.

Leipä vegaaniseen voileipäkakkuun
Vegaanisen voileipäkakun täyte
vegaaninen fetatäyte
Vegaaninen kuorrute voileipäkakkuun

VINKKI! Kuten aikaisemmin mainitsin, niin useat vegaaniset vaahdot ovat valmiiksi makean makuisia. Kaupan kylmäkaapeista löytyy ainakin Oatlyn iMat Visp, joka soveltuu hyvin myös suolaiseen leivontaan. Vegaanisista levitteistä kokeilin sekä Sheese-levitettä että Violifen Creamy-levitettä. Sheese oli hieman pehmeämpää ja helposti täytteen joukkoon sekoittuvaa, Creamy oli taas jämäkämpää ja se onkin hyvä notkistaa erikseen ennen vaahdon joukkoon lisäämistä.

VINKKI! Voit tarvittaessa notkistaa päälle tulevan vaahdon vatkaamalla sen vatkaimella ennen sen levittämistä voileipäkakun päälle.

VINKKI! Voit muuten kuivattaa leivistä leikatut reunat ja jauhaa ne korppujauhoksi.

Voileipäkakku rulla vegaanisella täytteellä
voileipäkakku vegaanisesti

Katso myös nämä herkulliset vegaaniset reseptit:

Vegaaniset kaakaopallot
Juhlapöydän vegaaninen suklaakakku
Vegaaninen ”juustokakku”

Kommentoi

  1. Elina says:

    Näyttää herkulliselta. Mitä vegaanista fetajuuston kaltaista valmistetta käytit? Niissä on paljon eroja.

    1. Varmasti on makuasia mitä käyttää. Minä käytin Violifen Greek White-tuotetta tässä reseptissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close