Raparperisesongin ihanan helppo raparperipiirakka
Tuo yhden kulhon piirakka on toiminut monissa mauissa jo aikaisemmin ja sitä onkin leivottu useissa kotikeittiöissä. Myös koulujen kotitalousopettajat ovat ottaneet tuon reseptin helppouden ja …
Täältä löydät kaikki blogin todella helposti valmistuvat, mutta kuitenkin hyvin makoisat reseptit.
Tuo yhden kulhon piirakka on toiminut monissa mauissa jo aikaisemmin ja sitä onkin leivottu useissa kotikeittiöissä. Myös koulujen kotitalousopettajat ovat ottaneet tuon reseptin helppouden ja …
Minun täytyy taas myöntää, että ihan parhaimpia makupareja on minttu ja suklaa – tuo taitaakin olla selvää niille, jotka ovat blogiani pidemmän aikaa seurailleet. Pätkis-tryffeleissä …
Eikö olekin hienoa, että nykyään voi leipoa gluteenittomista raaka-aineista ihania herkkuja, jotka maistuvat kaikille syöjille. Enää ei tarvitse miettiä, että gluteeniton leivonnainen on jokin kuivunut …
Vappu lähestyy ja olenkin jo ennakkoon suunnitellut herkullisia vappureseptejä! Olen tehnyt tänä vuonna jo pariin kertaan munkkeja sekä leiponut ihanan vappukakunkin. Jos olet seurannut Pullahiiren leivontanurkkaa …
Smoothie-kakut ovat ihastuttaneet juhlapöydissä ja sosiaalisessa mediassa jo jonkin aikaa keveydellään. Amerikassa näitä kutsutaan jogurttikakuiksi (yougurt cake), mutta tuo smoothie-kakku / smoothie cake on ehkä …
Tässä on oiva reseptivinkki tämän päivän herkkuhetkiin tai seuraavan leivontakerran helpoksi reseptiksi. Porkkanapiirakka on mitä maukkain ja mehevin, samalla myös hyvin suosittu leivonnainen. Se sopii …
Meillä pidetään kovasti kekseistä ja niiden leivonnasta. Niinpä erilaisia kokeiluja tulee tehtyä aika tiuhaan. Keksithän sopivat hyvin vaikka muutaman viikon päästä tulevaan ystävänpäivään, koska keksejä …
Nämä ihanat kolmiväriset fudget maistuvat herkullisilta ja näyttävä hauskoilta sopien niin syötäviksi lahjoiksi kuin tarjolle joulupöytään. Suklaan ja mintun makuyhdistelmä on niin jouluun sopiva, että …
Tässä hieman terveelisempi vaihtoehto kaikkien halloween-herkkujen joukkoon. Näissä haamutikkareissa on sisällä banaania ja kuorrutuksena valkosuklaata. Banaanihaamut voi sitten itse koristella miten haluaa. Halloweenin haamut ovat tällä …
Meillä 9v. tyttäreni yllätti minut syysloman alkaessa leipomalla omatoimisesti kakun minun käydessä kaupassa. Neiti oli näppärästi hakenut yhden lempireseptinsä täältä blogista ja kakku oli jo …
Nämä muffinssit sopivat hyvin nopeaan leivontaan ja vaikka lasten kanssa tehtäviksi. Täällä blogissani pyörii paljon helppoja ja nopeita reseptejä, koska omat lapset ovat kasvaneet sen …
Tämän viikon aloitukseksi sopii hyvin nämä helpot suklaamuffinssit, jotka valmistuvat helposti ja nopeasti yhdessä kulhossa. Kuitenkin mausta tinkimättä. Minä leivoin nämä erään pienen 3-vuotiaan avustajan …
Mustikkapiirakka… Miten herkullista onkaan, kun voi poimia marjat omalta pihalta – suoraan luonnosta – ja vain leipoa 🙂 Ei tarvitse miettiä mistä hankin marjat ja …
Meillä paistetaan usein kesänuotiolla S´mores herkkuja. S´mores-herkut ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta ja sisältävät keksiä, suklaata ja vaahtokarkkia. Se vaan on niin herkullinen yhdistelmä, että sitä ei …
Kyllä vaan raparperit kasvavat ulkona kovaa vauhtia ja pakastimesta saattaa löytyä jotain viime kesän marjoja. Tähän piirakkaa voit hyvin hyödyntää nuo molemmat. Raparperi ja mansikka on …
Täytekakut ovat nyt valmistujaisjuhlien lähestyessä kovassa kysynnässä. Varsinkin erilaisia helppoja täyteohjeita kysellään minulta kovasti niin täällä blogissa kuin sähköpostillakin. Suklaanmakuista kondensoitua maitoa käytin jo aikaisemmin …
Jospa äiti tahtoisikin äitienpäivänä jotain muuta kuin täytekakkua… Smoothiella voit toteuttaa äidin toiveen ja tarjota hänelle kakkujen sijaan aamiaiseksi jotain hyvää ja terveellistä. Ilman lisättyjä …
Nämä ihanat munkit maistuvat varmasti jokaiselle herkuttelijalle. Pikamunkkien leipominen on vielä niin nopeaa ja helppoa, ettei enää voi vedota siihen, että munkkien valmistus on vaikeaa …
Saan paljon kysymyksiä koskien erityisruokavalioita. Nyt ajattelin jakaa täällä blogissa hyvän ja helpon maidottoman ja vegaanin kuorrutteen kakuille tai kuppikakuille. Tämä vaatii vain vatkaimen (varmasti …
Ystävänpäivä lähestyy ja ainahan ystävänpäivänä on mukava muistaa ystävää jollakin tapaa. Tapa voi olla kortti, kirje, puhelu, leivonnainen tai esimerkiksi käsityö. Tänä vuonna ystävänpäivä osuu …
Tässä vielä suosiota saaneen Yhden kulhon marjapiirakan resepti omenaisena. Tässä maistuu ihanat puutarhan tuoreet omenat sekä herkullinen kaneli. Nämä yhdessä tekevät tästä helposta ja …
Nyt voin sanoa, että jos näin pienellä panostuksella saa aikaan jotain todella herkullista, niin nyt kaikki keittiöihin leipomaan! Monessa paikassa – niin kouluissa kuin harrastuksissakin …
Monesti sitä kaipailee nopeaa ja helppoa vierasvarareseptiä eli sellaista reseptiä, jonka voi kaivaa esiin vieraiden ilmoittaessa yllätyskyläilystä. Perinteinen kääretorttu on mitä maistuvin leivonnainen vieraille ja …
S´more on tuttu varmasti aika monelle Amerikassa vierailleelle tai kyseisen maan leivonnaisia etsineille. Nimi on lyhennelmä lausahduksesta ”some more”. Itse törmäsin näihin toisella Amerikan …
Olisiko tässä sopivaa sadepäivän puuhaa lomalaisille? Näissä muffinsseissa maistuu ihanasti suolapähkinöiden suolaisuus sekä kinuskin makeus. Pohjana toimii herkullinen ja pehmeä Devils food cake-kakkupohjaa muistuttava kaakaoinen …
Nämä ihanat pikapullat resepteineen syntyivät pienessä paineessa. Mieheni oli luvannut lapsille pullaa, mutta tuo pullalupaus sitten aikataulusyistä ontuikin. Pullan tarjoaminen jäi sitten lopulta minun vastuulleni. …
Äitienpäivä lähestyy. Kerhoissa, hoitopaikoissa ja kouluissa on tehty ahkerasti niin kortteja kuin lahjoja äidille. Mikä onkaan ihanampaa kuin oman lapsen aamuherätys! Lahjoja ei varmasti äidit …
Näin kevään juhlakauden olessa jo käynnissä, on monen keittiön kaappeihin saattanut jäädä niin suklaita pääsiäisestä kuin myös fariinisokeria siman jäljiltä. Fariinisokeri kannattaa säilöä hyvin …
Munkkien valmistus on suunnitteilla tällä hetkellä varmasti aika monessa kodissa. Mikä onkaan sen parempi yhdistelmä vapuksi kuin sima ja tuoreet munkit! Hiivalla leipoessa munkkien valmistuksessa …
Kuten tuossa jo aikaisemmassa allergialeivontapäivityksessä lupailin, niin tässä on nyt tarjolla resepti maidottomiin ja munattomiin muffinsseihin. Nämä ovat vieläpä todella helppoja ja nopeita toteuttaa, vaikka …
Viipalepikkuleivät on niin nopeita ja helppoja tehdä, että suosittelen ottamaan myös nämä leivontaresepteihin mukaan. Pohjana on perinteinen murotaikinapohja. Näissä helppoutena on se, ettei tarvitse jokaista …
En muista missä törmäsin ensimmäisen kerran tuorejuustopalloihin. Kuitenkin ne jäivät mieleeni ja niitä piti tätä kalenteria varten kokeilla. Tein näitä ensin monesta ohjeesta lukien pelkästään …
Marenki on ihanan makea ja suussa sulava makupala. Marenkeja voi tarjoilla sellaisenaan, mutta marengeilla voi myös koristella vaikka täytekakkun tai jäätelökakun. Näistä marengeista tuli pirteitä …
Tämän postauksen piti alunperin käsitellä riisimuromassan muotoilua ja sen käyttämistä koristeiden pohjana. No, nyt aikataulut kuitenkin sotkeentuivat, enkä kerennyt massasta muotoilla sen enempää. Näin ollen …
Minä pidän todella paljon kekseistä – niiden leipomisesta sekä syömisestä 🙂 Ne ovat nopeita ja herkullisia leivonnaisia vaikka yllätysvieraille. Leipomani keksit ovat usein cookies-tyyppisiä, paksuja …
Nämä herkut ovat olleet jo facebookryhmässä esillä joulukalenterin ”logona”, mutta nyt valmistusohjekin tulee esille. Nämä ovat mukavia tarjottavia vaikka joulua odotteleville lapsille. Meillä nämä menivät …
Nyt käynnistyy vuoden 2012 joulukalenteri Pullahiiren leivontanurkassa. Tervetuloa mukaan odottelemaan joulua ja katsastamaan erilaisia lahjaideoita sekä herkullisia reseptejä. Joka päivälle on luvassa uusi päivitys! Nämä …
Piti tekaista jotain nopeaa välipalaa lapsille. Päädyin pika sämpylöihin ja eteeni tupsahti James Martinin soodaleipäresepti. Pitihän sitä sitten kokeilla, vaikka pakko oli hieman muutella, kun …
Meillä isommat olivat pois kotoa ja vain nuorin lapsista oli kotosalla minun kanssani iltapäivällä. Aurinko paistoi kauniisti, joten päätin tarjota pienelle miehelle välipalan mehukestien merkeissä …
Nämäkin tein tämän päivän vieraille naposteltavaksi. Ideaa ohjeeseen nappasin aikaisemmin tekemästäni Feta-tomaattipiirakasta. Helpot Feta-tomaattimuffinssit 12 kpl 4 dl jauhoja 2 tl leivinjauhetta 1/2 tl suolaa …
Ihan kuin vappuna ei saisi tarpeeksi herkutella… Helpot Minttusuklaamuffinssit 12 kpl Ohje 3,5 dl vehnäjauhoja 2 dl sokeria 2 tl leivinjauhetta 2 tl vaniljasokeria 3 …