Helpot munkkipossut

helpot ja herkulliset munkkipossut

Helpot munkkipossut ovat herkullisia vappumunkkeja. Aina vappumunkin ei tarvitse olla pyöreä. Olen aikaisemminkin tehnyt munkkipossuja, jotka täytettiin hillolla jo ennen paistamista. Nämä munkkipossut kuitenkin muotoillaan ja paistetaan. Hillo täyte laitetaan vasta viimeiseksi.

Näppärästi valmistuvat munkkipossut voit paistaa joko kattilassa tai vaikka friteerauskeittimessä. Molemmat käyvät tähän oikein hyvin. Nämä herkulliset munkkipossut ovat muotonsa puolesta mukavia syödä. Lisäksi tein näistä sen verran pieniä, että niitä voi herkutella vaikka useamman päivän aikana.

Koska munkkikausi on nyt parhaimmillaan, niin pääset vaikka jo heti tänään leipomaan. Voit myös pakastaa munkit ennen sokerointia ja sokeroida ne vasta sulattamisen jälkeen.

Helpot munkkipossut

Helpot munkkipossut

1 annos briossimunkkitaikinaa
(lisäsin taikinaan hieman kardemummaa)

Täyte
noin 300 g hilloa tai marmeladia

Sokerointiin
erikoishienoa sokeria

Valmista munkkitaikina ohjeen mukaan.

Kauli ensin noin puolet taikinasta levyksi ja leikkaa reunat mahdollisimman suoriksi. Leikkaa sen jälkeen levy haluamasi kokoisiksi suorakaiteen muotoisiksi paloiksi (noin 5 cm x 7 cm). Venytä hieman jokaisesta palasta kulmia ja muotoile kulmat sormien välissä. Tee loppu taikina samalla tapaa. Anna munkkipossujen kohota noin 15-30 minuutin ajan.

Kuumenna öljy noin 160-180 asteiseksi ja paista munkkipossuja parin minuutin ajan per puoli.

Nosta munkit paistamisen jälkeen hetkeksi valumaan talouspaperin päälle.

Täytä munkit hillolla tai marmeladilla (käytä sileää hilloa tai marmeladia). Laita pursotuspussiin täyttöterä ja lusikoi hillo tai marmeladi pursotuspussiin. Työnnä täyttöterä munkkipossuun ja purista täytettä munkkipossun sisään.

Kierittele munkkipossut vielä erikoishienossa sokerissa ja tarjoile heti lämpimänä tai hieman myöhemmin jäähtyneenä.

Erikoishieno sokeri on hyvä munkkien sokerointiin, koska se on hyvin hienokiteistä ja se antaa kauniin pinnan ja mukavan suutuntuman. Monesti tavallinen hienosokeri on sen verran suurikiteistä, että se tuntuu syödessä jopa liian ”rapealta”.

Vinkki! Sanoisin, että tästä taikinasta tulee noin 30 munkkipossua, hieman koosta riippuen.

Munkkipossot resepti
Herkulliset munkkipossut
Täytetyt munkkipossut

Kurkkaa myös nämä vappuherkut:

Itsetehdyt tippaleivät
Churro-leivokset
Täytetty nyhtöleipä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Close
Pullahiiri © Copyright 2020. All rights reserved.
Close