Joulukalenteri – Luukku 2: Euroopan joulumarkkinat
Olemme ystäväni kanssa käyneet jo aika monen vuoden ajan keski-Euroopan joulumarkkinoilla. Ihan aina emme ole Euroopassa malttaneet pysyä, sillä kaukaisin joulumarkkinakohteemme on ollut New York. …
Olemme ystäväni kanssa käyneet jo aika monen vuoden ajan keski-Euroopan joulumarkkinoilla. Ihan aina emme ole Euroopassa malttaneet pysyä, sillä kaukaisin joulumarkkinakohteemme on ollut New York. …
Nyt joulunodotus on virallisesti alkanut täällä Pullahiiren leivontanurkkassakin. Muutamia jouluun ja pikkujouluihin sopivia reseptejä on blogissa jo vilahtanut, mutta tämä on nyt joulukalenterin ensimmäinen luukku. …
Kaupallisessa yhteistyössä Dansukker Oletko jo valmiina jouluun ja ihanaan joulunodotukseen? Haluatko luoda tänä jouluna joulun makeimmat muistot? Nyt olet oikeassa paikassa. Enää pari päivää ja …
Nämä yksisarviskuppikakut tein jo jonkin aikaa sitten valmiiksi. Ne vilahtelivatkin jo muualla somessa, mutta resepti on odotellut pääsyä tänne blogiin. Tämä syksy on tuntunut todella …
Huomenna vietetään isänpäivää. Niinpä päätin listata tähän alle muutamat helpot viime hetken reseptivinkit nopeaan ja helppoon isänpäiväleivotaan. Ehkäpä näistä löytyy resepti-ideat teidänkin perheen isänpäivän kahvipöytään …
Tämän loppuvuoden leivontahitiksi on noussut nyt ihan selvästi lumihiutaletortut. Oletko sinä jo törmännyt näihin herkkuihin? Näitä on helppo valmistaa vaikka lasten kanssa isänpäiväkahveille, vaikka lunta …
Nyt on aika suunnitella isänpäivän herkut, kortit ja itsetehdyt paketit. Tämän vuoden isänpäivää varten suunnittelin herkullisen suklaakakun, joka ei tarvitse täytteitä tai kostutusta. Kakku maistuu …
Halloween on jo ihan nurkan takana. Monessa perheessä otettiinkin juhlintaan jo pieni varaslähtö viime viikonloppuna, mutta varsinainen halloween-juhlapäivä on ensi keskiviikkona 31.10. Moni juhlii halloween-teemalla …
Halloween lähestyy ja on kiva pohtia erilaisia teemaan sopivia tarjoiluja. Halloweenia vietetään Amerikassa marraskuun viimeisenä päivänä, joka tänä vuonna osuu suoraan keskelle viikkoa. Suomessa halloweeniä juhlitaan …
Tähän leivonnaiseen sain idean kesän Amerikan matkalla. Kävimme syömässä Pizza Hutissa, jossa olisi ollut tarjolla jälkiruoaksi s´mores-piirakkaa. Taisimme syödä pizzaa niin paljon, että tuo piirakka jäi …
Tiesitko, että tänään (12.10.2018) vietetään Roosa nauha-päivää? Olen tässä viime vuosina suunnitellut pinkin reseptin aina Roosa nauha-päivän kunniaksi. Tänään järjestetään pinkkejä tapahtumia ympäri Suomen. Olen …
Tämä porkkanapiirakkaresepti on todella monipuolinen, koska se on todella mehevä, ilmava sekä saat tehtyä tällä reseptillä suuren määrän piirakkapaloja. Näin ollen tämä resepti toimii erinomaisesti …
Kyllä se vaan on taas niin, että korvapuustipäivä on täällä. Muistitko sinä tämän päivän? Tuliko leivottua tai herkuteltua korvapuusteilla? Minä yllätin tänään lapset leipomalla aamupäivällä …
Näin syksyllä tekee mieli – marjaisan kesän jälkeen – hieman tuhdimpia leivonnaisia. Tämä herkullinen piirakka on juuri sellainen. Brookies-piirakka sopii erittäin hyvin syksyn pimeneviin iltoihin …
Pullahiiren leivontanurkan leivonta- ja koristelukursseja on tarjolla Helsingin Viikissä syys- ja lokakuussa. Syyskuun ensimmäiset kurssit ovat jo huomenna lauantaina 22.9.2018. Syyskuun kurssit myytiin alkusyksystä nopeasti …
Oi, nämä muffinssit. Nämä ovat herkkua, joiden takia voisin tehdä pidemmänkin reissun saadakseni näitä. Onneksi nyt ei tarvitse kuin mennä keittiöön ja leipoa, sillä resepti …
Tämä omenapiirakka sopii myös hyvin tämän viikon hävikkiteemaan, koska ainakin meidän jääkaapista löytyy aika usein päiväysvanhoja kermaviilejä. En tiedä mistä se johtuu, että kermaviilejä hankitaan …
Tiesitkö, että tällä viikolla vietetään Hävikkiviikkoa, jolloin kiinnitetään huomiota kotitalouksien ruokahävikkiin ja siihen miten hävikkiä voisi vähentää. Itse pyrin minimoimaan hävikin, mutta pakko se on …
Tämä herkullinen tuulomantorttu on mokkapalojen äiti tai sisko, sillä reseptit ovat hyvin samankaltaisia, mutta tuulomantortun pohjana toimii mokkapaloista poiketen vaalea taikina. Toki usein myös mokkapaloista …
Tänä syksynä on netin leivontakeskusteluissa noussut suosikiksi ja suureksi puheenaiheeksi uuniomenajuustokakut. En yhtään ihmettele, sillä onhan omenajuustokakku vaan niin hyvää! Juustokakut tulee paistaa miedolla lämmöllä …
Sharlotkan historia vie rajan yli Venäjälle. Sharlotka valmistetaan omenasta ja sokerikakkupohjaa muistuttavasta kakkutaikinasta. Tähän herkkuun onkin hyvä käyttää kaikki puutarhan juuri nyt kypsyvät omenat. Kakkupohja …
Tuossa aikaisemmassa punaherukkapostauksessa oli resepti punaherukkamehuun. Lopuista marjoista tein tämän piirakan, jossa on marjojen alla kermainen ja makea täytekerros. Tuo täytekerros tasapainottaa kirpeiden marjojen makua. …
Näin syksyn satokauden aikaan on hyvä tehdä myös erilaisia mehuja puutarhasta ja metsästä löytyvistä marjoista. Minä kävin keräämässä mieheni isovanhempien pihalta lähes ämpärillisen punaherukoita. Osasta …
Nyt tämän kesän Amerikan reissulla pääsin taas ihmettelemään ruokakaupoissa säilykepurkkien määrää. Tuntuu kuitenkin, että purkkien määrä on ehkä hieman vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana, vai …
Tämä ihana hyydykekakku maistuu mustikalta ja vadelmalta. Tein tätä kakkua ensimmäistä kertaa lähes vuosi sitten. Moni kyseli jo silloin reseptiä. Tein kakun – tai oikeastaan …
Mustikka-aika on nyt parhaimmillaan. Juuri viime viikonloppuna harmittelin sitä, kuinka paljon marjaa jääkään Suomen metsiin. Voin vain kuvitella määrää. Kehoitankin nyt kaikkia kykeneviä suuntaamaan askeleensa …
Edellisestä blogireseptistä on vierähtänyt jo aivan liian pitkä aika. En ole vielä edes ollut varsinaisesti lomalla, joten töitä on kyllä tullut tehtyä. Reseptejä olen suunnitellut …
Tänään tuli tämän vuoden ensimmäinen mahdollisuus leipoa oman mökkipihan marjoista piirakkaa. Mustikat poimimme ystäväni kanssa omalta mökkitontiltamme. Mustikat ovat kypsymässä kovaa vauhtia, joten varmasti myös moni …
Halusin suunnitella mansikanmakuisen kakun juhannuspöytään. Moni viettää juhannusta mökillä, veneessä tai muuten hieman haastavammissa keittiöolosuhteissa, joten halusin että tämä mansikkakakkureseptti on todella helppo. Mansikkakakku valmistuu …
Tämä makea raparperipaistos on kesän ihana jälkiruoka tai vaikka aurinkoisen päivän herkullinen välipala. Tässä maistuu kirpeä raparperi sekä makea kauramuru. Ulkonäkö ei tee tälle herkulle …
Nyt voin kyllä sanoa, että viimeiset viikot ovat olleet aika täynnä kaikenlaista kiirettä. Välillä on menty niin haipakkaa, että olen pystynyt miettimään vain yhden päivän …
Tällä kertaa parhaimmassa satokaudessa oleva kirpeä raparperi sai rinnalleen makean valkosuklaan. Tämä yhdistämä onkin oikein toimiva. Makuparit tasapainottavat toisiaan todella mukavasti. Piirakka on makea, mutta …
Jo tuossa viime viikolla vinkkailin Facebookin puolella blogista löytyvistä raparperiresepteistä. Osa teistä lukijoista innostuikin jo kokeilemaan reseptejä tämän vuoden raparperisadolla. Meidän oma raparperimme sijaitsee tontin …
Minulla on jo hetken pyörinyt kaapissa pari pussia kaupan marenkeja. Olen miettinyt, mitä niillä tekisin. Ostin ne kuvauksia varten, mutta niille ei ollutkaan käyttöä. Näin …
Näin luonnon herätessä kesään ja juhlakauden alkaessa on aika miettiä myös suolaisia herkkuja. Tein nämä pekoniherkut kaupallisessa yhteistyössä HK:n kanssa, koska tänä vuonna HK:n Amerikan …
Nämä rahkaletut eli syrnikit saivat kriittiseltä makutuomaristolta todella hyvän vastaanoton. Tuomaristo koostui tällä kertaa omista lapsistamme ja äidistäni. Yks lapsista suunnitteli paistavansa itse lisää rahkalettuja, …
Kuka äiti ei pusuista pitäisi? Niinpä teimme tässä eräänä päivänä tyttäreni kanssa herkullisia mansikkapusuja, joilla voi yllättää vaikka oman äidin äitienpäiväaamuna. Toki nämä sopivat erinomaisesti …
Olen jo pitkään suunnitellut pull-a-part- eli nyhtöleivän valmistamista. Tämä leipä täytetään haluamallasi täytteellä ja laitetaan grilliin tai uuniin. Paistetaan ensin hetken aikaa folion sisällä ja …
Tällä viikolla blogissa alkanut piknik-teema jatkuu. Tein nimittäin Huhtamäen kanssa kaupallisessa yhteistyössä tämän ihanan postauksen kauniista Ida-kertakäyttöastioista. Ida-sarjan kertakäyttöastioiden väritys on ihanan kesäinen. Nämä sopivat …
Sima on ollut samanlaista simaa jo vuosikymmenten ajan. Nyt lähivuosina netti on täyttynyt mitä erilaisemmista simaversioista. Minä valmistin pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa hieman tuunattua mansikkasimaa …
Olin kerrankin hyvissä ajoin varautuneena tulevaan vappuun, kun olin ostanut donitsipellitkin jo parisen kuukautta sitten. Yleensä minä olen se, joka etsii vappuhärpäkkeitä juuri ennen vappua …
Ihana kevätaurinko paistaa kirkkaasti ja lämmittää luontoa sekä ihmismieltä. Sen vuoksi ajattelinkin tällä viikolla kerätä tänne blogiin erilaisten picnic-herkkujen reseptejä. Nämä herkut on helppo napata …
Oi, perinteinen tiikerikakku. Miksi en ole pitkään aikaan leiponut tiikerikakkua? Nyt eräänä iltana perheemme kuopus pyysi saada leipoa jotain. Ensin hänellä oli mielessä seitsemän minuutin …
Vappu lähestyy ja vappumunkit ovat nyt hyvin ajankohtaisia kevätherkkuja. Täältä blogista löytyykin monenlaisia munkki- ja donitsireseptejä, mutta tällä kertaa halusin tehdä munkit vegaanisesti, jotta myös …
Nämä herkullisen mureat ja makean manteliset marmeladipikkuleivät saivat idean ihanista peukalokekseistä, joita leivoin helmikuussa. Halusin näihin pikkuleipiin lisämakua vielä mantelista ja nämä onnistuivatkin täydellisesti. Meidän …
Löysin Keliakialiiton sivuilta tämän vuoden päivitetyn tiedon gluteenittomista pääsiäismakeisista. Herkkuhyllyistä voi löytyä myös muita gluteenittomia makeisia. Listaus on hyvin tärkeä monelle perheelle ja sen vuoksi …
Kaupallisessa yhteistyössä Lahjat.fi-verkkokauppa Tiesitkö, että herkullinen Toblerone-suklaa täyttää tänä vuonna jo 110 vuotta? Minä sain Lahjat.fi-verkkokaupasta maistiaisiksi ihania nimikoituja Toblerone-suklaita. En voi vastustaa tuota suklaata. Toblerone-suklaa itsessään on …
Ihanat suklaiset rockyroad-kuppikakut ovat todella herkullisia. RockyRoad-nimityksen nämä saivat siitä, että sisältävät suklaata, pähkinää, vaahtokarkkeja eli kaikkea amerikkalaiseen rockyroad-herkkuun kuuluvaa sattumaa. Toinen ihana juttu näissä …
Tänään vietetään naistenpäivää! Halusin tehdä naistenpäivään sopivan herkkureseptin tänne blogiin. Tämä resepti on vieläpä nopea ja helppo, joten näillä donitseilla voit yllättää tänään oman perheen …
Kuvat kekseistä on otettu vasta sen jälkeen, kun ne reissasivat Amerikasta Suomeen. Näin ollen pientä kolhua näkyy koristeluissa. Kävin viime vuoden puolella Kaliforniassa hakemassa oppia …
Nämä peukalokeksit ovat meillä aina sellainen herkku, että tarjoilulautanen tyhjenee alta aikayksikön. Keksit ovat mureita ja makeita. Ne on tehty murotaikinasta ja hillona käytin paistonkestävää …
Julkaisin viime viikolla tämän kevään loput leivonta- ja koristelukurssit blogissa. Pääset katsomaan kurssivalikoiman täältä. Tarjolla on muun muassa kovasti kysytyt – jo vuosia kurssivalikoimassa pysyneet …
Nämä ystävänpäivän pienet minimuffinssit valmistuvat superhelposti ja maistuvat herkullisilta. Näissä on yhdistetty mokkapalojen kuorrute ja yhden kulhon suklaamuffinssit. Arvatakin saattaa, että tämä resepti on helppo. …
Ystävänpäivä lähestyy, joten on hyvä pohtia, millä ilahduttaisi rakasta ystävää tai vaikka ihanaa työyhteisöä 14.2. Tämä mansikkapiirakka sopii siihen tarkoitukseen erinomaisesti. Piirakka on maultaan amerikkalaisen …
Näin Runebergin päivänä liput nousevat salkoon kuinnioittamaan Suomen kansallisrunoilijan päivää. Tätä päivää juhlitaan ehdottomasti nimikkoleivoksella herkutellen eli viimeistään tänään on aika paistaa runebergintortut. Runebergintorttuun löytyy …
Jatketaan edellisen gluteenittoman laskiaispullareseptin jälkeen vielä laskiaistunnelmissa. Pohdin viime viikolla pullia leipoessani, mikä olisi herkullinen, hieman erilainen ja kuitenkin laskiaisen leikkimielisyyteen sopiva laskiaispullan täyte. No, …
Kyselin jonkin aikaa sitten teiltä lukijoilta Pullahiiren leivontanurkan facebookin puolella toiveita gluteenittomiin resepteihin. Erilaisia reseptitoiveita tuli mukavasti. Hiivataikinat ja varsinkin pulla oli yksi toiveista. Näin …
Nämä herkulliset kaurakeksit suklaalla ja cashewpähkinöillä on kyllä niin ihania, että näitä tekisi mieli ottaa vaikka välipalaksi pulkkamäkeen. Kaveriksi lämmintä kaakaota ja keksit siihen rinnalle, …
Varmasti joka vuosi läpi aikuisiän joko minä tai joku lähipiiristäni on muuttanut ruokavaliota terveellisempään suuntaan juuri vuodenvaihteen jälkeen. Koska oma syntymäpäiväni on tammikuussa, harvemmin omien …
Tämä sinkkukakku eli yhden hengen herkullinen mukikakku valmistuu alle viidessä minuutissa. Tuohon aikaan sisältyy myös jälkien siivoaminen mukaan. Kakku kypsennetään mikrossa ja sekoituskulhona toimii kypsennyksessä …
HUOMIO, ETTÄ ALLA ON KAKSI RESEPTIÄ – TAVALLISIIN JA VEGAANISIIN LEIVOKSIIN! Näitä helppoja laskiaisleivoksia voisi kutsua myös kahden juhlan leivonnaisiksi, sillä idea on lähtenyt joulutortun …
Tämä resepti on tehty alunperin Kuppikakut-kirjaani, jota on myynnissä nettikirjakaupoissa ja isommissa marketeissa. Myös minulla itselläni on muutamia kirjoja vielä jäljellä, jos et muualta löydä. …
Pohdin jo tuossa aikaisemmin erilaisia herkkuvaihtoehtoja uudeksi vuodeksi. Nyt tein vielä reseptin herkulliseen kahden juuston Aura-päärynämousseen, jonka voi tarjoilla pienten keksien päälle pursotettuna tai veitsellä …
Tämä itsetehty pähkinänougat valmistuu muun muassa hasselpähkinöistä, sokerista, suklaasta ja Nutella-levitteestä. Resepti vaatii hieman kärsivällisyyttä sekä lämpömittarin, mutta pähkinänougatin valmistaminen onnistuu kuitenkin aika helposti ohjeita …
Jos nyt vielä mietit millä lahjalla yllättäisit ystävän, perheenjäsenen tai vaikka lasten opettajan näin jouluna, niin keräsin tähän kalenteri luukkuun vinkkejä blogista löytyvistä syötävistä lahjoista. …
Mitkä tuoksut tekevät sinulle joulun? Minusta piparkakkutaikinasta tulee ihanasti jouluinen tuoksu. Nyt päätin tehdä tumman kahvikakun, jonka maustoin piparkakkutaikinasta löytyvillä mausteilla. Lisäsin vielä hieman kardemummaa …
Kaupallisessa yhteistyössä Confetti Oletko jo bongannut Confetista löytyvät makutomusokerit? Minä olen käyttänyt makutomusokereita – tutummin makutomuja – muun muassa sokerikreemin maustamiseen, marenkeihin sekä macaron-leivonnaisten täytteeseen. Makutomuilla …
Minä törmäsin jo jokin aika sitten amerikkalaiseen reseptiin, jota kutsuttiin ”viiden minuutin karamellifudgeksi”. Päätin ottaa tuosta haasteen, koska resepti kuulosti aivan liian helpolta toteuttaa. Fudgen …
Kurkkaa tästä luukusta resepti itsetehtyyn mausteiseen glögijuomaan. Tämä glögi on alkoholiton, joten se sopii koko perheelle. Käytä tähän mehua, joka on juotavaa sellaisenaan. Näin glögiä …
Nämä suklaa-toffeetryffelit valmistuvat kahdesta raaka-aineesta suklaasta ja toffeelikööristä. Lisäksi voit kieritellä tryffelit kaakaojauheessa, niin saat niihin hieman viimeistellymmän ilmeen. Ihan kuin karkkikaupan vitriinin tryffelit. Tämän …
Muistatko omasta lapsuudestasi nuo herkulliset pinkit pumpenikkelit? Minä muistan kuinka lähikaupasta sai ostaa paketissa noita ihanan makuisia keksejä, joissa oli herkullinen pinkki kuorrute. Nyt päätin …
Tänä vuonna itsenäisyyspäivän suunnitelmat ovat hieman erilaiset tavalliseen itsenäisyyspäivään verrattuna. Aamu on tarkoitus aloittaa Ullanlinnanmäellä klo 9 valtakunnallisessa lipunnostossa, joka on meillä joka vuotinen perinne. …
Huomenna vietämme Suomen suurta juhlaa, kun Suomi täyttää 100 vuotta. Tuo on hyvin historiallinen ja hieno päivä. Sitä on juhlistettu jo pitkin vuotta, mutta huominen …
Vaikka joulukuu ei tähän asti ole pakkasennätyksillä meitä yllättänyt, voi märän ulkoilupäivän jälkeen kuitenkin tehdä mieli lämmintä juomaa. Minttukaakao on laskettelukeskuksissa hyvin suosittu aikuisten juoma, …
Ostin pari viikkoa sitten Suomen muotoisen kakkuvuoan. Mieleeni tuli ensimmäisenä kokeilla vuokaan hyydykekkkua. Tässä vuoassa on irtopohja, joten kakun saa nostettua vuoasta pois valmistamisen jälkeen. …
Tämä kinuski on nimensä mukaan tehty kookosmaitoon. Halusin kokeilla kinuskin valmistusta vegaanisesti, koska tiedän lukijoissakin olevan paljon vegaanilla ruokavaliolla olevia sekä myös maidotonta ruokavaliota noudattavia. …
Nämä kuppikakut olisivat varmasti monien juhlien vetonaula! Näissä löytyy nimittäin Baileys-likööriä kolmella tapaa. Tuo Balileys-likööri on yhdistetty ihanaan kaakaopohjaan ja täyteläiseen suklaakuorrutteeseen. Mitä sinun ystäväsi …
Kaupallisessa yhteistyössä Lejos – Van Houten Mokkapala on ehdottomasti yksi suosituimmista herkuista niin synttärijuhlissa kuin erilaisissa myyjäisissäkin. Se on hyvän makuinen leivonnainen, joka maistuu aina …
Joulun lähestyessä myös piparkakkujen ja pikkuleipien koristelu nousee esille. Pikkuleipiä ja piparkakkuja voi koristella pikeerillä, jota kutsutaan englannin kielisissä resepteissä royal icing-nimityksellä. Pikeeri valmistuu todella …
Joulutortut vihreillä kuulilla – joko sinä olet kokeillut? Eihän tässä ole kuin pari viikkoa, niin alkaa joulukuu ja joulun vieton voi silloin viimeistään aloittaa jo …
Tässä on resepti todella herkulliseen ja helposti tehtävään levitteeseen, joka sopii suolaisille kekseille ja leiville. Porolevite valmistuu hetkessä tuorejuustosta, kylmäsavuporosta ja ruohosipulista. Tarjoisin tätä esimerkiksi …
Isänpäivä on jo ylihuomenna, joten nyt on hyvä aika pohtia isänpäivän leipomukset valmiiksi. Isänpäivänä isälle voi leipoa kakun tai vaikka lahjaksi pikkuleipiä. Jos et halua leipoa …
Tämän isänpäivän suosikkikakkuun on yhdistetty täytekakku ja mokkapalat. Tällä kertaa mokkapalat kasataan täytekakuksi sekä kuorrutetaan herkullisella mokkapalakuorrutteella. Niin, ja täytteenä on tietysti ihan maailman parasta …
Tämä ihana mustikka-vaniljakakku on suunniteltu kaupallisessa yhteistyössä leivontatarvikeliike Confetin kanssa. Suunnittelin kakun Suomen itsenäisyyspäivään sopivaksi, mutta kakulla voi hyvin yllättää myös oman isän tai vaikka …
Amerikassa vietettävä oikea halloween meni jo eilen, mutta meillä Suomessa monet juhlistavat halloweenia vielä ensi viikonloppuna. Tämä herkullinen halloweenin suklaapiirakka maistuu varmasti myös tulevan viikonlopun …
Vielä on kaksi viikkoa isänpäivään, joten jaan teille helpon ja herkullisen suklaakakkureseptin. Suklaajuustokakku on ensimmäisiä hyydytettäviä juustokakkuja, joita minä aikoinaan tein. Siihen ensimmäiseenkin kakkuun tuli …
Nämä makeat hämähäkit valmistuvat vain muutamasta raaka-aineesta helposti sekoitellen. Ne yllättivät meilläkin yhden lapsista, joka meni jääkaapille. Hän säikähti jääkaapin hämähäkkejä – joten toimii varmasti …
Nyt olen palannut reissusta kotiin. Reissu meni nopeasti, niin kuin aina ulkomaanmatkat menevät. Tekemistä olisi paljon enemmän kuin mitä reissun aikana kerkeää tekemään ja näkemään. …
Se tunne, kun kaappeihin on kertynyt erilaisia suklaita suuret määrät… Siitä saivat nämä pehmeät suklaakeksit alkunsa. Minä itse hamstrailen erilaisia suklaita, mutta en raaski kuitenkaan …
Roosa nauha-päivää vietetään tänään perjantaina. Kipaise kaupan kautta ja käy hakemassa leivonta-ainekset näihin mansikanmakuisella kuorrutteella koristeltuihin sitruunakuppikakkuihin. Saat juhlistettua tätä tärkeää päivää pinkeillä herkuilla. Olen …
Haluatko lähteä leivonta-aiheiselle nojatuolimatkalle Pohjois-Amerikkaan? Tule mukaan Pullahiiren leivontanurkan Instagram- ja Facebook-seuraajaksi. Olen täällä blogissa jo hieman ennakkoon ”hihkunut” tulevaa reissua, sillä pääsen tapaamaan mm. …
Oletko kuullut tai jopa maistanut Pople-likööriä? Tämä mansikkajäätelön makuinen Pople-kakku sai idean tästä aikaisemmin tekemästäni todella herkullisesta Baileys-kakusta. Törmäsin mansikkajäätelön makuiseen Pople-likööriin Ruotsin laivalla. Likööri on …
Tänään vietetään hyvin herkullista päivää. On nimittäin korvapuustipäivä, jota vietetään myös Ruotsissa. Ruotsissa päivää kutsutaan nimellä Kanelbullens dag. Tuolla tarkoitetaan ihanaa kanelista pullaa. Muoto voi …
Hummus on herkullinen kasvisruoka tai oikeastaan herkullinen lisäke, jota voi laittaa leivälle tai käyttää vaikka dippinä. Se on vegaaninen, maidoton, munaton ja gluteeniton, joten se …
Luulen, että teeleivät ovat tuttuja leivonnaisia aika monelle koulujen kotitaloustunneilta. Itse ainakin muistan, kuinka yläkoulun kotitalousluokassa leivoimme ensimmäisen kerran teeleipiä ja sen jälkeen tietysti innoissani …
Eilen oli kiva työpäivä Helsingin Viikissä. Sain tavata mukavia blogin lukijoita ja innokkaita kurssilaisia. Osa osallistujista oli tuttuja jo ennestään aikaisemmilta kursseilta, mutta osa oli …
Syksyn pimenevät illat, takkatuli, lämmin viltti ja pala tätä ihanaa Baileys-suklaakakkua… Miten rentouttava hetki! Toki tämä kakku sopii myös ystäväporukan kanssa illanviettoon tai vaikka syntymäpäiväjuhlien …
Käväisin viime viikolla ihanan syksyisessä Tukholmassa minilomalla. Tukholman kaupat ja kioskit olivat täynnä upeita kukia ja syksyistä tunnelmaa. Minulla on ollut Tukholman reissuilla jo vuosia yksi …
Syksyn leivonta- ja koristelukurssitarjontaan pääset tutustumaan täällä. Kirjoitinkin jo aikaisemmin kurssien sisällöistä blogissani, joten käy kukkaamassa tuo aikaisempi blogikirjoitukseni loppuvuoden kurssitarjonnasta. Tässä kirjoituksessa kerron tarkemmin …
Vispipuuro metsän antimista valmistui, kun käväisin viime sunnuntaina anoppilassa. On todella kiva, että anoppila sijaitsee lähes metsän keskellä, joten luonto on lähellä. Laitoin saappaat jalkaan …