Minttusuklaajuustokakku

Minttusuklaajuustokakku

Minttusuklaajuustokakku on yksi oma suosikkini. Kaiken lisäksi tämä kakku on aika helppo valmistaa. Tähän ei tarvita liivatetta hyydyttämään, vaan suklaa pitää kakun hienosti kasassa. Minttuinen maku tulee tällä kertaa minttukaakaojuomajauheesta.

Kakussa on keksipohja, jonka valmistin vaniljatäytteisistä kaakaokekseistä (esimerkiksi Domino). Tein pohjasta hieman tavallista paksumman, jotta sain hieman tavallista enemmän keksinmakua kakkuun. Jos haluat ohuemman keksipohjan, niin pienennä silloin pohjan ohjetta.

Mittusuklaatäyte on ihanan täyteläistä. Minttusuklaan maku tulee hyvin täytteestä ja kuorrutteesta esille. Täytteeseen tulee sekä leivontaan tarkoitettua tummaa kaakaojauhetta että tuota valmiiksi makeutettua minttukaakaojuomajauhetta. Suklaana käytin ihan tavallista maitosuklaata.

Kuorrutteen pursotin tällä kertaa koripunostyllalla eli pursotusterällä, jonka jälki tuollaista leveää raitaa. Voit halutessasi unohtaa pursotukset ja vain levittää kuorrutteen kakun päälle. Minulla meni näihin pieniin pursotuksiin vain noin puolet kuorrutteesta, mutta lusikoimalla kuorrutteen kakun päälle menekki on varmasti tuon ohjeen verran.

Kurkkaa alta helpon juustokakun resepti ja valmista kakku juhlaan kuin juhlaan.

Pala juustokakkua

Minttusuklaajuustokakku (noin 6-8 hlölle)

Pohja
280 g vaniljatäytekeksejä
50 g voita
2 rkl ruokaöljyä

Täyte
200 g maitosuklaata
3 dl vispikerma
175 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl minttukaakaojuomajauhetta
1/4 dl kaakaojauhetta (tummaa)
noin 3 rkl tomusokeria

Päälle
2 dl vispikermaa
1 rkl kaakaojauhetta (tumma)
1 rkl minttukaakaojuomajauhetta
noin 1 rkl tomusokeria

(öljyä ja tomusokeria vuoan esivalmisteluun / syötäviä kukkia ja suklaarakeita koristeluun)

Murskaa keksit monitoimikoneen leikkuuterällä varustetussa kulhossa, tai laita keksit pakastepussiin ja murskaa ne käsin tai kaulimella hienoksi muruksi täytteineen.

Sulata voi ja lisää voisulan joukkoon öljy. Sekoita ainekset keskenään.

Öljyä noin 18 cm irtopohjavuoan reunus kevyesti öljyllä ja ripottele päälle hieman tomusokeria. Nosta reunus tarjoiluastialle. Kaada keksimurska reunan sisään ja painele kevyesti tasaiseksi pohjakerrokseksi.

Valmista täyte sulattamalla suklaa. Vatkaa seuraavaksi kerma vaahdoksi. Notkista toisessa kulhossa huoneenlämpöinen tuorejuusto yhdessä minttukaakaojuomajauheen, kaakaojauheen sekä tomusokerin kanssa. Lisää joukkoon sulatettu ja hieman jäähtynyt suklaa. Vatkaa hyvin ja sekoita lopuksi kermavaahto joukkoon parissa erässä. Maista ja täytä tarvittaessa tomusokeria.

Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Nosta kakku jääkaappiin vähintään parin tunnin ajaksi, mielellään yön yli.

Valmista kuorrute mittaamalla kaikki kuorrutteen ainekset kulhoon. Vatkaa vaahdoksi. Maista täytettä ja lisää tarvittaessa tomusokeria.

Ota vuoka varovasti pois kakun ympäriltä. Voit sipaista kakun reunan vielä lämpimässä vedessä lämmitetyllä veitsellä. Pursota tai lusikoi kuorrute haluamallasi tavalla kakun päälle. Koristele vielä esimerkiksi syötävillä kukilla ja suklaarakeilla.

Vinkki! Jos lisäät suklaan kylmän tuorejuuston joukkoon, seos jähmettyy liian nopeasti. Voit lämmittää tuorejuustoa hetken vaikka mikrossa, jotta se on huoneenlämpöistä. Jos seos jähmettyy liikaa ennen kermavaahdon lisäämistä, niin voit lämmittää täytettä vielä ennen kermavaahdon lisäämistä hetken.

Helppo suklaajuustokakku
Pieni suklaajuustokakku
Herkullinen minttisuklaajuustokakku
Pala minttujuustokakkua
Brunssi ja suklaajuustokakku

Katso myös nämä herkulliset hyydykekakkureseptit:

Superhelppo sitruunajuustokakku
Mango-passionjuustokakku
Vegaaninen hyydykekakku

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close