Sima valmiiksi vappua varten – Top 4-simamaut
Sima on kyllä sellainen vappujuoma, että ilman sitä ei oikein pääse edes vapputunnelmaan. Minun mielestäni siman ei tarvitse olla juuri perinteinen ruskea juoma, vaan haluan …
Herkullisia reseptejä vuodesta 2006
Sima on kyllä sellainen vappujuoma, että ilman sitä ei oikein pääse edes vapputunnelmaan. Minun mielestäni siman ei tarvitse olla juuri perinteinen ruskea juoma, vaan haluan …
Vapun helpot uunidonitsit valmistuvat nimensä mukaisesti helposti uunissa. Taikina vaan sekoitetaan keskenään ja paistetaan donitsipellillä kypsiksi. Käytin tällä kertaa makuna sitruunaa, jota löytyykin sekä taikinasta …
Dalgona-kahvi on kahvijuoma, joka valmistetaan vatkaamalla sama määrä pikakahvia, vettä ja sokeria vaahdoksi. Kahvivaahto kasataan juomaksi yhdessä kylmän tai kuuman maidon kanssa. Minä käytän enimmäkseen …
Kevään pieni mangokakku on sopiva herkku yhden henkilön herkkuhetkeen tai pieneen makeannälkään. Tämän minikakun reseptin jaoin jo pääsiäisen aikaan Instagram-tililläni @pullahiirenleivontanurkka, mutta ajattelin lisätä reseptin myös …
Helppo hedelmärahka valmistuu maitorahkasta, kermasta ja hedelmistä. Sokeria voi lisätä makeuttamaan rahkaa. Minä kasasin hedelmärahkasta kauniit jälkiruoka-annokset pieniin kulhoihin. Näin hedelmärahka sopii vaikka pääsiäisen jälkiruoaksi …
Mignon-munasta valmistettu suklaamousse on helppo pääsiäisen jälkiruoka. Toki tämä sopii muulloinkin tarjottavaksi, mutta kyllähän nuo Mignon-munat kuuluvat suurimmaksi osaksi pääsiäisen aikaan ja silloin niitä löytyy …
Herkullinen juustokakku passionkiilteellä maistuu ihanan makealta ja päällä oleva passionhedelmä antaa kivan raikkaan viimeistelyn kakulle. Tämän voi tehdä kakkuvuokaan tai piirakkavuokaan. En oikein itsekään tiennyt, …
”Maailman helpoimmat pullat”-resepti on makea versio näistä herkullisista jääkaappisämpylöistä. Tätä reseptiä kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos haluat herkulliset pullat todella pienellä vaivalla. Tämä taikina ei tarvitse …
Aamiaisen ihana itsetehty granola eli rapeaksi paahdettu mysli on todellinen aamiasherkku, jota voit lisätä esimerkiksi jogurtin ja smoothie-kulhon joukkoon. Granolan täyteläisen maun salaisuus on pitkä …
Vaikka meistä moni on nyt kotoilemassa, niin erilaisia merkkipäiviä osuu kuitenkin myös maaliskuuhun ja muutenkin juhlapäiviä on kevään mittaan paljon. Meillä on kerinnyt olla omassa …
Tämä tiikerikakku on mehevä leivonnainen, joka on helppo ja nopea valmistaa. Tiikerikakku valmistuu yhdessä kulhossa, eikä vaadi mitään erikoisia välineitä tai raaka-aineita, sillä nämä raaka-aineet …
Päätin valmistaa tähän suureen koko maailman epätietoisuuteen jotain piristävää ja herkullista. Halusin valmistaa yhden meidän lasten suosikkipiirakan eli banoffeen, mutta kaipasin siihen päälle jotain muuta …
Moni on lähes lukittautunut koronaa karkuun omaan perhepiiriin. Hyvä niin, tässä tilanteessa! Nämä herkulliset kotipäivän Domino-suklaamuffinssit sopivat tällaiseen ajankohtaan erittäin hyvin. Nyt tarvitaan mukavaa yhteistä …
Kyselin muutama päivä sitten nuorisolta ideoita leivontaan. Yhtenä ehdotuksena oli pannukakku. Ei kylläkään ihan tällainen pannukakku, mutta siitä ehdotuksesta se ideointi sitten lähti. Mietin, miten …
Rocky road-suklaa on helppo valmistaa ja se maistuu täydelliseltä herkulta. Voit tehdä rocky road-suklaasta kuvan kaltaisia pieniä suklaapaloja tai yhden suuremman paloiksi leikattavan suklaalevyn. Rocky …
| Cookie | Duration | Description |
|---|---|---|
| cookielawinfo-checbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
| cookielawinfo-checbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
| cookielawinfo-checbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
| cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
| cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
| viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |